Lapsettomat ja miehettömät keski-ikäiset naiset ovat kyllä lähes aina hirveän hankalia!

Mahtaako sinulla nyt kuitenkaa olla riittävästi kokemuspohjaa? :D

Kerro ihmeessä lisää. Ei tämä ole twitter viestissä saa olla enemmän kuin 160 merkkiä.

Tämä kaipaa auetakseen vähän enemmän perusteluja.

Kertoisitko, kuinka tuo hankaluus ilmenee, kyselee keski-ikäinen lapseton ja miehetön nainen.

Taitaa nyt vaan olla oman pääsi pyhä totuus, jota pitää levittää kuten evankeliumia.

Ok. Mitä tähän sitten muuta sanomaan.

Hyvää kesää!

Voi, eikö Sirpa taipunut sinun tahtoosi pitää lastesi ja miehesi kanssa kesälomaa ja nyt kiukuttelet, kuin pikkulapsi jolta  viety kaikki karkit, kun kaikki ei menny niin kuin sinä olisit halunut.

Jaxuhali<3

Rupesin miettimään tunnenko yhtäkään naista, jolla ei olisi lasta tai miestä. Ei tule yhtäkään mieleen, ellei lesboja lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Voi, eikö Sirpa taipunut sinun tahtoosi pitää lastesi ja miehesi kanssa kesälomaa ja nyt kiukuttelet, kuin pikkulapsi jolta  viety kaikki karkit, kun kaikki ei menny niin kuin sinä olisit halunut.

Jaxuhali<3

Kyllä se on vaan nyt niin nähty, työelämää paljon nähneenä. Lapseton voi ihan hyvin pitää lomansa vasta syyskuussa, kun sillä ei ole lapsia ja miestä niin mitä väliä milloin pitää ja jos tähän ei suostu niin ollaan hankalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi, eikö Sirpa taipunut sinun tahtoosi pitää lastesi ja miehesi kanssa kesälomaa ja nyt kiukuttelet, kuin pikkulapsi jolta  viety kaikki karkit, kun kaikki ei menny niin kuin sinä olisit halunut.

Jaxuhali<3

Kyllä se on vaan nyt niin nähty, työelämää paljon nähneenä. Lapseton voi ihan hyvin pitää lomansa vasta syyskuussa, kun sillä ei ole lapsia ja miestä niin mitä väliä milloin pitää ja jos tähän ei suostu niin ollaan hankalia.

Tämä pätee niin paljon muuhunkin siellä työelämässä. Jos et jousta lapsen sairastuessa, kevät juhlien ja ties minkä lapsen liittyvän kissanristiäisten kohdalla niin olet hankala.

Mielummin hankala, kuin pahin marttyyri sitten jeesuksen.

Voi ei, eikö se vanhapiika-Sonja suostunutkaan pitämään kesälomaansa syssyllä, ihan vain sinun takiasi, että sinä pääsisit lastesi ja miehesi kanssa tappelemaan roootokselle tai pulkariaan. Kyllä ne on kauheita. Eihän niillä edes ole mitään elämää, kun ei ole lapsia ja varsinkaan kun ei ole miestä. Mitä sellaisella 'elämällä' tekee?  Olisi hyvillään ja kiitollinen, että pystyy parempiaan palvelemaan siirtämällä elämättömät lomansa lokakuulle. Nih.

Ei tämä liity nyt loma-aikojen pitämiseen tms. Ihan yleisesti vaan olen huomannut että se ettei ihmisellä ole mihinkään muuhun sidoksia kuin siihen työhön, niin se tekee ihmisestä usein aika kapea-alaisesti ajattelevan ja usein myös ikävällä tavalla hyvin itsekkään. Toki harvinaisia poikkeuksiakin on. Kun näkee ja kuuntelee sellaista itsekseen ja yksikseen elävää oman elämänsä ainoana keskiössä olevaa ihmistyyppiä, niin joskus tulee ihan surullinen olo että miten joillakin voi elämä olla tuossa. Keski-ikäisissä tämä, ehkä alunperin itse valittu, mutta myöhemmin jo pakon sanelema, yksinäisyys jotenkin tiivistyy katkeroituneeksi besserwisseröinniksi ja/tai ylikorostuneeksi työn suorituskeskeisyyden painotukseksi mikä perheellisen ja parisuhteellisen silmissä on jotenkin surkuhupaisaa ja luotaantyöntävää. Mieleen hiipii ajatus että "hankkisi tuokin itselleen elämän". Elämä on niin paljon muutakin kuin siellä töissä pätemistä, onneksi. Mutta tämä on minun mielipiteeni oman noin kolmisenkymmentä työpaikkaa käsittävän otantani perusteella. Saa olla vapaasti eri mieltä, turha tässä nyt on hermojaan kenenkään repiä, tällainen huomio vain tänään...ap

No itseasiassa olen huomannut saman oman ikäisistä, eli kolmikymppisistä ja allekin.

Minä en ole sitä työelämässä huomannut, mutta omassa kaveripiirissäni. Kaikista asioista tehdään kauhean hankalia, spontaanius puuttuu, ei haluta poiketa omalta, tutulta polulta koskaan missään asiassa, tietyistä tavoista ja maneereista on pakko pitää kiinni, ei pystytä näkemään asioita suuremmassa mittakaavassa vaan kaikki pyörii koko ajan oman navan ympärillä.

Tai ehkä se onkin niin päin, ettei edellä mainitunlaiset ihmiset ole löytäneet kumppania aktiivisesta hakemisesta huolimatta.

Minä olen tällainen lapseton ja miehetön keski-ikäinen. Siinä mielessä olen hankala, että en suostu esim. kohtuuttomiin ylitöihin tai kummallisin loma-aikoihin siksi, kun minulla ei ole lapsia. Tiedän, että jotkut perheelliset siitä pahastuvat kovasti, kun heistä heidän vain pitäisi joka vuosi saada heinäkuun loma-ajat, ja minun kaltaiseni voisivat lomailla vaikka marraskuussa, sitten kun perheelliset on pitäneet lomansa kesällä. Vaan ei käy, sama oikeus minulla on hyviin loma-aikoihin kuin kaikilla muillakin. Samoin myös minulla on oikeus rajata työntekoon käyttämäni ajan, eikä mitään velvollisuutta tehdä viikonloppu- tms ylitöitä.

"Kun näkee ja kuuntelee sellaista itsekseen ja yksikseen elävää oman elämänsä ainoana keskiössä olevaa ihmistyyppiä, niin joskus tulee ihan surullinen olo että miten joillakin voi elämä olla tuossa. Keski-ikäisissä tämä, ehkä alunperin itse valittu, mutta myöhemmin jo pakon sanelema, yksinäisyys jotenkin tiivistyy katkeroituneeksi besserwisseröinniksi ja/tai ylikorostuneeksi työn suorituskeskeisyyden painotukseksi mikä perheellisen ja parisuhteellisen silmissä on jotenkin surkuhupaisaa ja luotaantyöntävää."

Voin vakuuttaa, että kaltaisiani ei tarvitse yhtään sääliä. Minä ainakin olen omassa elämässäni hyvin onnellinen. En myöskään koe olevani yksinäinen, vaikken harrasta ihmissuhteita käytännössä lainkaan. Työ on minulle vain duunia (vaikka vaativa asiantuntijatyö onkin), ei mikään elämän keskipiste. 

Vierailija kirjoitti:

No itseasiassa olen huomannut saman oman ikäisistä, eli kolmikymppisistä ja allekin.

Minä en ole sitä työelämässä huomannut, mutta omassa kaveripiirissäni. Kaikista asioista tehdään kauhean hankalia, spontaanius puuttuu, ei haluta poiketa omalta, tutulta polulta koskaan missään asiassa, tietyistä tavoista ja maneereista on pakko pitää kiinni, ei pystytä näkemään asioita suuremmassa mittakaavassa vaan kaikki pyörii koko ajan oman navan ympärillä.

Tai ehkä se onkin niin päin, ettei edellä mainitunlaiset ihmiset ole löytäneet kumppania aktiivisesta hakemisesta huolimatta.

Itse en ole koskaan halunnut kumppania. Ja joo, rakastan rutiineja enkä halua poiketa niistä. Mutta miksi ihmeessä se muita kiusaa? Kai jokainen saa elää kuten haluaa ja missä elämäntavassa parhaiten viihtyy? Jos minä viihdyn parhaiten erakkona hyvin rutiininomaisessa elämässä, miksi siitä täytyy arvostella ja jotenkin arvottaa tällainen elämäntapa muita huonommaksi, silti vaikka eläjä itse olisi onnellinen?

Kyllä se sama koskee perheettömiä miehiäkin. Hankala luonne vain korostuu keski-iässä, jos ei ole puolisoa ja lapsia. Ja tämä ei sitten koske kaikkia mihiä ja naisia, vain niitä, joilla luonne on hankala alunpitäenkin.

Olen nro 15 kanssa täysin samaa mieltä siitä että oikeus kivoihin loma-aikoihin kuuluu niin perheettömille kuin perheellisillekin. Lisäksi ylityöt tulisi jakaantua tasaisesti työporukan kesken. Minun kirjoitukseni olikin enemmän tällainen henkistä asennetta kuvaava kuin mihinkään käytännön työelämän järjestelyihin liittyvä. Saattaa olla että kuvaamaani asennetta on jo kolmikymppistenkin keskuudessa kuten nro 14 totesi. Hyvä jos joku on sinut miehettömyytensä ja lapsettomuutensa kanssa kuten nro 15, silloin siitä tuskin tulee mitään ongelmaa kenellekään asennepuolella. Valitettavan harvoin näin vain käytännössä on, ehkä on niin että meistä ihmisistä useimpia ei vaan ole luotu yksinoloon koko elämän ajan ja se toisen ihmisen puute saa sitten monet yksinjääneet kipuilemaan ja olemaan jotenkin hankalia. Kyllähän parisuhde saati sitten vanhemmuus muokkaa ja kasvattaa ihmistä monella tapaa mm. kompromissien tekoon, toisten huomioimiseen, huomio jakamiseen ja antamiseen, ja näistä taidoista on usein myös työelämässä hyötyä. Helpompihan se on ihmisten kanssa kasvaa ihmisenä kuin yksin ilman palautepohjaa kotona.ap

Naapureina yksin asuvat vanhemmat ihmiset, miehet ja naiset, ovat vaikeita. Eivät kaikki, mutta jokainen kohdalleni osunut hankala naapuri kuuluu ko. ryhmään.

Yksi pappa kyttäsi rappukäytävässä ja alkoi huutamaan jos joku uskalsi sytyttää valot. Se on kallista. Sähköä kuluu 😤

Toisessa taloyhtiössä mummeli kyttäsi lapsiperheitä, ja valitti näiden metelöivän. Muita nämä lapset eivät häirinneet. Mummoa häiritsivät metelillään vaikka eivät olleet edes kotona.

Sitten on niitä jotka vahtivat vuokralaisten elämää. Tai jonkun opiskelijan tai nuoren parin tai koiran omistajan.

Yksin asuvat nuoret naiset saavat myös osansa jos sattuvat kyttääjän reviirille.

Aika monessa paikassa olen asunut ja oppinut välttämään taloyhtiöitä joissa asuu yksinäisiä vanhuksia. Joillakin se kyttääjävanhuus alkaa jo keski-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Rupesin miettimään tunnenko yhtäkään naista, jolla ei olisi lasta tai miestä. Ei tule yhtäkään mieleen, ellei lesboja lasketa.

Ei kun tunnen itse asiassa yhden. Jostain syystä sain hänestä heti sen vaikutelman, että miestä ei ole.