Empatiakyvytön mies

Saan mieheltäni empatiaa vain, jos kerron syyn, miksi sitä tarvitsen ja kerron sen nätisti.
En ollut aiemmin tajunnut tätä, koska en sinällääm ollut koskaan täysin tarvinnut häntä. Olimme kaksi lapsetonta aikuista ja olen hyvin itsenäinen. Vähän yli vuosi sitten saimme lapsen ja nyt olen monta kertaa tarvinut hänen tukeaan ja empatiaa, mutta en saa sitä. Joka kerralla pitäisi nätisti kertoa, mikä kiikastaa ja sanoa, että nyt tarvitsisin syliä/tukea/neuvoja.
Ongelma vaan on siinä, että kun ihminen on epätoivoinen tai luhistumassa, niin silloin ei välttämättä olen voimia olla rakentava tilanteessa. Saatan kiukustua, olla poissaoleva tai rähjätä, mutta sen sijaan että hän kysyisi koskaan, mikä minulla on tai vaikka vain halaisi, niin meillä on heti riita. Hän ei osaa koskaan ajatella, että kyseinen käytös ei ole minulle tavanomaista, vaan hän ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja on valmis riitaan. Ihan kuin minulla ei olisi oikeutta olla inhimillinen henkilö. Jos joskus alennun kiukkuamaan, niin meillä on iso riita käsissämme. Ja en todellakaan ole mikään päivittäin rähisevä, mutta joskus huonosti nukutun yön jälkeen, jos muksulla on vaikka flunssaa, en käyttäydy koko ajan kuin täydellinen aikuinen, niin riidaksi menee.
En jaksa tätä ja olen yrittänyt puhua, mutta vaikka hän ymmärtää pointtini, niin tilanteen tullessa en saa huonolla käytöksellä koskaan muuta aikaiseksi kuin ison riidan. Tänään esimerkiksi heräsimme molemmat aamulla liian ajoissa, kun vuosikas päätti näin, jolloin marisin peiton alta, että eikö hän voisi koskaan hoitaa yksin aamu. Minulla oli ollut yövuoro ja heräilin yöllä flunssaisen muksun kanssa ja nukuttelin häntä. Joskus hän hoitaakin aamun, joten lopputulemana oli heti vastaus huutaen: "voi vi***u eikö täällä saa koskaan nukkua ja ihan hoidan siinä missä sinäkin ja etkö voi nousta itse muka." Että huomenta vaan sullekin...