Voiko joku, ihan aikuisten oikeasti, väittää että tykkää anopistansa ja tulee hänen kanssaan toimeen?
Kommentit (10)
Yli 80-vuotias tarvitsee jo tukea eikä itse enää päsmäröi niin paljon. Lisäksi sen tietää, että hän kuolee lähivuosina - se antaa hiukan perspektiiviä asioihin.
Nyt viimeisin on tyypillinen " anoppi" : asioita järjestelevä, uteleva ja juoruileva hössöttäjä. Mutta ehkä tämä avioliitto nyt sitten kestää?
Kuten myös edellisen anopin kanssa....
Tuletko toimeen bussikuskin kanssa?entä lähikaupan kassaneidin?naapurin? tai yleensä ihmisten..????
ja vaikka onki joitan tosi ärsyttäviä piirteitä, niin olkoon. En minäkään välttämättä mikään ihanneminiä ole ja varmasti anoppia ärsyttää jotku asiat. Ja kun tämän muistaa, niin hyvin menee:)
Anoppi antaa sopivasti tilaa, eikä puutu suoranaisesti meidän perhe-elämään mitenkään. Joskus sivulauseissa tulee joitan lasten syömiseen tms juttuihin sanomisia, mutta mä nyt ajattelen asiaa niin, että hyväähän tuo ihminen tarkoittaa.
Olen onnellinen anopistani mikä mulla on:)
Tämä nykyinen on hirveä! Yäks! En näytä kenellekään että en voi sietää häntä...
Meillä on eri näkemyksiä toisista asioista, mutta emme me niistä sen enempää kinastele. Kukinn taaplaa tyylillään!
Vähän päälle 50 vuotias korkeakoulutettu, mutta alipalkattu ihana anoppi. Ei ole valittamisti missään. Tai no ehkä sitten keittotaidoissa ;D Onneksi miniänsä osaa itsekin laittaa ruokaa, joten anoppi saa joskus omassa kodissaan istahtaa pöydän ääreen katsomaan kun joku muu laittaa ruokaa. Meillä on samanlainen vaate ja sisustusmaku. Sekä näköjään miesmakukin ;D
Voin rehellisesti sanoa pitäväni anopistani. Mukava ihminen, ei sekaannu asioihin, vaikka onkin kiinnostunut. Rakastaa lapsenlapsiaan ja on vielä mukavaa juttuseuraakin. Mitä muuta voisi toivoa? Kaikissa ihmisissä on piirteitä, jotka ovat vähemmän mukavia. Mutta kokonaisuutena anoppini on aika täydellinen paketti :-)
Minun ihana anoppini on kyllä loistava tyyppi! On aikanaan vähän samanlaisista lähtökohdista mennyt yhteen miehensä (appeni siis) kanssa kuin mitä minä nyt hänen poikansa kanssa ja jotenkin meillä vaan synkkaa. Olemme jälleen menossa pitkäksi viikonlopuksi heille ja olen siitä todella iloinen.
Hän on hieman alle viidenkymmenen, itse olen päälle kahdenkymmenen. Hän osaa fiksusti antaa meidän perheelle tilaa, ja minulle tilaa olla äiti, ja minä osaan antaa hänelle tilaa olla mummo minun ja hänen poikansa lapsille.
Minä en ainakaan ole vielä kertaakaan vetänyt hernettä nenään mistään anopin sanomisesta tai tekemisestä, vaikka en tietenkään aina samaa mieltä ole enkä samalla tavalla ajattele, enkä oikeastaan edes ole samanlainen ihminen kuin anoppi.
Kyllä kaksi ihan erilaista ihmistäkin tulee hyvin toimeen keskenään, jos haluaa. Molemmat malttaa kuunnella ja yrittää ymmärtää toisiaan, ei tahallaan käsitetä kaikkea väärin (kuten tällä palstalla suurin osa tuntuu anoppiensa kanssa tekevän) ja kohdellaan toista kunnioittaen ja kohteliaasti, vaikka ei aina samaa mieltä oltaisikaan.
Ihan on kyllä sekä anopista että miniästä kiinni, tulevatko toimeen vai eivät. Jos anoppi ja miniä ovat molemmat fiksuja normaaleja ihmisiä, niin en käsitä mistä ne ongelmat tulevat?? ;)