Satuhäät Virpi ja Hemppa?
Kommentit (433)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä nussimista piti oikein alleviivata joka käänteessä, omituista. Luulisi, että yrittäisi antaa itsestään hieman "siistimmän" kuvan kun tulee televisioon, mutta ehkä tarkoitus onkin päinvastainen. Samoin se esitys ei ollut lasten silmille tarkoitettu.
Kaikki ei ehkä ole niin feikkejä ihmisiä kun moni ihminen on. vaan on aina omina itsenään ilman esitystä vaikka koko suomi sen näkisi. Tuskin tälläsiin ohjemiin esittäjiä halutaan, sitä varten on muut ohjelmat.
On totta että tamperelaiset puhuvat jonkin verran tussujuttuja ja kiroilevat paljon, nimittäin wt-teinit, kuten muuallakin Suomessa.
Tästä parista jäi kyllä todella epäkypsä kuva, käyttäytyivät ihan kuin jotkut 13-vuotiaat. TKK ja pilipali-insinöörinkin erottaa näköjään todella helposti. Eniten myötähäpeää aiheuttanut jakso Satuhäiden historiassa, edes se todella outo pariskunta, joilla oli lempinimet toisilleen jne jne ei ole mitään näihin verrattuna.
Ihanaa myös että lapsille opetetaan seksijutut ja ronskit puheet pienestä pitäen, todella tyylikästä. Ja mukavia vaikutteita saavat nuoret tytöt strippaamisesta.
Tästä jaksosta jäi huono mieli, esim. lasten puolesta. En ole varma olisiko tätä jaksoa kannattanut edes julkaista. Edellisen jakson pariskunta oli oikea unelmapari näihin verrattuna, vaikka luulin että he olivat järkkyjä.
morsiammen sisko kirjoitti:
Millä perusteella kommentoin nimettomänä. Jos on jakson nähnyt niin eiköhän mun nimi sillä ole jos jotain se kiinnostaa :) kommentinkin laitokn nimellä enkä vierailijana niinkun moni muu täällä :)
Totta, kiitos, Morsiamen sisko, yleensä nimikirjoitus on alhaalla, niin en tajunnut, että se täällä on ylhäällä. Mutta hei, sinähän osaat varmasti kertoa, miksi halusitte julkisuuteen tällaisen ohjelman kautta?
Minusta tämä pari oli kauden paras tähän mennessä. Lapset näyttivät onnellisilta ja pari myös.
Ihanaa että jotkut ihmiset uskaltavat olla aitoja vaikka kamera perässä tuleekin.
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Millä perusteella kommentoin nimettomänä. Jos on jakson nähnyt niin eiköhän mun nimi sillä ole jos jotain se kiinnostaa :) kommentinkin laitokn nimellä enkä vierailijana niinkun moni muu täällä :)
Totta, kiitos, Morsiamen sisko, yleensä nimikirjoitus on alhaalla, niin en tajunnut, että se täällä on ylhäällä. Mutta hei, sinähän osaat varmasti kertoa, miksi halusitte julkisuuteen tällaisen ohjelman kautta?
Siihen minulla ei valitettavasti ole vastausta :)
Missä muussa ohjelmassa nää on?
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti nuo lapset eivät edes tajua vanhempiensa heittoja.
Itekin oon koko ikäni kuunnellut isäni alapääjuttuja ja kaksimielisyyksiä, joita hän huumorilla heittää ystäviensä ja sisarustensa kesken. Ihan normaali minusta tuli ilman mitään ahdistuskohtauksia.
Entisaikaan on hässitty samoissa tiloissa kun lapset on nukkuneet. Seksi on ollut luonnollista, vaikka sitä ei suoraan naaman edessä esiteltykään.
Lapset oppivat tuon puhetyylin itsekin, vaikka eivät vielä tänään ymmärtäisi. Ei toi nyt millään muotoa ole sivistynyttä toimintaa.
Ennen "hässittiin" samoissa huoneissa, kun niitä oli pahimmillaan vain yksi. Oli pakko. Toi nyt ei liity mitenkään yhtään mihinkään. Harva silloinkaan olisi sitä valinnut, jos olisi ollut vaihtoehtoja.
Ovatko todella jotkut sitä mieltä että ihminen on aito jos kiroilee, puhuu ronskeja ja vilauttelee ja ne jotka eivät sellaista tee, tv:ssa tai ilman, ovat teeskentelijöitä tai epäsujut itsensä/seksuaalisuutensa kanssa?
morsiammen sisko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Millä perusteella kommentoin nimettomänä. Jos on jakson nähnyt niin eiköhän mun nimi sillä ole jos jotain se kiinnostaa :) kommentinkin laitokn nimellä enkä vierailijana niinkun moni muu täällä :)
Totta, kiitos, Morsiamen sisko, yleensä nimikirjoitus on alhaalla, niin en tajunnut, että se täällä on ylhäällä. Mutta hei, sinähän osaat varmasti kertoa, miksi halusitte julkisuuteen tällaisen ohjelman kautta?
Siihen minulla ei valitettavasti ole vastausta :)
Et sitten kovin hyvin tunne kuitenkaan. Eikö moinen asia tullut kertaakaan puheeksi, ei kuvauksien aikan tai niiden jälkeen tai kun pari kertoi asiasta?

Mä en vaan tajua tätä. Itsekin kyllä kiroilen joskus, jos olen vihainen tai vaikka vedän vahingossa veitsellä sormeen. Mutta ihan normaalissa jokapäiväisessä puheessa tuo kuulostaa niin oudolta. Itsellä on jotain lapsuudenystäviä jotka kiroilevat paljon (eivät sentään puhu seksistä), mutta en ole kehdannut kysyä miksi he tekevät niin.
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Millä perusteella kommentoin nimettomänä. Jos on jakson nähnyt niin eiköhän mun nimi sillä ole jos jotain se kiinnostaa :) kommentinkin laitokn nimellä enkä vierailijana niinkun moni muu täällä :)
Totta, kiitos, Morsiamen sisko, yleensä nimikirjoitus on alhaalla, niin en tajunnut, että se täällä on ylhäällä. Mutta hei, sinähän osaat varmasti kertoa, miksi halusitte julkisuuteen tällaisen ohjelman kautta?
Siihen minulla ei valitettavasti ole vastausta :)
Et sitten kovin hyvin tunne kuitenkaan. Eikö moinen asia tullut kertaakaan puheeksi, ei kuvauksien aikan tai niiden jälkeen tai kun pari kertoi asiasta
Ehkä sitten en. Tai sitten tiedän mutta se ei ole minun asiani. Olin häissä vieraana niinkuin muutkin
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
morsiammen sisko kirjoitti:
Millä perusteella kommentoin nimettomänä. Jos on jakson nähnyt niin eiköhän mun nimi sillä ole jos jotain se kiinnostaa :) kommentinkin laitokn nimellä enkä vierailijana niinkun moni muu täällä :)
Totta, kiitos, Morsiamen sisko, yleensä nimikirjoitus on alhaalla, niin en tajunnut, että se täällä on ylhäällä. Mutta hei, sinähän osaat varmasti kertoa, miksi halusitte julkisuuteen tällaisen ohjelman kautta?
Siihen minulla ei valitettavasti ole vastausta :)
Et sitten kovin hyvin tunne kuitenkaan. Eikö moinen asia tullut kertaakaan puheeksi, ei kuvauksien aikan tai niiden jälkeen tai kun pari kertoi asiasta?
Niin, vaikka minun kirjoittamaani nyt lainattiin, viimeinen kysymys ei ollut minulta. Mutta jos asia ei kerran ole tullut puheeksi, ihmiset eivät vissiin kovin paljon mieti näitä tv-esiintymisiään. Ja siltä se kyllä vähän valitettavasti vaikuttaa. Tuskin monet satuhäihinkään osallistuneet ovat miettineet, että ilman muuta heistä revitään se eniten soraääniä herättävä asia eteen. Kuten tuossa nuo mauttomat puheet, varmsti olisi ollut paljon kivojakin puheita heillä.
Täällä on muutaman kerran kommentoitu että ihanaa kun ohjelmassa sattuu ja tapahtuu, ei kukaan haluaisi katsoa häitä joissa ei ryypätä, kiroilla, riidellä, ties mitä..
Minä haluaisin eikä se olisi mielestäni tylsää.
En tiedä kultaako aika muistot mutta eikö alkuvuosina Satuhäät ollut ohjelma jossa näytettiin juuri kaunniita juhlapaikkoja, iloisia ihmisiä ja asiallista käyttäytymistä?
Jossain vaiheessa sitten muuttui ikäväksi sosiaaliporno-ohjelmaksi.
En tarkoita että pitäis olla rikas/kaunis/tms tai etteikö hermot saisi kiristyä kaiken stressin alla yms ja kukin pitäköön juhlansa juuri sellaisessa miljöössä missä tahtoo mutta jos tietynlaisesta elämäntyylistä tai käytöksestä tulee itseisarvo on se melko tylsää.
Satuhäät-otsakkeen alle kuvittelisi kuuluvan jotain satumaista, suurta rakkautta, lämpöä, kunnioittavaa käytöstä..
Hittoako täältä etsitte vastausta miksi pariskunnat on ohjelmaan hakenut?
Kysykää pareilta jos niin helvetisti kiinnostaa. Kukaanhan ei pakota teitä katsomaan satuhäitä kun jakso toisensa perään tuntuu teitä oksettavan.
Nää on vaan tavallisia ihmisiä, jotka halusi kokemuksen satuhäistä.
Ei luulis olevan keltään pois.
Olisko vaikka oman elämän hankkiminen paikallaan?
Satuhäissä oli joku vuosi sitten siistimpi kausi ja se sai paljon kritiikkiä. Ei ollutkaan hauska katsoa tavallisia pareja ja tavallisia häitä. Siksi sosiaalipornoparit ja -leikkaus.

Kiitos, kiva, että sinäkin jaksat täällä kuitenkin oman elämän ohella meidän kyselyistä hermostua .
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muutaman kerran kommentoitu että ihanaa kun ohjelmassa sattuu ja tapahtuu, ei kukaan haluaisi katsoa häitä joissa ei ryypätä, kiroilla, riidellä, ties mitä..
Minä haluaisin eikä se olisi mielestäni tylsää.
En tiedä kultaako aika muistot mutta eikö alkuvuosina Satuhäät ollut ohjelma jossa näytettiin juuri kaunniita juhlapaikkoja, iloisia ihmisiä ja asiallista käyttäytymistä?
Jossain vaiheessa sitten muuttui ikäväksi sosiaaliporno-ohjelmaksi.
En tarkoita että pitäis olla rikas/kaunis/tms tai etteikö hermot saisi kiristyä kaiken stressin alla yms ja kukin pitäköön juhlansa juuri sellaisessa miljöössä missä tahtoo mutta jos tietynlaisesta elämäntyylistä tai käytöksestä tulee itseisarvo on se melko tylsää.
Satuhäät-otsakkeen alle kuvittelisi kuuluvan jotain satumaista, suurta rakkautta, lämpöä, kunnioittavaa käytöstä..
Jep, minäkin toivoisin tuollaisia, mutta eipä sellainen enää myy. Tosin tuo toinen hääohjelma, Ihanimmat häät, ei ole mielestäni ollut sellainen inhottava. Ainakaan ne jaksot mitä olen katsonut.
Vierailija kirjoitti:
Satuhäissä oli joku vuosi sitten siistimpi kausi ja se sai paljon kritiikkiä. Ei ollutkaan hauska katsoa tavallisia pareja ja tavallisia häitä. Siksi sosiaalipornoparit ja -leikkaus.
Vahinko. Luulisi että ihan tarpeeksi jo on ollut kaikkia BB-taloja, viettelysten ja paratiisisaaria yms et mukaan mahtuis jo jotain muutakin.
No onneksi on Yle Areena mistä voi katsella luontodokumentteja ja brittidekkareita :)
Tää parihan sopis Temptation islandiin hyvin. Ja morsian saattais löytää sieltä taas uuden miehen, kenen kanssa tehdä lapsia koska oishan se siistii olla 4 eri miehen kanssa lapsia alle 30v ;)