Mistä motivaatiota elämään?
Olen 25-vuotias nuori nainen. Minulla on näennäisesti kaikki hyvin, opiskelupaikka ja osa-aikainen vakituinen työ. Olen kuitenkin ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän masentunut. Seurustelin pitkään (5 vuotta) ihanan pojan kanssa, mutta tämä sai minusta tarpeekseen ja erosimme joulukuussa, puoli vuotta sitten. Rahankäyttöni on aina ollut aika holtitonta ja poikaystäväni joutui aika usein maksamaan laskujani. Silti velkaannuin aika pahasti.
Eron jälkeen olen ollut aivan tyhjän päällä. Ei mitään tietoa, että mitä ihmettä nyt teen elämälläni. Olin suunnitellut yhteisen tulevaisuutemme tarkasti ja olimme jo käyneet katsomassa taloja yms. Näitä haaveita en milloinkaan pysty yksin toteuttamaan.
En ole puoleen vuoteen saanut maksettua juuri mitään laskuja, kaikki rahani menevät elämiseen, elinkulut yli kaksinkertaistuivat eron jälkeen kun pitää maksaa yksin vuokra (joka on iso), piti ostaa oma auto jne. Nyt olen sitten kaiken muun lisäksi ulosotossa. Tilillä ei ole mitään ja rahaa (palkka) tulee seuraavan kerran 25 päivän päästä.
Olen jotenkin täysin lamaantunut ja luovuttanut kaiken suhteen. Itsemurha kuulostaisi helpottavalta ajatuksen tasolla, mutta käytännössä olen liian saamaton siihenkin.
Tilanteeni ei kai aivan toivoton (onko se milloinkaan) mutta en kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Laskuja on varmaan 100 avaamatonta tuossa pinossa jne. Töissä käyn ja siihen se sitten jääkin. Miten pääsisin tästä yli?
Kavereita minulla ei kauheasti ole ja perhettä ei käytännössä ollenkaan. Ei siis ketään, joka auttaisi. Kukaan ei tiedä todellista tilannettani, vaikka olen siitä ohimennen saattanut mainita.
Mene velkaneuvojalle.
Mulla samantyyppinen tilanne 4 vuotta sitten + muita vastoinkäymisiä ja tähän päivään saakka jatkunut kierre ja vieläkin raha-ongelmia mutta nyt sentään opiskelen yms ja äiti on auttanut.
Ystäviäkään ei ole, enää kaiken jälkeen.
Missä päin asut?
Ihmiset sanoo, että asioilla on tapana järjestyä.. Vinkkini on se että älä vaan jää kotiin tekemättä yhtään mitään.... Sen tein itse eikä se edesauttanut :D