Mikä nöyryyttäviä opettajia vaivaa?? Onko sitten hyvä mieli vanhana muistellessa kuinka nöyryytti ja kiusasi tuhansia ihmisen alkuja?
Ihan oikeasti!
Etenkin olen törmännyt ilmiössä liikunnan opettajilla.
Nöyryytetään, kiusataan ja haukutaan niitä jotka eivät pärjää joukkuelajeissa.
Itsellä on juuri kokemuksia tuollaisesta.
Se ei sitten riitä, että ne toiset oppilaat kiusaavat vaan vielä pitää opettajankin.
En todellakaan tuntenut oloani hyväksi enkä "turvalliseksi" liikuntatunneilla.
Entä miksei voida antaa joukkuelajeissa huonoille mahdollisuutta yksilölajeihin ja näyttää taitonsa niissä??
Minua kammottaa muistikuvat liikuntatuntien alussa tunkkaiseen kuselta ja hieltä haisevaan pukuhuoneeseen meno jossa on ilkeitä ihmisiä ja lopulta se opettajakin tulee paikalle.
Sitten kentällä saa nolota itsensä sekä saada itsensä näyttämään tuplasti tyhmemmältä mitä todellisuudessa on.
Lisäksi pelkäsin pallon tuloa minun luokse.
Pelkäsin niitä kovia potkuja, että ne tulevat suoraan päin tai, että nolaan itseni, kun en osaa kunnolla toimia siinä tilanteessa.
Sitten kaiken lisäksi on vielä se opettaja, joka huutelee törkeyksiä.
Onko se jotenkin kivaa oikeasti miettiä sitten vanhana niin niiden kiusaajien kuin opettajien, että mitä saaneet aikaan.
Kyseessä kuitenkin nuoresta alkavasta elämästä eikä mistään elottamasta esineestä jota voi seuraamuksitta kohdella miten vain.
Minä en oikeasti ymmärrä! Aivan järkyttävää!
Kommentit (8)
Niin turha sitä täällä on jauhaa. Laita toi mielummin johonkin josta joku oikeasti lukee.
Moni opettaja on itse ollut koulukiusattu aikoinaan, laitetaan sitten vahinko kiertämään vanhemmalla iällä.
Todennäköisesti tuollaisilla on itsellään jokin ongelma. Joko tiedostavat sen tai sitten ei.
Jos et ole kyseiselle ihmisille hen koht tehnyt mitään ja hän on sinua kohtaan kusipää niin sillä tosiaan itsellään oltava jokin sortin ongelma ja sitä kannattaa miettiä, että miten vakavasti tuollaisen tyypin juttuja tarvitsee ottaa.
No opettaja joka tuollaista tekee laskeutuu oppilaiden tasolle, vaikka on todellisuudessa tai ainakin pitäisi olla "korkeammalla".
Niin, ja nykyään monen mielestä on nöyryyttämistä kun ope kyselee läksyjä joita ei ole tehty tai kiusaamista, kun muut ei haluakaan tehdä sitä mitä itse haluaa....
No kyseessähän on aina erittäin lyhytnäköinen idiootti ja huonoitsetuntoinen raukka.
OIkeasti jotkut opettajat eivät osaa ja kykene ajattelemaan kyrpäänsä/nenäänsä pidemmälle.
Ei käsitetä sitä ettei se heidän sen hetkinen valta-asemansa ja hetkellinen ohimenevä asemansa "auktoriteettinä" kestä ikuisuuksia.
Pässinpää mulkerot eivät onnettoman kokoisilla aivoillaa kykene tajuamaan että tilanteet muuttuvat ja pian he ovat vanhoja raihnaisia ja sairaita. Pian he itse ovat oppilaidensa armoilla.
Luulevatko he ihan oikeasti että vanhainkodissa paskoissaan maatessaan se heidän nöyryytämänsä oppilas joka on silloin ehkäpä siinä asemassa että voi jättää vaipan vaihtamatta tai särkylääkkeen antamatta, enää nöyristelee ja alistuu?
Tai tulee auttamaan jossain ihan missä tahansa muussa tilantessa jossa nöyryyttäjä on itse pulassa?
Valita tästä johonkin muualle kuin tänne