Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Ärripurri

Voi Arman telkkarissa ja siellä vähän yksinäisiä vanhuksia, nyyh nyyh, byhyy...
Voi pikku kimalaista kun se oli kuollu vesikippoon, byääääääääää....
No sinne se vanha auto jäi nyt, autokaupan pihalle yksin voi voi....
Mies sano pahasti ja erohan tästä tulee ja sitten ollaan yksin ja kuolen yksinäisenä, yhyyyyyyyy yhyyyy!!!!!
Mitähän se työkaveri nyt tarkotti sillä mitä se sano, mitäs jos pohdittas vaikka koko yö sitä sitten vaihteeks :-P
Kauhee melu täällä, ei pysty keskittyy. Noi on ihan kamalia ja ilkeitä, voi että sentäs kun mieleni pahotin.

Mua niin kyrsii miks mun pitää olla näin herkkä. Ikää kohta 40 ja tää tuntuu vaan pahenevan mitä vanhemmaksi mä tulen ja tää on mulla ollu pienestä pitäen. Kaiken lisäks oon kauhee jästipää. Joo sehän se on kiva sit olla yliherkkä Justiina, tosi viehättävää ja tasapainosta polkee jalkaa ja vollata. Jos joku on sitä mieltä että get a life, niin mulla on sellanen. Itseluottamuksen tapanenkin mulla on. Mä en vaan kestä tätä jatkuvaa pohtimista ja vetistelyä kun pääkoppa elää ihan omaa elämäänsä.

Vinkkejä? (psykiatri ja kiikkuun vetäminen ei ole sellaisia). Muutin jo Hgistä maalle ja vaihdoin vähemmän stressaavaan työhönkin et ois vähemmän virikkeitä.

Kommentit (11)

Vierailija

Mä olen päässyt iän myötä ihan itsekseen tuosta. Olen oppinut jotenkin ottamaan etäisyyttä kaikkeen, enkä enää mene tunnepohjaisesti mukaan mihinkään. Osaan lisäksi säädellä missä ja milloin ilmaisen tunteitani, mitä en nuorempana osannut vaan itku vaan tuli hallitsematta. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä olen päässyt iän myötä ihan itsekseen tuosta. Olen oppinut jotenkin ottamaan etäisyyttä kaikkeen, enkä enää mene tunnepohjaisesti mukaan mihinkään. Osaan lisäksi säädellä missä ja milloin ilmaisen tunteitani, mitä en nuorempana osannut vaan itku vaan tuli hallitsematta. 

Onko sulla antaa jotain tarkempia vinkkejä miten oot harjotellu tota, vai onks toi vaan käyny pikku hiljaa?

Mä oikeesti haluun päästä tästä eroon.

Tota mäkin kaipaisin, että osaisin vaan olla noteeraamatta muiden möläytyksiä. Oon myös joskus koittanu pitää etäisyyttä muihin kun ei tää oo varmaan helppoo ympärillä olijoillekaan, mut toikin aiheutti vanhassa työpaikassa ongelmia kun mut tulkittiin ylimieliseksi ja vihaiseksi. Ei oo helppoo...  Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Suosittelen meditaatiota tai mindfulness-harjoituksia. Eihän se herkkyys haittaa, jos sen kanssa tulee toimeen. Mua ei haittaa liikuttua kimalaisen kuolemasta, päin vastoin ajattelen, että maailma kaipaa enemmän ihmisiä jotka välittävät ja huolehtivat.

Vierailija

Onko erityisherkkyys tuttu käsite? joo, kökkö termi. Mutta aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta (esim. Erityisherkkä ihminen) voisit löytää vinkkejä miten pärjätä herkkyyden kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen päässyt iän myötä ihan itsekseen tuosta. Olen oppinut jotenkin ottamaan etäisyyttä kaikkeen, enkä enää mene tunnepohjaisesti mukaan mihinkään. Osaan lisäksi säädellä missä ja milloin ilmaisen tunteitani, mitä en nuorempana osannut vaan itku vaan tuli hallitsematta. 

Onko sulla antaa jotain tarkempia vinkkejä miten oot harjotellu tota, vai onks toi vaan käyny pikku hiljaa?

Mä oikeesti haluun päästä tästä eroon.

Tota mäkin kaipaisin, että osaisin vaan olla noteeraamatta muiden möläytyksiä. Oon myös joskus koittanu pitää etäisyyttä muihin kun ei tää oo varmaan helppoo ympärillä olijoillekaan, mut toikin aiheutti vanhassa työpaikassa ongelmia kun mut tulkittiin ylimieliseksi ja vihaiseksi. Ei oo helppoo...  Ap

Itsekseen vaan käynyt ajan myötä. Erityisesti henkilökohtaiset menetykset kuten ero, lemmikkien kuolemat, äidin kuolema ovat tehneet sen, että ei vaan jaksa enää surra niin intensiivisesti, ei itkeä silmiä päästään. Sitä vaan toteaa kyynisesti, että elämä on, kun taas tulee uutinen uudesta menetyksestä, eikä siitä tunne edes surua, vain lievää tyytymättömyyttä siihen että tämä maailma nyt on paska paikka.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko erityisherkkyys tuttu käsite? joo, kökkö termi. Mutta aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta (esim. Erityisherkkä ihminen) voisit löytää vinkkejä miten pärjätä herkkyyden kanssa.

Juu Elaine Aaron ja HSP on molemmat tuttuja ja MBTI-analyysin ja muutaman muun olen käynyt läpi ja kirjoja lukenut ja testejä tehnyt. Jos tämä nykyinen on sitten se paranneltu versio minusta, niin täytyy sanoa ettei hyvin mene :D  Ap

Vierailija

[/quote]

Itsekseen vaan käynyt ajan myötä. Erityisesti henkilökohtaiset menetykset kuten ero, lemmikkien kuolemat, äidin kuolema ovat tehneet sen, että ei vaan jaksa enää surra niin intensiivisesti, ei itkeä silmiä päästään. Sitä vaan toteaa kyynisesti, että elämä on, kun taas tulee uutinen uudesta menetyksestä, eikä siitä tunne edes surua, vain lievää tyytymättömyyttä siihen että tämä maailma nyt on paska paikka.[/quote]

No tuokaan ei mene kohdallani ihan niin suoraviivaisesti. Mitä vanhemmaksi tulen, sen pahemmalta menetykset ja erot tuntuu. Molemmat vanhemmat samanlaisia ja suku täysi herkkiä ihmisiä. Joko minä tunnen jollain oudolla tavalla kaiken monta kertaa voimakkaammin kuin keskivertoihminen, tai sitten minulta puutuu jonkin sortin eväät asioiden käsittelyyn.  Kunpa tietäisin...  

Vierailija

Hmm. Vaikea kysymys. Toisaalta ajattelen, että herkkyys on hyvä ominaisuus ja olisi sääli, jos kaikki herkkikset joutuisivat vain kovettamaan itseään. Mutta toisaalta ymmärrän, että on tilanteita, joissa pitää voida pitää ns. pää kylmänä. Ja onhan tässä maailmassa helpompi elää, jos ei ihan kaikesta liikutu sydänjuuriaan myöten. Mites, pystyisikö sitä kehittämään itselleen tiukkoja tilanteita varten eräänlaisen "roolin" jonka taakse voisi mennä? Minä joskus kun en uskalla sanoa jotain asiaa toiselle suoraan, kuvittelen puhuvani edesmenneen äitini suulla (oli tosi jämäkkä ihminen). Kuulostaa ehkä hassulta, mutta toimii. :D

Vierailija

Jos taustalla on myös mm. menettämisen pelkoa, niin sitten kannattaa tutkia syvemmin, mitä kaikkea siinä mahtaa olla taustalla. Mua auttoi vasta se, kun havaitsin olevani vain pienen pieni osanen suurta maailmankaikkeutta. Samaa ainetta kaiken muun kanssa. Elämme täällä vain hetken ja sitten palaamme takaisin osaksi suurta kiertoa. Kuulostaa ehkä aika korkealentoiselta, mutta tätä ajattelen päivittäin, ja se auttaa. Laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja muistuttaa siitä, ettei mikään ole ikuista enkä ole koskaan täysin yksin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hmm. Vaikea kysymys. Toisaalta ajattelen, että herkkyys on hyvä ominaisuus ja olisi sääli, jos kaikki herkkikset joutuisivat vain kovettamaan itseään. Mutta toisaalta ymmärrän, että on tilanteita, joissa pitää voida pitää ns. pää kylmänä. Ja onhan tässä maailmassa helpompi elää, jos ei ihan kaikesta liikutu sydänjuuriaan myöten. Mites, pystyisikö sitä kehittämään itselleen tiukkoja tilanteita varten eräänlaisen "roolin" jonka taakse voisi mennä? Minä joskus kun en uskalla sanoa jotain asiaa toiselle suoraan, kuvittelen puhuvani edesmenneen äitini suulla (oli tosi jämäkkä ihminen). Kuulostaa ehkä hassulta, mutta toimii. :D

Hyvä vinkki, mutta koitin jo tuota rooliakin ja kun pidin sitä vuosia yllä, niin aloin jo muuttumaan huonoon suuntaan ja muiden silmissä vaikutin feikiltä. Se totuus näkyy sieltä kuitenkin läpi. Ero työ- ja siviiliminän välillä oli kuitenkin aikamoinen, vaikka tuo ns. jämäkkä versio minusta teki tosi vaativaa työtä. Meni työ vaihtoon ja huomasin etten kestä kovaa stressiä. 

Ehkäpä seuraavassa kirjoituksessa on jotain perää, että jotain menettämisen pelkoa tämä kai on ja rajojen vetämisen vaikeutta. Kiltti, jästipäinen sielujen peili. Kyllä voi sanoa, että neuttisin kun heräisin joku päivä ilman ajatusten pyörittämistä ja liikaa herkkäilyä. Tietty määrä empatiaa ja herkkyyttä olisi ihan riittävä minulle. 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla