Olen raskaana ja musta ei tunnu henkisesti oikein miltään. Onko normaalia?

En mäkään tuntenut raskaana ollessa mitään!! Enkä tuntenut vauvaanikaan kohtaan mitään ekaan 6kk.. Sit se rakkaus vasta syttyi ja aloin välittämään kun aloin tuntemaan vauvaa!

äläkä liikaa kaivele omaa napaa, kuten odotuspalstalla on tapana tehdä. Joskus musta tuntuu, että ne hehkutusjutut on vähintään yhtä paljon sitä varten, että kirjoittaja koittaa vakuutella itselleen vauvaonnea.

Mulle on jäänyt täydelliseksi mysteeriksi se, mistä siinä raskaudessa pitäis niin kamalasti nauttia.

Hassuinta on se, että ekasta muistan tunteneeni jonkun ihme " henkisen yhteyden" jo tässä vaiheessa, kun ultrassa ei ollut käyty, sydänääniä ei ollut kuultu eikä liikkeistä ollut tietoakaan. Tai sitten aika kultaa muistot ja muistelen loppuraskautta.



Jotenkin mua silti huolettaa, että tää " tunteettomuus" olisi merkki siitä, että tällä kertaa kaikki ei ole hyvin. Kaikenlaista hysteriaa, vakuuttelee hän itselleen.

Raskaudesta on tehty kaikenmaailman vauva-ja naistenlehtien sivuilla joku ihmeellinen taivaissaleijuntaolotila, koko systeemi on aivan ylimainostettu samalla tavalla kuin vaikka joulu tai häät. Omaa ystäväpiiriäni ja itseäni (2 raskautta takana) kun mietin, niin en oikeastaan tunne ketään, joka olisi nyt jotenkin erityisemmin leijunut tai tuntenut mitään ihmeellistä. Joskus on tästä porukalla keskusteltukin. Ihan tavallista elämää se on.

En ollut kiinnostunut hankkimaan mitään vauvan tavaroitakaan kuin vasta sitten kun oli oiekasti pakko. En osannut lainkaan (tai halunnut) ajatella sitä aikaa kun vauva on synytynyt vaan olin jumittunut miettimään synnytystä.



Edes vauvan synnyttyä ei mitään tunnekuohua tapahtunut.

Olin todella ihmeissäni siitä, että ennen synnytystä ja synnytytksen jälkeen tuntui IHAN SAMALTA, että aijaa siinä se nyt on..



Mutta nyt on jo ihanaa.

Älä huolestu ,mullakin meni odotusaika ilman hehkutuksia,laitoin tarvittavat jutut valmiiksi vaatteet,sängyn jne.Edes vielä sairaalassa ei oikein tuntunut miltään,kiintymys kasvoi pikkuhiljaa kun vauva alkoi hymyilemään ja ottamaan kontaktia.Nyt rakastan lastani niin hurjasti kuin vain voi.Toista lasta odotin innolla syntyväksi ja rakastuin jo sairaalassa tähän pikkimieheen.Silti molempia rakastan yhtä paljon ,huolimatta erilaisesta alusta.Jos asia kovasti vaivaa,juttele ystäviesi kanssa ,älä pado asiaa sisällesi.Olen varma että sinusta tulee paras äiti omalle lapsellesi!