Millaisia ovat bloggaajat/somejulkkikset oikeassa elämässä?
Huom pidäthän järjen mukana viesteissäsi. Jos olet nähnyt jonkun kävelevän tympeä ilme kasvoillaan kaupungilla, älä väitä että ihminen olisi koppava kusipää. Hänellä on voinut olla huono päivä tai muuten vaan ei naurata yksikseen käppäillessä.
Kyseessä on se mitä sinä näit kerran, ei se millainen tämä henkilö oikeasti on.
Eri asia jos tunnette tai olette viettäneet enemmän aikaa yhdessä, tai henkilö esimerkiksi etuili jonossa kaikkia.
Kommentit (3)
Olen asunut Lahdessa ja Helsingissä ja vietän aika lailla 50-50 aikaa molemmissa nyt.
Annika O ja Sara Ollila
En tunne kumpaakaan mutta olen nähnyt useasti molempia. Eivät oikein hymyile ja tuntuvat katselevan silmäkulmastaan muita ihmisiä, ikään kuin nähdäkseen että tunnistetaanko heitä? Mutta Annika on itsekin blogissaan sanonut, että perusilmeensä on tyly, eikä se tietenkään kerro mitään ihmisen mielenmaailmasta.
Annika on aina nähdessäni ollut yksin kaupungilla/ruokakaupassa, kerran näin kun lenkitti koiraa silloisen poikaystävänsä kanssa. Myös Saraa olen nähnyt vain yksikseen. Viime kesänä olin kerran kavereiden kanssa istumassa baarissa ja Sara kulki monta kertaa ohitsemme yksikseen kiireisen näköisenä.
Annika oli luonnossa paljon blogikuvia pienempi ja sirompi.
Marianna
Olen nähnyt hänet vuosia sitten naismessuilla. Oli paljon pienemmän näköinen kuin blogikuvissa ja näytti enemmän perusteiniltä (blogissaan sellainen luksusmimmi). Tosi nätti ja siro kuitenkin luonnossa, ei tule mieleen mitään pahaa :) Tukan oli laittanut aika valtavaksi.
Teuvo Loman haastatteli Mariannaa ja yleisössä oli lähinnä täti-ihmisiä, joille blogihomma oli ilmeisesti aika uutta. Teuvo pyysi että Marianna ottaisi hänestä kuvan ja arvostelisi tyylin blogissaan. Marianna kohteliaasti kieltäytyi sanoen ettei Teuvon arvosteleminen oikein sopisi hänen bloginsa tyyliin.
Marianna vaikutti ujolta siinä pienen yleisön edessä. Kuitenkin vaikutti tosi fiksulta ja oli jotenkin helppo samaistua Mariannaan siinä tilanteessa? Osa kysymyksistä oli blogeja seuraavan ihmisen mielestä vähän hassun hämmentäviä. Ennen haastatteluhetkeä Marianna kulki ympäri messuhallia pitkän nuoren miehen kanssa.
Alexa
Tuli vastaan Helsingissä H&M:n liukuportaissa. Oli jonkun kaverin kanssa. Näytti aivan samalta kuin blogikuvissa ja iloiselta, mutta kukapa ei olisi kaverinsa kanssa shoppaillessa.
naisbloggaaja
Oli aikoinaan todella seurattu ja pidetty bloggaaja, nykyään postaa harvoin enkä oikeastaan koskaan näe hänestä puhuttavan? Olin niihin aikoihin osalla samoilla kursseilla hänen kanssaan ja näin häntä kaupungilla/baarissa satunnaisesti. Vaikutti aina iloiselta, puheliaalta ja rohkealta/rajulta, ehkä jopa hieman tarkoituksella hakeutui huomion keskipisteeksi? Koulussa antoi muille työrauhan, muttei tainnut aina itse keskittyä kunnolla (tämä pelkkää mutua). Jäänyt mieleen kun tanssi baarissa strippitangon ympärillä :D
Näytti luonnossa samalta kuin kuvissa, tosin oli luonnossa ehkä vieläkin pienempi. On esitellyt blogissa osan miesystävistään mutta blogin ulkopuolellekin mahtuu miehiä.
Nuori nainen somejulkkis (instagram, askfm, snapchat). Antaa somessa kuvan että hänellä on raskasta elämässään, valittelee puolivitsillä yksinäisyyttä ja itkumaratoneja jne, kuitenkin joka ilta ulkona kaveriporukan kanssa. Antaa myös somessa kuvan että on fiksu, ymmärtäväinen ja syvällinen ihminen, no en häntä tunne, mutten silti usko että nuo pitävät juurikaan paikkaansa. Katselee muita ihmisiä niin, että näkee kuinka päänsä sisällä arvostelee, ei ole ystävällinen ilme. Kaunis on luonnossakin, keskimääräistä kauniimpi, tuntuu tietävän sen itsekin oikein hyvin vaikka somessa valittaa ulkonäköään.
Eräs useita eri blogeja aikojen saatossa pitänyt ei ole oikeasti sellainen, mitä blogissa. Siis perhesuhteet, ikä ja kaikki on blogissa feikkiä.