Mitä asiaa lapsuuden perheestä ette halua lastenne elämään?

Sitä että lapsella ei saa olla mielipiteitä.

Sitä että jos lapsi sanoo että jokin tuntuu pahalta, sattuu tai surettaa, niin se kuitataan sillä että lapsi on vain hankala tai valehtelee tms.

Sitä että jos jokin asia on lapselle erityisen herkkä, niin siitä pilkataan ja nostetaan asia esille jatkuvasti.

Sitä että ei koskaan puolusteta omaa lasta muita lapsia tai aikuisia vastaan.

Hylkäämisellä uhkailua.

Sitä että huudetaan ja hakataan ja sitten syyllistetään lasta siitä että pakotti vanhemman huutamaan ja hakkaamaan.

Vihaa kaikkea erilaisuutta kohtaan.

Rasismia ja tiettyjen muiden ihmisryhmien pilkkaamista.

Äidin ja isän ainainen tappelu ja toistensa haukkuminen, sekä viinalla läträäminen on varmasti osasyy tähän sitkeään loppuiän kestävään pessimismiin ja masennukseen. Aina sai kuulla kaikenmaailman katkeraa jänkytystä mikä ei kylläkään minuun suoraan kohdistunut.

Vanhempien mielestä toki minulla oli huippuihana lapsuus ja olikin toki jos ei lasketa tuota ainaista tappelua ja alkoholin ajoittain tuomaa turvattomuuden tunnetta.

Prlkään todella paljon että tuleekohan minustakin keski-ikäisenä samanlainen ihmisraunio.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuu mitään mieleen. Lapsuuteensa tyytyväinen.

Siis miksi tämä saa alapeukkuja? Tosissani uskon, että joillakin on kaikesta valitettavaa.

Alkoholin käyttö; vanhempani olivat juoppoja, meillä ei juoda lasten nähden ollenkaan.

Rakkaudettomuus ja ymmärryksen puuttuminen: mitään ei koskaan selitetty nätisti, vaan alettiin heti huutamaan miten kys. asia ei todellakaan sovi. Koska olin itse herkkä lapsi, otin todella pahasti itseeni tästä joka kerta. Omille lapsilleni jaksan selittää asioita aamusta iltaan väsymättä, pidän heitä paljon lähellä ja kehun kovasti.

Ihmeelliset raivokohtaukset milloin mistäkin: isäni sai näitä vähän väliä, joskus mökötti kaksikin päivää putkeen minulle (aika pelottava tilanne ala-asteelaiselle!) jälkeenpäin. Muistan kun olimme kerran risteilyllä ja minua ahdisti isäni nousuhumala. Olimme jonottamassa ruokaa, mutta en osannut heti päättää, mitä halusin. Isäni alkoi huutamaan ja poistui jonosta, minä itkien perässä. Häipyi hyttiimme, en pysynyt perässä joten jouduin jäämään oleskelemaan pariksi tunniksi sellaiseen aulantapaiseen kunnes isä haki minut sieltä haukkuen ja sättien, vihaisena. Ikää oli ehkä 11 vuotta tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Jos isällä oli myös töitä iltaisin, me lapset istuttiin autossa sillä aikaa, isän työpaikan pihalla. Välkyteltiin hätävilkkua ja polteltiin jätskipapereita tupakansytyttimellä. Auto oli käynnissä siis...? Huudeltiin ikkunoista ohikulkijoille ja käytiin puskapissalla.

Ehkä itse hankkisin lapsenvahdin, kyseessä oli kuitenkin n. 10- ja 6-vuotiaat lapset.

Meilläkin oli tällaista... Välillä istuin yksin siellä jos siskoni ei ollut mukana. Oltiin melkein samanikäisiä kuin te (olin nuorempi lapsi)

Kulissiavioliitto, lasten takia yhdessä sinnittely kylmässä ja katkerassa ilmapiirissä.

Kotiäitiys.

Vierailija kirjoitti:

- Vähättely ("Hahah, no ei susta oo siihen!")

- Aivan järjettömät vihanpurkaukset (Silmitöntä huutamista ja haukkumista, täysin mitättömistä/olemattomista asioista. Joka johti siihen, että aina piti olla järjettömän varuillaan)

- Haukkuminen/mollaaminen (Tyhmäksi, ärsyttäväksi, liian ujoksi jne. haukkumista)

- Henkilökohtaiset asiat kerrottiin aina eteenpäin (Ei auttanut vaikka itku kurkussa kerroin jostain arasta asiasta ja vannotin ettei saa kertoa kenellekkään. Niin eiköhän joku siitä asiasta ihan kohta tietänyt)

- Lapsen mielipidettä ei kuultu/kunnioitettu (Vaikka asiat olisivat koskeneet lapsen omia asioita.)

Ja paljon muuta. En lapsena ikinä kokenut, että olisin vanhemmilleni hyvä juuri sellaisena kuin olin. Sitä tunnetta en _ikinä_ halua tuottaa lapsilleni!

Monet ketjun teksteistä voisivat olla minun kirjoittamiani. Miten kokemuksenne on vaikuttanut aikuisikään? Minulla huonona itsetuntona, jatkuvana epävarmuutena, huonon kohtelun sietämisenä ekassa parisuhteessa jne.

No ainakaan lihansyöntiä en haluaisi.

Alkoholismia. En halua että lapseni koskaan näkee minua humalassa. Otan kyllä hänen nähden siideriä/olutta ja kerron sen olevan aikuisten juomaa, mutta humalaan asti en.

Yksinäisyyttä. Haluan olla mahdollisimman paljon läsnä lapselleni. Haluan olla aina tavoitettavissa ja vastata hänen tarpeisiin.

Alkoholismi ja väkivalta.

Tunnekylmyys. Otan joka päivä lapsen syliin ja suukotan ja sanon, että rakastan.

Riidan jälkeen puhumattomuus, kukaan ei koskaan pyydä anteeksi mitään. Tajusin sen kerran, kun olin huutanut väsyksissä pienelle lapselleni jostain typerästä. Sitten rauhoituin ja sanoin lapselle, että anteeksi kun äiti huusi. Lapsi katsoi minua surullisena silmiin ja sanoi "äiti tuhma". Siinä kohtaa tuli parku. Minulta ei ikinä koskaan ole äiti tai isä pyytänyt anteeksi yhtään mitään.

Syyllistämistä tukemisen ja neuvomisen sijasta kun asiat eivät mene odotetusti. Lapsen kohtelua aikuisena ja lapsen tunteiden vähättelyä ja pitämistä typerinä. Sitä, että yksinäiselle lapselle ei pidetä seuraa, vaan laitetaan lapsi omaan huoneeseensa viihdyttämään itseään kun itse tehdään jotain muuta. Rahahuolista lapselle valittamista.

Äidin vakava persoonallisuushäiriöisyys: laiminlöi tunneperäisesti ja käytti väkivaltaa henkisesti ja fyysisesti. Edelleen hyvin itsekeskeinen, jokseenkin käsittämätöntä.

Isän alkoholismi. No kappas keppanaa, juoppo päätyi lasteni isäksi... Älysin erota.

Itse otan alkoholia ja myös lasteni nähden, mutta en koskaan siihen tahtiin kuin isäni tai lasteni isä.

Kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä sukupuoleen katsomatta.

Terveisin se keskimmäinen lapsista (tyttö), jolla sisko ja veli. Yhä 35 vuotiaana olen muulle perheelle kuin ilmaa ja se ei toivottu.

En milloinkaan pilkkaa lasta. Vaikka minua kuinka naurattaisi, en naura. Enkä varsinkaan kerro muille lapsen kuullen, mitä hullua hän on tehnyt, ja naura sitten päälle. Enkä koskaan aio käskeä lasta yhä uudestaan sanomaan vieraille jotain sanaa, jota hän ei osaa kunnolla sanoa, ja sitten räkättää siihen päälle.

T: ärrän vasta 7-vuotiaana oppinut

Alkoholismia ja väkivaltaa.

Alkoholi ja nuukailu. Vanhemmat olivat ja ovat hyvätuloisia mutta ikinä ei saatu oikeen mitään.. Esim. Rippilahjarahoilla ostin ekan kameran ja rahat riitti just siihen. En ollut tajunnut että pitää ostaa muistikortti myös. Maksoi siihen aikaan 50e. No iskä osti sen mulle mutta kehtas parin kk päästä krävätä multa takas!! 15 veeltä? Mistä olisin saanu sellaset rahat. Äiti sit anto ja heitin rahan päin isän näköä että pidä rahas . Oli narsisti

Vahissa vaatteissa kuljekseminen. Vanhemmillani oli tapana kulkea alusvaatteisillaan ympari taloa, vaikka olisi kavereitakin kaymassa. Ei kiitos, ei kukaan halua nahda vanhempiensa lahes alasti kun vaikka iltapalalla istutaan.

Lisaksi se ettei kukaan seurannut missa mentiin, luotettiin vaan etta kylla ne hengissa sailyy.

Alkoholismia

Oman itsenäisyyden äärimmäistä rajoittamista. Liian kovat rajat, ei kavereille koskaan yökylään, kotiin tunteja aikaisemmin kuin kaverit yms. Lukioon pakottaminen, kouluarvosanojen kyttääminen (keskiarvoni oli ala-asteella yli 9, yläasteellakin 8, kun olin pistänyt hanttiin), kavereita ei saanut valita itse..

Muut asiat oli onneksi hyvin.