Homomiesten kulttuurin erityispiirre

En tarkoita seuraavaa pahalla, oikeasti.

Kyse on taipumuksesta vaatia kaunisteltua, "laput silmillä" -suhtautumista vaikeisiin asioihin ikävien faktojen ja realismin sijaan. Tämä näkyi mm. dokkarissa, joka esitettiin vuosia sitten Suomen tv:ssä. Se kertoi Homosuomen historiasta aikakautena, kun HIV / AIDS rantautui Suomeen. SETA ry (vai mikä sen nimi silloin olikaan) ja homoyhteisö ei halunnut kohdata järkyttäviä faktoja HIV / AIDSista. He vastustivat ohjelmallista testausta ja tartuntojen kartoittamista Suomessa, koska se ahdisti ja pelotti homoja. Tartuntatautien lääkärit ja tutkijat, jotka vastasivat väestön turvallisuudesta tämän uuden viruksen leviämisen suhteen, kävivät ankaraa kädenvääntöä SETA:n kanssa asiasta. Silloin ei vielä ollut selvillä miten monin eri tavoin HIV mahdollisesti leviää, mutta homoseksuaalinen seksi oli jo pystytty kytkemään virukseen, eli tutkijoiden huoli oli aivan perusteltu.

Minua katsojana hämmästytti, että yhä edelleen 2000-luvulla, jolloin dokkari oli tehty, seksuaalivähemmistöjä 1980-luvulla edustanut homomies piti kiinni silloisesta näkemyksestään, että tartuntatautiyksikkö erikoislääkäri Sirkka-Liisa Vallen johdolla toimi liian kovasti ja aiheutti ahdistusta homoille, jotka olivat ihan järkyttyneitä ja häkeltyneitä tilanteesta. Ajattelin, että millaisessahan maailmassa eläisimme, jos tuolla perusteella luovuttaisiin ikävien uutisten kertomisesta ja ennaltaehkäisevistä turvatoimista. Eihän siitä mitään tulisi.

Tuttavapiirini homomiehissä on samanlaista asennoitumista. Eletään niin kuin ikäviä faktoja ei olisi, koska tärkeintä on välttää ahdistus ja paha mieli, "älä nyt tuollaisia puhu, pidetään hauskaa!" -asenne.

Olen itsekin heikko ja herkkä ja haluaisin elää mukavammassa maailmassa, mutta kyllä faktat pitää kestää, vaikka kuinka ahdistaisi.