Sauli Niinistökin jo kommentoi
"saattaa syntyä tapauksia, joita ei aikanaan lakeja säädettäessä osattu hahmottaa"
Kommentit (12)
FRONTEXIN mukaan sillä ei ollut viime vuoden kaltaisessa tilanteessa mitään keinoja seurata Eurooppaan tulleiden liikkeitä. Virasto myös muistuttaa, että Euroopasta on matkustanut Syyriaan ”järkyttävä määrä” taistelijoiksi haluavia, jotka voivat muodostaa vaaran EU-maille.
Voi panikoida ja haluta lisää pakolaisia vaikka sitten perheenyhdistämisten kautta suomeen. Ymmärsin, että rouvansa leipä tulee näiden pakolaisasioiden ajamisesta. Nythän on ollut todella hiljainen kevät brittien äänestyksen vuoksi.
Jos nyt perutaan oikeuksien kanta, näitä tapauksia tulee lisää ja siinä kärsivät vain lapset loppujen lopuksi. (Aletaan taas lähettää ankkurilapsia
Veikkaanpa, että tälläkin hetkellä Suomessa on vähintään kymmeniä samanlaisia tapauksia. Ei tuo nyt niin uskomattoman uniikki tilanne ole. Varmasti oli tiedossa, että näin voi käydä kun laki tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä asiaa en ymmärrä. Kuinka Orpo voi puuttua asiaan, jonka korkein oikeus on jo päättänyt. Eikö lainsäädäntö ole ihan irrallinen asia eikä ministerien käsissä?
Uskottavuus menee Suomelta täysin jos Orpo nyt saa parissa päivässä muutettua lainsäädännön. Mutta veikkaanpa, että niin siinä käy ja koko perhe jää tänne.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaanpa, että tälläkin hetkellä Suomessa on vähintään kymmeniä samanlaisia tapauksia. Ei tuo nyt niin uskomattoman uniikki tilanne ole. Varmasti oli tiedossa, että näin voi käydä kun laki tehtiin.
Tietty media halunnut nostaa tämän esiin kun meneillään on perheenyhdistämisen tiukennukset eduskunnassa.
Hyljätty nyt ole koskaan aiemminkaan lausunnoillaan+järjenjuoksullaan loistanut
Aa, no jo selittyi ministerin kommentit, tottahan on noita tänne raahaamassa jos vaimo mukana bisneksessä!
Miksei tämä perheen isä mene perheensä turvaksi Irakiin?
No kun ei ole ihan varma että saako tämän julkisuuden takia enää sossurahoja sinne. Ja täällä ne muutkin vaimot jotka täytyy saattaa tiineiksi 9kk:n välein
Moi oon 10 v poika ja mä trollaan kaksoispistedee
Yhtä asiaa en ymmärrä. Kuinka Orpo voi puuttua asiaan, jonka korkein oikeus on jo päättänyt. Eikö lainsäädäntö ole ihan irrallinen asia eikä ministerien käsissä?