Lue keskustelun säännöt.
Oon 18v ja ahdistaa, kun nuoruus menee ohi
25.03.2016 |
Oon siis 18v, ja poden jonkinlaista ikäkriisiä:D
Mä oon melko introvertti luonteeltani, viihdyn paljon yksikseni mutta toisaalta taas tulen ihmisten kanssa todella hyvin toimeen. Mua on aina kutsuttu sosiaaliseksi ja mulla onkin paljon tuttuja. En tiedä onko tuo introvertti oikea termi, mutta siis kaipaan kyllä ihmisiä ympärilleni ja haluaisin työn, jossa tapaa ihmisiä, mutta tuntuu, että sitten vapaalla en yhtään jaksa sitä hälinää. Oon huono tutustumaan uusiin ihmisiin, mua pelottaa että nolaan itseni. Ongelma on siinä, että oon aina ollut ns. väliinputoaja näissä kaveriporukkapiireissä.
Oon siitä onnellinen, että koulussa mulla on aina ollut hyvä kaveripiiri. Oonkin tottunut siihen, että nään kavereita viitenä päivänä viikossa monen tunnin ajan, ja sitten vapaa-ajalla oon aika paljon yksikseni. En vaan jaksa sitä jatkuvaa hälinää. Toki välillä näen vapaallakin, varsinkin viikonloppuisin, näitä koulukavereita ja muutamaa muutakin, kenet luokittelen oikeasti kavereikseni. Näillä kaikilla on kuitenkin ne omatkin kaverinsa, ja näin ollen mulla ei oikein koskaan oo ollut sitä semmoista parasta kaveria, jolle kertoa aina kaikki ja johon luottaa 100%.
Pitkä sepustus turhasta asiasta, mulla on siis kavereita, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi. Ja vaikka tunnen näin, en vaan pysty tekemään uusia kavereita, koska en halua kaveerata ihmisten kanssa, keihin en oikeasti tunne vetoa.
Toivoisin niin kovasti, että saisin jatko-opinnoissa hyviä kavereita, keiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja käydä baareissa, syömässä, mitä ikinä tän ikäiset nyt tekeekään. Vaikka viihdynkin yksin, kyllä mua silti perjantai-iltana vituttaa taas istus yksin himassa katsomassa netflixiä, kun tuntuu, että sitä voin tehdä vaikka koko ikäni. Nyt oon tajunnut, että elän tän nuoruuden oikeesti vain kerran, ja harmittaa, jos se menee vaan kotona synkistellessä.
Tähän olisi nyt hyvä sanoa, että tutustu sitten uusiin ihmisiin, mutta miten? Harrastan asioita yksin, ja mihin muka voin yksikseni mennä tutustumaan ihmisiin?
Huoh, helpotti vähän purkaa tätä turhaa ahdistusta:D
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Ihankuin minun kirjoittama! Ja jos joillakin on jotain vinkkejä tai neuvoja, niin minäkin ottaisin niitä vastaan :)
Netflixini ei muuten toimi juuri nyt, ei ole toiminut kohta vuorokauteen ja se alkaa pikkuhiljaa nostaa paniikkia... :D Toimiiko ap:lla, vai onko jotain laajempaa ongelmaa?
N18
Huh, "onneksi" en ole yksin ajatusteni kanssa.. Jos saan kysyä, niin missäpäin asustat?:)
Mulla on toiminut Netflix koko eilisen ja äskenkin sieltä himymiä katselin:o Toivotaan, että sullakin alkaa pian pelata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miten tutulta kuulostaa! Olen sua parikymmentä vuotta vanhempi (vanha akka siis!) mutta pystyn samastumaan moniin ajatuksiisi. Minäkin olen introvertti. Olen tajunnut sen vasta pitkälle aikuisiällä, aiemmin luulin olevani ulospäinsuuntautunut, kun "kaikki muutkin" ovat. Kaverisuhteissa mulla on ollut hieman ongelmaa aina. Haluaisin, että kaverit ois sellaisia, joiden kanssa todella viihdyn ja joiden kanssa olen samalla aaltopituudella. Ns. ok tyypit on todellakin vain ok, heidän seurassaan pitkästyn ja olisin mieluummin yksin. Työni on sosiaalista, kuten sulla koulu nyt, ja vapaa-ajalla haluan useimmiten olla rauhassa ja vain oman perheeni kesken. Joskus on kiva, kun tulee vieraita, mutta en halua olla koko ajan muiden kanssa. Tällainen ajattelu on introvertille tyypillistä, mutta "ne muut" eli ekstrovertit saattavat ajatella, että olet tyly ja ylpeä, kun et halua viettää kaikkea vapaa-aikaasi heidän kanssaan.
Ymmärrän sinua todella hyvin. Olet nuori, haluaisit kuulua joukkoon, tehdä ja kokea asioita, pitää hauskaa ja olla paikalla, kun jotain tärkeää tapahtuu. Todellisuudessa voisit olla onnellisempi, jos löytäisit muutaman kaverin, jota voisit kutsua ystäväksesi ja tekisit heidän kanssaan sitä, mitä oikeasti haluat. Jos biletys ja baarit ei ole sun juttusi, älä mene sinne puoliväkisin. Kutsu sen sijaan hyvä kaverisi kotiin ja katso netflixiä hänen kanssaan. Käykää leffassa, syömässä, jollain keikalla (jos tykkäätte livemusiikista), stand-upissa (jos pidät) , lenkillä, kuntosalilla tms. Nauti myös yksinolosta.
Itsetuntemuksen lisääntyminen auttaa siihen, että tiedät kuka olet ja mitä haluat. Jos introverttiys aiheena kiinnostaa, lue Linus Jonkman: Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous.
Tutulta kuulostaa, itse löysin ystäviä vasta yliopistossa. Toki koko peruskoulun ja lukion minulla oli kavereita ja runsaasti tuttuja joiden kanssa hengata koulussa ja harrastuksissa, mutta sellainen aidosti samanmielinen ystävä johon voin luottaa astui kuvaan vasta toisena opiskeluvuotenani. Ymmärsin koko kouluaikani että minulta selvästi nyt puuttuu jotakin elämästäni, mutta en oikein osannut kuitenkaan aktiivisesti kaivata mitään BFF-meininkiä. Muutimme useamman kerran kun olin ala-asteella, ja tukeni ja turvani olivat siskoni. Sain kyllä heposti kavereita, mutta ne suhteet jäivät aina vähän sellaisiksi mitäänsanomattomiksi. Ja minulle se oli ihan ok, viihdyin vallan mainiosti yksinäni. En ole mikään erakko ja olen aina ollut mukana monessa yhdistystoiminnasta vapaaehtoistyöhön, joten vapaa-ajan pyhittäminen itselleni on ollut ihanan vapauttavaakin. Yliopistossa osallistuin fuksivuonna kaikkiin pieniin ja suuriin bileisiin ja kissanristiäisiin ja tungin mukaan jopa ainejärjestön hallitukseen, mutta ne ystävät löytyivät lopulta ihan luennoilta. Nyt meitä on sellainen viiden naisen porukka, ja olen todella onnellinen että löysin nämä ihmiset. Ja mikä parasta, nämä ystäväni ovat siinäkin itseni kaltaisia että eivät aina jaksa tavata tai harrastaa mitään sosiaalisuutta vaativaa.
En halua kuulostaa töykeältä, mutta olisin itse sun tapauksessa ikionnellinen. Olen saman ikäinen kun sinä ja en ole vuosiin omistanut yhtäkään kaveria. Oon ollu yli 3 vuotta väkivaltasen poikaystäväni kanssa ja käyny koko nuoruuden terapioissa yms. Ja oon käynyt vaan peruskoulun enkä aio enää mennä kouluun. Haluisin saada ammatin, mutta se on lähes mahdotonta. Onnea sulle ja toivottavasti löydät lisää kavereita, että et tuntisi itseäsi yksinäiseksi :) Tsemppiä!
Lapsuus teillä on menossa ohi. Tai ei menossa ohi vaan loppumassa ja se mietityttää. Nuoruus on vasta alkamassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus teillä on menossa ohi. Tai ei menossa ohi vaan loppumassa ja se mietityttää. Nuoruus on vasta alkamassa...
mihin asti nuoruus sit kestää?
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulostaa töykeältä, mutta olisin itse sun tapauksessa ikionnellinen. Olen saman ikäinen kun sinä ja en ole vuosiin omistanut yhtäkään kaveria. Oon ollu yli 3 vuotta väkivaltasen poikaystäväni kanssa ja käyny koko nuoruuden terapioissa yms. Ja oon käynyt vaan peruskoulun enkä aio enää mennä kouluun. Haluisin saada ammatin, mutta se on lähes mahdotonta. Onnea sulle ja toivottavasti löydät lisää kavereita, että et tuntisi itseäsi yksinäiseksi :) Tsemppiä!
3 vuotta ja vielä epämukavan poikaystävän kanssa. Kylläpäs jotkut lähtee aikaisin liikkeelle. Minä tunnustelin seurustelua vasta parinkympin paremmalla puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulostaa töykeältä, mutta olisin itse sun tapauksessa ikionnellinen. Olen saman ikäinen kun sinä ja en ole vuosiin omistanut yhtäkään kaveria. Oon ollu yli 3 vuotta väkivaltasen poikaystäväni kanssa ja käyny koko nuoruuden terapioissa yms. Ja oon käynyt vaan peruskoulun enkä aio enää mennä kouluun. Haluisin saada ammatin, mutta se on lähes mahdotonta. Onnea sulle ja toivottavasti löydät lisää kavereita, että et tuntisi itseäsi yksinäiseksi :) Tsemppiä!
3 vuotta ja vielä epämukavan poikaystävän kanssa. Kylläpäs jotkut lähtee aikaisin liikkeelle. Minä tunnustelin seurustelua vasta parinkympin paremmalla puolella.
Sanoppa muuta. Jos saisin nyt valita niin en olisi kokenut seurustelua näin nuorena, koska se voi olla jotain ihan muuta kuin on koskaan osannut edes kuvitella.
Aloittajan teksti on kuin suoraan suustani pari vuotta sitten, paitsi etten tuolloinkaan haaveillut baareissa käymisestä. Jostain syystä olen ikäkriiseillyt aina 12-vuotiaasta lähtien, mutta kun saavutin pyöreät niin se kriiseily loppui siihen. Murkkuikä jäi ja aloin nauttimaan elämästä.
Sain lukiosta muutaman todella läheisen ystävän, mutta jos tulisi vastaan hypoteettinen kysymys kenen hengen he loppupeleissä säästäisivät niin veikkaan vahvasti henkilön olevan aina toinen heidän ystävistään, en minä. Eli en tunne olevani kellekkään ns. se 100% sydänkäpy. Välillä tieto siitä kalvaa, mutta toisaalta kyllä mulle riittää se 99%:kin. Ehdin varmasti saamaan elämäni aikana sen number onen viimeistään puolison muodossa. Ja mitä vähemmän koko asiaa edes ajattelee, sitä vähemmän se harmittaa.
N20, pk-seutu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kait sun pitää vaan miettiä mitä oikeasti haluat eniten. Niinkuin itse. Ei mitä nuoruuden oletetaan olevan.
Ja tosiaan nuoruus taitaa monilla jatkua sinne liki kolmekymppiseksi kunnes perheellistyminen alkaa, joten ei sulla ole kiirettä minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihankuin minun kirjoittama! Ja jos joillakin on jotain vinkkejä tai neuvoja, niin minäkin ottaisin niitä vastaan :)
Netflixini ei muuten toimi juuri nyt, ei ole toiminut kohta vuorokauteen ja se alkaa pikkuhiljaa nostaa paniikkia... :D Toimiiko ap:lla, vai onko jotain laajempaa ongelmaa?
N18
Huh, "onneksi" en ole yksin ajatusteni kanssa.. Jos saan kysyä, niin missäpäin asustat?:)
Mulla on toiminut Netflix koko eilisen ja äskenkin sieltä himymiä katselin:o Toivotaan, että sullakin alkaa pian pelata!
Kuopiossa :) Missä ap?
Ja nyt toimii Netflix taas! :D Viikonloppu pelastettu. Oli jotain häikkää Netflixin puolella.
N18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulostaa töykeältä, mutta olisin itse sun tapauksessa ikionnellinen. Olen saman ikäinen kun sinä ja en ole vuosiin omistanut yhtäkään kaveria. Oon ollu yli 3 vuotta väkivaltasen poikaystäväni kanssa ja käyny koko nuoruuden terapioissa yms. Ja oon käynyt vaan peruskoulun enkä aio enää mennä kouluun. Haluisin saada ammatin, mutta se on lähes mahdotonta. Onnea sulle ja toivottavasti löydät lisää kavereita, että et tuntisi itseäsi yksinäiseksi :) Tsemppiä!
3 vuotta ja vielä epämukavan poikaystävän kanssa. Kylläpäs jotkut lähtee aikaisin liikkeelle. Minä tunnustelin seurustelua vasta parinkympin paremmalla puolella.
Ihmiset ovat erilaisia. Minä olen seurustellut viimeiset 5v saman ihmisen kanssa. Olen nyt 20-v. Teini-ihastukseni on nykyään avomieheni, avoliittoa takana pari vuotta :)
Kuulostaa surulliselta. Oon 29v ja tunnen eläväni kivaa ja menevää nuoruutta. Ehkä sun ei pitäisi miettiä ikää niin paljon
Ihankuin minun kirjoittama! Ja jos joillakin on jotain vinkkejä tai neuvoja, niin minäkin ottaisin niitä vastaan :)
Netflixini ei muuten toimi juuri nyt, ei ole toiminut kohta vuorokauteen ja se alkaa pikkuhiljaa nostaa paniikkia... :D Toimiiko ap:lla, vai onko jotain laajempaa ongelmaa?
N18