Onkohan yhdellä aikuisella tutulla sellainen selektiivinen mutismi?

Ei ole. Olet vaivaannuttava tyyppi eikä hän tahtonut puhua kanssasi. Jätä diagnoosit ammattilaisille ja tee töissä töitä/koulussa kouluhommia.

Annahan kun arvaan, sun kommentti oli jotain tyyliin "onhan ilmoja pidelly".

Voihan sillä ollakin. Itseasiassa aloin miettimään, että onkohan mullakin. Erään rankan elämänvaiheen jälkeen se helpotti, mutta nyt aloin miettimään, että voikohan se tulla takas. No ei kai se ihmisestä mihinkään lähde vai mitä sanoo asiantuntijat?

Mä tien yhden ihmisen, joka on ERITTÄIN vaikea. Veikkaan, että hänellä on oikeasti joku kehityshäiriö/muu neurologinen ongelma. Monet voisivat luonnehtia häntä ujoksi tai hiljaiseksi, mutta siinä on jotain muutakin. Hän ei vain yksinkertaisesti kykene normaaliin keskusteluun. Kun häneltä kysyy jotain, hän menee tosi vaikeaksi ja mutisee jotain. Hänellä kestää todella kauan vastata takaisin. Koko olemus on todella jäykkä, seisoo tosi jähmeässä asennossa, ikään kuin yrittäen tehdä itseään pieneksi ja näkymättömäksi. Kasvot ja leuka näyttää aina tosi kireältä ja ilme on säikähtänyt. Yhteistä, luontevaa keskustelua on todella vaikea saada aikaiseksi. Ja tämä siis koskee kaikkia ihmisiä, jotka hänet tietävät ja ovat (yrittäneet) kommunikoida, ei siis ole vain minun kohdalla.

Uskomattominta tässä on, että hän opiskelee sosiaalialalla ammattia, jossa vaatimukset persoonan ja psyykeen suhteen ovat jotain täysin päin vastaista, mitä hän itse edustaa. En ymmärrä, miten tuollainen ihminen pärjää tässä maailmassa.

Kaikki eivät halua työpaikalla avokonttorissa lätistä turhia vaan keskittyvät mieluummin töihinsä. Anna hänelle työrauha.

Nro 4 jatkaa: googlettelin ihan mielenkiinnosta tuosta selektiivisestä mutismista (koska en ollut edes aikaisemmin kuullut) ja täytyy sanoa, että kuvaus sopii täydellisesti tähän henkilöön! Ja muutamiin muihinkin henkilöihin elämän varrelta.. Jotenkin aloin heti symppaamaan ja ajattelemaan tätä henkilöä lempeämmin. Toki se ei poista sitä faktaa, että työelämä tulee olemaan vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä tien yhden ihmisen, joka on ERITTÄIN vaikea. Veikkaan, että hänellä on oikeasti joku kehityshäiriö/muu neurologinen ongelma. Monet voisivat luonnehtia häntä ujoksi tai hiljaiseksi, mutta siinä on jotain muutakin. Hän ei vain yksinkertaisesti kykene normaaliin keskusteluun. Kun häneltä kysyy jotain, hän menee tosi vaikeaksi ja mutisee jotain. Hänellä kestää todella kauan vastata takaisin. Koko olemus on todella jäykkä, seisoo tosi jähmeässä asennossa, ikään kuin yrittäen tehdä itseään pieneksi ja näkymättömäksi. Kasvot ja leuka näyttää aina tosi kireältä ja ilme on säikähtänyt. Yhteistä, luontevaa keskustelua on todella vaikea saada aikaiseksi. Ja tämä siis koskee kaikkia ihmisiä, jotka hänet tietävät ja ovat (yrittäneet) kommunikoida, ei siis ole vain minun kohdalla.

Uskomattominta tässä on, että hän opiskelee sosiaalialalla ammattia, jossa vaatimukset persoonan ja psyykeen suhteen ovat jotain täysin päin vastaista, mitä hän itse edustaa. En ymmärrä, miten tuollainen ihminen pärjää tässä maailmassa.

Jos ollaan rehellisiä, et kuulosta sellaiselta miellyttävältä helpostilähestyttävältä ihmiseltä jolle kaikki avautuvat rentoutuneena. Olet tehnyt kokonaisen täyden arvion jonkun aivojen toiminnasta ja työkyvystä joidenkin epäonnistuneiden jutusteluyritysten perusteella. Kuulostat ihmiseltä jonka seurassa minuakin ahdistaisi, enkä ole edes yhtään ujo!

Mä en välttämättä kommentoi, jos ei ole mitään kommentoitavaa. Kyse on vähän siitäkin, että haen vaikka kahvia ja tarkoitus ei ole jäädä juttelemaan kenenkään kanssa, ellei sitten ole jotain akuuttia tms. mielenkiintoista. Esim. ompa vähän kahvia, ei ole sellainrn aloitus, johon olisi tarvetta vastata.

Yhden henkilön osalta voisin vastaavaa epäillä, mutta ei mun tästä tartte mitään keittiöpsykologisia tulkintoja tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mä tien yhden ihmisen, joka on ERITTÄIN vaikea. Veikkaan, että hänellä on oikeasti joku kehityshäiriö/muu neurologinen ongelma. Monet voisivat luonnehtia häntä ujoksi tai hiljaiseksi, mutta siinä on jotain muutakin. Hän ei vain yksinkertaisesti kykene normaaliin keskusteluun. Kun häneltä kysyy jotain, hän menee tosi vaikeaksi ja mutisee jotain. Hänellä kestää todella kauan vastata takaisin. Koko olemus on todella jäykkä, seisoo tosi jähmeässä asennossa, ikään kuin yrittäen tehdä itseään pieneksi ja näkymättömäksi. Kasvot ja leuka näyttää aina tosi kireältä ja ilme on säikähtänyt. Yhteistä, luontevaa keskustelua on todella vaikea saada aikaiseksi. Ja tämä siis koskee kaikkia ihmisiä, jotka hänet tietävät ja ovat (yrittäneet) kommunikoida, ei siis ole vain minun kohdalla. Uskomattominta tässä on, että hän opiskelee sosiaalialalla ammattia, jossa vaatimukset persoonan ja psyykeen suhteen ovat jotain täysin päin vastaista, mitä hän itse edustaa. En ymmärrä, miten tuollainen ihminen pärjää tässä maailmassa.

Ihan kuin puhuisit opiskeluaikojen ystävästäni, mutta niistä ajoista on kulunut jo pari kymmentä vuotta. Hän oireili lapsuuden seksuaalista hyväksikäyttöä. Lähipiirissä oli kovasti kaltaisiasi ihmisiä, teennäisen huolestuneita, mutta todellisuudessa heti arvioimassa ja ilkkumassa. Tosi rumaa toimintaa, eikä ainakaan nopeuttanut ystäväni toipumista. Vuosien psykoterapiasta oli apua, ja hän on pärjännyt elämässään hienosti.

Up

Selektiivinen mutismi vaikuttaa elämää tosi paljon. Kun on tottunut, että saa olla melko rauhassa puhumattomuuden takia, niin aivoista tyhjenee kaikki ajatukset kun pitäisi vastata. Kun ei pysty vastaamaan tai vastaa vain tympeästi yhdellä sanalla, tulee

 paha mieli keskustelun aloittajan puolesta, joka hyvää hyvyyttään sanoo jotain.

Ehkä aivot eivät ole tottuneet spontaaniin puheen tuottamiseen, kun on tottunut ilmaisemaan itseään kirjoittamalla. Jotenkin kun on tottunut vain ajattelemaan asioita oman pään sisällä abstraktisti, on niitä hankala tiivistää ymmärrettävästi puheen muodossa. Jotenkin oma ajattelu on oman pään sisällä niin sekavaa ja monimutkaista.

Aluksi tuntuu helpottavalta mennä syrjään sykkeen nousun ja ahdistuksen

takia, mitkä johtuvat varmaan herkästä hermostosta. Kun tilanne jatkuu liian monta vuotta katoaa ikään kuin keskustelun taito. Omat ajatukset ovat liian sekavasti solmussa ilmaistaviksi.

Jos olisi rupattelun taitoa, olisi

helpompi ilmaista ajatuksiaan jutustelun lomassa. Silloin yksittäisillä ilmaisuilla ei olisi niin paljon painoarvoa. Kun sitten yrittää sönkätä yksittäisiä lauseita pakon edessä, niin puhe on todella epäluontevaa ja puhetapa ahdistunutta. Kukaan ei saa puheesta mitään tolkkua tai ymmärrä mitä yrittää sanoa.

Ainut ratkaisu ongelmaan taitaa olla se, että yrittää vain unohtaa liiallisen ajattelun ja yrittää irti tuppisuu skeemasta, joka rupeaa pyörimään sosiaalisissa tilanteissa. Ehkä se, että pakottaa itsensä kommentoimaan aina vaikka vain yhdenkin lauseen sosiaalisissa tilanteissa auttaa alkuun. Jotenkin ne aivojen puheen tuottamisen hermoradat tulisi aktivoida.

Siten pienestä pitäen taipumus tykätä ajattelusta oman pään sisällä ja herkkä hermosto ovat ajaneet liikaa vaan seuraamaan keskustelua. Juttelusta ei pitäisi tehdä niin monimutkaista ja kaikkea ei pitäisi ottaa niin vakavasti.

Mä menen joskus ihan lukkoon jos joku kysyy minulta jotakin ja jää odottamaan vastausta. Ahdistun ihan hirvittävän paljon, ja vaikka kysymys olisi helppo ja osaisin vastata, niin en vain pysty. Vastaus saattaa olla mulla jo mielessä ja ns.kielen päällä, mutta en vain saa suuta auki että pystyisin vastaamaan. Ja kysymys voi olla vaikka ihan vain yksinkertainen että millaisista kirjoista pidän tms.

Tätä on ollut ihan lapsesta asti ja vasta nyt yli kolmekymppisenä olen miettinyt että voisiko mulla olla selektiivinen mutismi?

Mulla ahdistuneisuushäiriötä muutenkin, joten tämä lukkoon meneminen on vain yksi oire muiden joukossa, mutta rajoittaa elämää aika paljon.

Ai onko tällainen nyt sitten taas joku muotidiagnoosi? Että koko ajan pitäisi olla puhumassa ettei vaan luulla selektiivisesti mutistiksi.

Nykyaikana siedetään erilaisuutta todella huonosti. Ihmiset ajattelevat, että vain tietynlainen amerikkalaistyyppinen yltiösosiaalinen ihmistyyppi pärjää. Pitäisi olla jyräävä ja sanavalmis. Totuus on se, että hiljaisempia ihmisiä pidetään outoina ja tyhminä. Ehkä nämä muotidiagnoosit ovat keino auttaa näitä skaalan toisessa päässä olevia todella hiljaisia ihmisiä parantamaan ominaisuuksiaan kohti valtaväestön hyväksymää mallia, muuten ei pärjää yhteiskunnassa. Tämän ihmisten luokittelun sijaan tulisi ottaa erilaisten ihmisten parhaat ominaisuudet käyttöön. Hyviä ominaisuuksia löytyy niin suulailta kuin tuppisuiltakin ja ihmisiltä näiden ominaisuuksien välissä.

Up

En tiedä onko tää selektiivistä mutismia, mutta mulla on ollut pienestä pitäen outoja neurooseja. En ole oikeastaan koskaan jutustellut sillälailla pitkäjänteisesti. Mä en oikeastaan oikein osaa kiinnittää ihmisten huomiota. Mulla on jotain ilmaisuja, joita on hankala sanoa. En esimerkiksi pysty huikkaamaan ihmisiä nimeltä, vaan mun pitää mennä ihan nenän eteen. Usein pohdin miten ihmiset uskaltavat huikata toisiaan toiselta puolelta huonetta nimeltä, kun itsestäni ei lähde pihaustakaan. Sitten kun sanon jotain niin sanomisistani kuuluu niin paljon ahdistusta ja pelkoa. Siksi en halua puhumisellani aiheuttaa vastapuhujalle hämmennystä. Eihän puhumisen pitäisi olla niin pelottavaa ja vaikeaa.

Onkohan aina ihan fiksua diagnosoida ihmisiä selektiivisiksi mutisteiksi, jos he eivät kärsi vähäpuheisuudestaan. Helposti diagnoosit ovat liian leimaavia ja saattavat tuntua lopullisilta tuomioilta ja jäädä osaksi identiteettiä. Ihmisillähän selektiivinen mutismi voi olla vain yksi vaihe elämässä. Selektiivinen mutismihan ei ole sairaus vaan oire. Miksi on nimetty tälläinen erillinen oire. Puhumattomuushan voi johtua ihan sairauksistakin kuten sosiaalisen tilanteiden pelosta, aspergerin syndroomasta jne. Jos puhumattomuuden takana ei ole mitään sairautta ja oire ei häiritse ihmistä, saattaisi oire mennä paremmin ohi, kun sitä ei alleviivata.

Vierailija kirjoitti:

Mä menen joskus ihan lukkoon jos joku kysyy minulta jotakin ja jää odottamaan vastausta. Ahdistun ihan hirvittävän paljon, ja vaikka kysymys olisi helppo ja osaisin vastata, niin en vain pysty. Vastaus saattaa olla mulla jo mielessä ja ns.kielen päällä, mutta en vain saa suuta auki että pystyisin vastaamaan. Ja kysymys voi olla vaikka ihan vain yksinkertainen että millaisista kirjoista pidän tms.

Tätä on ollut ihan lapsesta asti ja vasta nyt yli kolmekymppisenä olen miettinyt että voisiko mulla olla selektiivinen mutismi?

Mulla ahdistuneisuushäiriötä muutenkin, joten tämä lukkoon meneminen on vain yksi oire muiden joukossa, mutta rajoittaa elämää aika paljon.

Mullakin on ollut samaa ongelmaa, että saattaa olla, etten keksi vastausta yksinkertaiseen kysymykseen esimerkiksi harrastuksista tai musiikki- ja kirjasuosikeista. En ole oikeastaan edes muodostanut mielipiteitä näihin asioihin. Kuuntelen musiikkia esimerkiksi sen tarkemmin ajattelematta kenen musiikkia tai minkä tyylin musiikkia se on. Ehkä en halua karsinoida asioita niin voimakkaasti. Toisaalta voihan vastareaktiokin jännittää, kun en aina oikeen tiedä mikä on muodissa ja ei. Olen ehkä persoonana särmätön ja tylsä :).

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tää selektiivistä mutismia, mutta mulla on ollut pienestä pitäen outoja neurooseja. En ole oikeastaan koskaan jutustellut sillälailla pitkäjänteisesti. Mä en oikeastaan oikein osaa kiinnittää ihmisten huomiota. Mulla on jotain ilmaisuja, joita on hankala sanoa. En esimerkiksi pysty huikkaamaan ihmisiä nimeltä, vaan mun pitää mennä ihan nenän eteen. Usein pohdin miten ihmiset uskaltavat huikata toisiaan toiselta puolelta huonetta nimeltä, kun itsestäni ei lähde pihaustakaan. Sitten kun sanon jotain niin sanomisistani kuuluu niin paljon ahdistusta ja pelkoa. Siksi en halua puhumisellani aiheuttaa vastapuhujalle hämmennystä. Eihän puhumisen pitäisi olla niin pelottavaa ja vaikeaa.

mullakin oli lapsena outo ongelma. En esimerkiksi kirkonrottaa leikkiessäni luokan kanssa pystynyt huutamaan luokkalaisten nimiä näkiessäni heidät. Siksi pelin aikana juoksin niin kauas, etten ikinä joutuisi etsijäksi leikissä. Aika outoa ja onneksi vaiva on poistunut.

Yhdellä tutulla taitaa olla myös. Ei vastaa edes kysymykseen tyyliin, otatko kahvia.