Miksi mökötän?

Aina välillä tulee semmoinen ihmeellinen olo, että mies ei ymmärrä eikä oikein kukaan muukaan. Että haluaisi olla vaan yksin, mutta toisaalta enemmän kuin mitään kaipaisi vain mieheltä halausta tai jotain kivaa pientä sanaa. Tällaisena hetkenä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, en välttämättä itsekään täysin tiedosta missä vika. Olen vaan hiljaa, "mökötän".

Mökötättekö te? Oletteko oppineet hallitsemaan sitä jotenkin, ettei kotiin synny vain painostava ilmapiiri tavallaan aivan turhasta syystä? Miten miehenne suhtautuvat mököttämiseen? Haluaisin päästä tästä eroon, mutta aina välillä tilanne vain ajautuu tähän... yleensä näin viikko ennen menkkoja. Ihmetyttää, että vaikka tiedostan tilanteen typeryyden, en silti osaa siihen oikein vaikuttaa. Pelottaa ettei mies jaksa tällaista.