Teillä ei ole tainnut olla raskauspahoinvointia

Mikään ei auttanut ja pahoinvointi kesti synnytykseen saakka. Jos jotain positiivista pitää etsiä niin se on se, että eipä tullut raskauden aikana kiloja, vaan olin aika luuviulu synnytyksen jälkeen. Myös ensimmäinen ruokailu lapsen saamisen jälkeen tuntui kivalta kun yhtään ei yököttänyt.

kun vois perua koko homman. (En kuitenkaan mitään keskeytystä ole vakavissani harkinnut).

Varmaan jokaisella käy mielessä siinä aamuin-päivin-illoin yrjötessä, että onkohan tämä sen arvoista, vaikka järjellä tietääkin että on.

2kk. pelkästään makasin ja yrjösin. paino putos 10kg.



mutta en muista kertaakaan ajatelleeni ettei tämä olisi sen arvoista. lasta oli jo jonkin aikaa toivonut ja se oli vaan kestettävä. vähän masentunut taisin olla. mutta koko ajan ajattelin että se kaikki vielä palkitaan myöhemmin.

pelkkää oksentamista ja ripulointia. Olin sairaslomalla ja maksin monta päivää tyynyn kanssa vessan lattialla kun en päässyt ylös, eikä olisi kannattanutkaan kun koko ajan oksensi. Ainoa ajatus oli että "tämä on sen arvoista" Olisin jatkanut oksentelua vaikka kymmenen vuotta lapsen takia.

Tietenkään ei saa sanoa, että raskausaikana on käynyt mielessä, ettei jaksa enää. Taidatte sit olla sankariäitejä!

Kyllä mäkin hoin itselleni, että kestä kestä, tää on sen arvoista.