Vierailija

Taloyhtiömme asukastoimikunta laittoi parin päivän varoitusajalla yhdyssanavirheitä vilisevän ilmoituksen rappumme ilmoitustaululle. Siinä luki, että polku pyörä varasto siivotaan. Jokaisen asukkaan tulisi laittaa oma osoitteensa lapulla teipattuna niihin polkupyöriin - anteeksi polku pyöriin - , jotka halutaan pitää. KAIKKI MERKITSEMÄTTÖMÄT PYÖRÄT, POTKU LAUDAT, PULKAT YMS HEITETÄÄN SUORAAN ROSKA LAVALLE JA VIEDÄÄN POIS.

Olimme olleet kyseisen viikonlopun mökillä ja lapsemme pelästyivät. Oliko heidän merkitsemättä jääneet pyöränsä viety. Toinen lapsi itki, että häneltä jo varastettiin synttärilahjaksi saatu pyörä, oliko nyt tämäkin viety pois. No, ei sentään oltu, mutta jostain syystä vaan siirretty eri paikkaan varastossa.
Roskalava oli kuitenkin täynnä pyöriä, pulkkia, huonekaluja ym isoa tavaraa.
Lapsemme, joilla kummallakin on siis pyörä varastossa, ehtivät todella pelästyä, samoin tietysti koko perhe. Onneksi eivät olleet sentään niihin koskeneet.

Olen melko varma siitä, että asukastoimikunnan toiminta ei ole kuitenkaan lainmukaista.
Millä oikeudella he heittävät muiden asukkaiden omaisuutta pois? Ei kellään ole velvollisuutta teipata osoitettaan pyöräänsä parin päivän sisällä ilmoituksesta, eikä muutenkaan.
Tuollaiset laput voi sitäpaitsi kuka tahansa repiä pois.
Koko touhussa on paljon kyseenalaista, mutta uskoisin, että se on täysin laitonta.
Mitä mieltä olette?

  • ylös 38
  • alas 0

Kommentit (18)

Vierailija

Periaatteessa tuo voisi olla laillista jos asukkaille olisi tiedotettu ja kerrottu asiasta asianmukaisesti. - Parin päivän varo-aika ei  mitenkään ole riittävä. - Moesta varastosta joudutaan siivoamaan mm. paloturvallisuus syistä joskus vähän rankemmalla kädellä, mutta se ei voi tapahtua niin kuin nyt oli toimittu.  

  • ylös 40
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

On tuo ihan yleinen käytäntö taloyhtiöissä, mutta kieltämättä asiasta pitäisi ilmoittaa hyvissä ajoin. Meidän taloyhtiössämme on tällaisia omaisuudenmerkitsemisiä n. parin vuoden välein, mutta niistä ilmoitetaan ainakin kuukautta aiemmin.

  • ylös 21
  • alas 0
Vierailija

Kyllä se on ihan laillista, mutta tiedottaa pitää hyvissä ajoin, vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa.

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Oikeassa olet, ei ole laillista. Aikaa merkitsemiseen pitää varata kunnolla, tiedote pitää olla myös pyörien säilytysilassa riittävän pitkään.

Vierailija

aloittaja lisää: Jos varastossa on ihan ehjä ja siisti pyörä asianmukaisessa paikassa, miten ihmeessä joku toinen asukas - kuulukoon vaan toimikuntaan - saisi heittää sen menemään, jos siinä ei satu olemaan käyttäjän osoitetta?

Eikö se varasto ole juuri sellaisia pyöriä varten?

Ymmärrän, jos on rojua ja rikkinäisiä tavaroita varastot täynnä, mutta millä oikeudella telineessä säilytetty, siisti pyörä saadaan heittää pois? Olen sitä mieltä, että se on sama kuin varkaus.

Sanottakoon, että pyörävarastoissa ei ole ollut yhtään ilmoitusta tästä siivouksesta, vaan ainoastaan rappukäytän ilmoitustaululla. minä en aina edes kiinnitä niihin lappuihin huomiota, täytyy sanoa.

Vierailija

Ihan normaali käytäntö. Muistan tuollaiset ilmoitukset jo omasta lapsuudesta ja nimenkin olen käynyt pyörääni laittamassa.

Vierailija

Yleensä kun taloyhtiössä yritetään siivota pyörävarastoa, niin niihin ikivanhoihin rotiskoihin ilmestyy vapisevalla käsialalla kirjoitettu lappu. Mummo tai pappa ei kyllä ole vuosiin ajanut pyörällä, mutta kuka sitä nyt ihan toimivasta pelistä luopuisi?

Lopputuloksena saadaan ehkä yksi, kaksi pyörää poistettua. Ja todellakin asiasta pitää tiedottaa vähintään pari viikkoa etukäteen.

Vierailija

Tottakai varastot on aika ajoin siivottava, siellä voi olla hurja määrä tavaraa jota ei enää käytetä tai on jäänyt edellisiltä asukkailta jälkeen. Noin lyhyellä varoitusajalla sitä ei kuitenkaan voida tehdä, varoaikaa pitää olla huomattavasti enemmän.

Vierailija

Miksi pyörävarastossa säilyteyään potkulautoja, pulkkia, huonekaluja? Se on pyörävarasto, tarkotettu polkupyörille.

Vierailija

Meillä siivottiin,ja 28 asunnon taloyhtiön varastossa oli n 20 merkitsemätöntä pyörää.

Vierailija

Aloittaja korostaa, että siivouksen organisoi asukastoimikunta eikä taloyhtiö.

On ihan selvää minulle, että rojut on hyvä siivota pois, mutta kenenkään hyväkuntoista, asianmukaisesti säilytettyä omaisuutta ei saa heittää pois, vaikka siinä ei mitään lappua olisikaan.

Mitä jos vaikka joku repii laput pois? Lapset leikillään, joku kaunainen tai joku muuten vaan valopää.'

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi pyörävarastossa säilyteyään potkulautoja, pulkkia, huonekaluja? Se on pyörävarasto, tarkotettu polkupyörille.

Pulkille on oma asianmukainen paikkansa siellä, potkulautoja saa myös säilyttää.

Huonekaluja ei tietenkään.

Vierailija

Ei ehjiä ja asiallisesti säilytettyjä pyöriä saa viedä poi, vaikka niissä ei mitään lappua olisikaan.

Tuollaisen siivousurakan tarkoitus on nimenomaan päästä romusta eroon, sillä se täyttää helposti muutenkin ahtaat varastot.

Vierailija

Isännöitsijäliiton ohje edellyttää siivouksesta ja pyörien merkitsemisestä ilmoitusta viikkoja etukäteen. Sen jälkeenkään tavaraa ei saa heittää pois vaan sen pitää olla välivarastosta noudettavissa ainakin muutaman kuukauden ajan.

Vierailija

Täällä kaikki tapahtui viikonlopun aikana. Maanantaina sai käsinkirjoitetun lapun mukaan hakea jätelavalta tavaransa vielä pois, jos halusi. No, jätelavalla oli jo paljon kamaa, eikä sieltä alta mitään pois saanut ehjänä kaivettua. Joku oli yrittänyt, mutta tavarat olivat jo rikki menneet.

Taloyhtiö ei siis tätä organisoinut.

Tiedotus oli erittäin surkeaa. Asianmukaista olisi ollut laittaa jokaisen postiluukusta hyvissä ajoin tiedote.

Ja tosiaan, niitä hylättäviä tavaroitakaan ei saa heittää heti pois, vaan pari viikkoa taitaa olla se laillinen säilytysaika.

Oli taas asukastoimikunnan tehotädit vauhdissa..

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla