Miten ne joiden läheinen on tehnyt väkivaltarikoksen ovat pystyneet jatkamaan elämää?

siis nyt riippuu kyllä todella paljon siitä rikoksesta...

Vierailija kirjoitti:

siis nyt riippuu kyllä todella paljon siitä rikoksesta...

Noh eikö väkivaltarikos ole aina väkivaltarikos?

Sori, mutta en nyt saa ollenkaan kiinni tästä aloituksesta. Veljeni on tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista ehdottomaan vankeuteen, mutta en ymmärrä, miksi se vaikuttaisi minun töissäkäyntiini. Ei kukaan työkavereistani tiedä tapahtuneesta. Miksi tietäisikään? Toki tapahtunut oli surullinen ja raskas asia, mutta se ei kosketa mnua kuin välillisesti. Olisi melkoista itsekeskeisyyttä kuvitella, että veljeni rikoksissa olisi kyse minusta ja minun tunteistani. Maailmaa on oman pään ulkopuolellakin.

Mikä on vaihtoehto?

Kaikki läheiset jäävät työttömiksi tai tekevät itsemurhan?

Elämä jatkuu vaikeidenkin muutosten jälkeen, vaikkapa syövän tai sokeutumisen. 

Oletan, että omaiset ajattelevat, ettei tapahtuma ole heidän syynsä, vaan mahdollisesti seonneen ihmisen ratkaisu.

No ainakin mun lapsen hakkaajien äiti käy ihan ilman omantunnontuskia töissä. Vaikka jopa osallistui pahoinpitelyihin. Mistä te luulette että ne pahantekijät on ne geeninsä saaneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis nyt riippuu kyllä todella paljon siitä rikoksesta...

Noh eikö väkivaltarikos ole aina väkivaltarikos?

ok. tyyppi joka vaikka kiduttaa kuoliaaksi pikkulapsia raiskaten ne samalla perseeseen on ihan sama kun esim kahden vertaisen aikuisen välinen baaritappelu? molemmat tuomitaan väkivaltarikoksena. urpo.

Voi olla näin mutta hain selvitymistarinoita ja niitä ei ole vielä tullut.

Mielenkiintoinen avaus

Tiedän ainakin yhden äidin kenen poika on tehnyt paljon julkisuuttakin saaneen henkirikoksen ja vammauttanut useita ja hän on palannut töihin

Suurin osa työkavereista tietää casen mutta häntä kohdellaan ihan ok.

Eihän se sen äidin typeryyttä tai syy ole. Täysi -ikäsestä lapsesta kun on kyse. Vaikkakin asui kotonaan.

Toki hänen seurassaan tulee välillä mietittyä mitä sanoo ja mitä ei, mutta eipä muuten ihmeemmin näy asia.

Meillä sukulainen teki seksuaalirikoksen. Ei kuulu enää millään tavalla meidän perheen kontakteihin.

Ilmoitin ystävällisellä äänensävyllä, että jos tontille eksyy, niin vedän kirveellä päähän. Ei mukissut vastaan, ja kaukana on pysynyt. Kyseistä ihmiskuonaa en hyväksy millään asteella.

Omasta lähipiiristä ei ole kokemusta, mutta sivusta seuraan useampaakin tapausta. Läheisten elämä jatkuu joka tapauksessa. Kai sitä voi eristäytyä yhteiskunnasta, mutta ei se sitä muuta, että huominen tulee joka tapauksessa. Parhaiten ovat selvinneet ne, jotka keskittyvät omaan elämäänsä ja jatkavat eteenpäin. Ei sillä kantilla ole paljon vaihtoehtoja, kuin kestää jos elämää meinaa jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin mun lapsen hakkaajien äiti käy ihan ilman omantunnontuskia töissä. Vaikka jopa osallistui pahoinpitelyihin. Mistä te luulette että ne pahantekijät on ne geeninsä saaneet?

Tapaukseen ottamatta kantaa, mitä tämän äidin pitäisi sitten tehdä? Jäädä kotiin työttömäksi, niin olisit tyytyväinen? En oikein ymmärtänyt tuota "käy ihan ilman omantunnontuskia töissä"-kohtaa.

Kuinkahan vaikeaa ulkopuolisten on olla tuomitsematta läheistä samaan kastiin väkivaltarikollisen kanssa? Sellainen isä

, sellainen poika.....

Kyllä joskus olen kuullut kerrottavan, että lähipiiriäkin uhkaillaan, eikä uhkalijoilla ole välttämättä mitään tekemistäkään uhrin kanssa. 

Vanhempia varsinkin nykyään syyllistetään, ihan aikuistenkin lasten tekemisistä. Kyllä siinä varmaan joutuu jotain ratkaisuja tekemään, ehkä muuttamaan? Meillä oli kyllä naapurissa tyyppi, joka oli lapsesta asti vaikea tyyppi ja aikuisena pahoinpitelytuomioita. Kukaan meillä pikkukylällä ei syyllistänyt tämän pojan veljiä tai vanhempia, vaan kyllä häntä itseään pidettiin ainoana syyllisenä.