Miksi ihmisten on niin vaikea hyväksyä, että lapsi voi olla paha?

Esim. Seinäjoen 15-vuotiaalle psykopaatille riitti ymmärtäjiä, kun on "niin vaikea ikä ja lapsi vielä".

Kummallista, etten tiedä ketään jolla olisi tullut pieneen mielenkään edes tapella jonkun pojan takia.

Koska silloin romutettaisiin ajatus, että kaiken takana on aina huono äiti. Nykykäsityksen mukaan lapsi on aina hyvä ja äiti aina huono, joka ei osannut kasvattaa ja olla hyvä äiti. Lapsi voi olla vaikka 60 vuotias, mutta kaikki viat voi aina laittaa äidin piikkiin. Ikuisesti.

Samalla kenellekään ei ole ongelmaa myöntää, että monet aikuiset ovat umpipahoja. Ilmeisesti jokainen ihminen muuttuu maagisesti syyntakeettomasta vastuuseen itsestään 18-vuotispäivänään.

Häiriökäyttäytyjä pitää yksinkertaisesti poistaa siitä yhteisöstä jossa ei osaa toimia muutenkuin kiusaamalla. Eläimet poistavat laumasta sellaisen joka ei sopeudu ryhmään koko muun lauman hyvinvoinnin vuoksi. Siitä olisi hyvä ottaa mallia .Nyt on korkea aika alkaa viimein tekemään jotain tämän järkyttävän kiusaamisilmiön kitkemiseksi.

Siinä ei tarvita näitä iänikuisia ymmärtäjä-tutkija-dosentteja silittelemään. Selvät sävelet, jos teet näin rangaistus on tämä. Muutama kun on todella saatu edesvastuuseen, eiköhän alkaisi tehoamaan.

Onko se nyt paha vai häiriintynyt (sairas)? Yritä päättää.

Vierailija kirjoitti:

Häiriökäyttäytyjä pitää yksinkertaisesti poistaa siitä yhteisöstä jossa ei osaa toimia muutenkuin kiusaamalla. Eläimet poistavat laumasta sellaisen joka ei sopeudu ryhmään koko muun lauman hyvinvoinnin vuoksi. Siitä olisi hyvä ottaa mallia .Nyt on korkea aika alkaa viimein tekemään jotain tämän järkyttävän kiusaamisilmiön kitkemiseksi.

Siinä ei tarvita näitä iänikuisia ymmärtäjä-tutkija-dosentteja silittelemään. Selvät sävelet, jos teet näin rangaistus on tämä. Muutama kun on todella saatu edesvastuuseen, eiköhän alkaisi tehoamaan.

Mutta ongelma onkin siinä että kiusaamista suorittavat usein ne statukseltaan korkeimmat laumanjäsenet (eläimissäkin). Kukapa heitä minnekkään olisi pois heittämässä kun kiusattua lukuunottamatta lauma on kiusaajan puolella. On aika kamalaa huomata miten yksilöinä ihmiset voivat olla hyvinkin mukavia, mutta ryhmässä käyttäytyminen alkaakin muistuttaa jotain simpanssilaumaa. Varsinkin lapsissa tuollainen ryhmädynamiikka voi olla hyvinkin raakaa ja kiusaamisen aihe löydetään mitä mitättömimmistä syistä.

Ihan sama minkä otsikon alle laittaa oli sitten paha tai häiriintynyt, teot ratkaisee.

Aloitus on täysin ristiriitainen. 

"Paha" onkin sitten "häiriintynyt"? Häiriintyneisyys tarkoittaa, että elämänkulussa on tapahtunut jotain, mikä aiheuttaa poikkeavan käytöksen. 

Synnynäinen pahuus on jotain ihan muuta, jos sitä nyt sitten on olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Koska silloin romutettaisiin ajatus, että kaiken takana on aina huono äiti. Nykykäsityksen mukaan lapsi on aina hyvä ja äiti aina huono, joka ei osannut kasvattaa ja olla hyvä äiti. Lapsi voi olla vaikka 60 vuotias, mutta kaikki viat voi aina laittaa äidin piikkiin. Ikuisesti.

Tuo on valitettavasti totta. Kun vaikka 14-vuotias tekee törkeitä tekoja, sormi osoittaa aina nimenomaan äitiin.

Ei ole väliä, että tutkimukset ovat osoittaneet kouluympäristöllä ja muilla piireillä olevan jopa enemmän vaikutusvaltaa lapseen kuin vanhemmilla.

Äiti on tosiaan aina syyllinen. Syyllisempi kuin isä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama minkä otsikon alle laittaa oli sitten paha tai häiriintynyt, teot ratkaisee.

Onhan se nyt eri asia onko sairas vai ei. Pelkkä rangaistus ei poista ongelmaa, jos sairasta ei myös hoideta.

Minä en usko että yksikään ihminen on pohjimmiltaan paha. Ja muutos on myös mahdollinen, mutta se ei synny sitä kautta, että tuomitaan pahaksi ja vain syytetään. Olen itsekin nähnyt muutoksia, joissa käytöksensä puolesta todella "pahasta" ihmisestä tuleekin ihan tavallinen kunhan häntä kohdellaan rakastavasti ja vaikka käytös tuomitaan, aina muistutetaan että tuomitaan vain senhetkinen käytös, ei koko persoonaa. Nimittäin, jos sinulle lapsesta asti sanotaan että olet PAHA, niin eiköhän tämä leima muodostu osaksi identiteettiä, ja pahaa käytöstä on erittäin suuri todennäköisyys jatkaa.

Olin itsekin lapsena sellainen jota voisi sanoa pahaksi. Eikä minulla ollut kamalat kotiolot tai mitään erityisiä ulkoisista syistä johtuvia traumoja. Veljeni oli myös ihan eri maata, rauhallinen, kiltti lapsi. Kun taas minä ihmishirviö, joka aina valitin, olin väkivaltainen, nautin sadismista niin pikkuveljeäni kuin eläimiä kohtaan. Mutta se johtui siitä ,että minulla oli kauhean levoton ja paha olo. Ihan ilman mitään syytä - minä olin vaan syntynyt tähän maailman jonkun maailmantuskan ja levottoman temperamentin kanssa, ja se ei todellakaan auttanut asiaa että minua toki ulkomaailma vanhemmista alkaen yritti kurittaa ja muuttaa. Se tuotti minuun vain vihaa koko maailmaa ja ihmiskuntaa kohtaan, joka sai entistä vähemmän välittämään tämän julman maailman ihmisistä ja olennoista. 

Oma onneni oli se, että myöhemmin löysin ihmisiä, myös ammattiauttajista (yläasteella päädyin koulupsykologille käytösongelmieni takia) jotka ymmärsivät että ei kukaan lapsi ole paha, vaan sellaiselle käytökselle on aina syy. Jo se taju, että minä en ole joku parantumaton demonilapsi, auttoi jo paljon, se auttoi tajuamaan että minulla oikeasti ON mahdollisuus opetella hallitsemaan impulssejani ja käytöksiäni. 

Lukioiässä aloin jo olla oppinut sellaiseksi, että vaikka minulla olikin paha olla, niin en enää purkanut sitä muihin. Mielenrauhan löysin vasta yli kolmikymppisenä kuitenkin, ja silloin löysinkin sen valtavan suurena, lähes valaistumis-tyyppisenä kokemuksena. Nyt ajattelen, että minä synnyin tähän maailmaan maailmantuska niskassani juuri siksi, että se tuska pakottaisi minut ihan kunnolla heräämään. NIiden, joiden tuska on pienempi, ei ole usein ihan pakko alkaa etsiä henkisiä ratkaisuja, koska heidän todellisuutensa on siedettävä muutenkin.

Syntymäpahuus on tabu. On pahuutta, joka periytyy aivorakenteessa aivan selvästi ja lapsi on aina paha.

Itse lasten kanssa työskennelleenä voin sanoa, että yleistäen nämä kiusaajat ovat usein hemmoteltuja syystä tai toisesta. Esimerkiksi vanhemmat eronneet ja oikein kilpailevat lapsen hemmottelusta, tai ainoa lapsi joka aina saanut kaiken periksi eikä joudu ikinä kokemaan pettymystä. Jostain se ns. "liian" hyvä itsetunto kumpuaa: vanhemmat antavat aina periksi pikkuprinsessalle, jolle syntyy kuvitelma, että hän on maailman napa. Toki on olemassa myös persoonallisuushäiriöitä, jotka ovat taas oma lukunsa. Mutta luulen, että suuri rooli on myös kasvatuksella: opetetaanko lapselle omien tunteiden hallintaa, ja toisten ihmisten ja eläinten kunnioittamista. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on täysin ristiriitainen. 

"Paha" onkin sitten "häiriintynyt"? Häiriintyneisyys tarkoittaa, että elämänkulussa on tapahtunut jotain, mikä aiheuttaa poikkeavan käytöksen. 

Synnynäinen pahuus on jotain ihan muuta, jos sitä nyt sitten on olemassa. 

Oikeastaan nokit turhia, mutta vastataan nyt. 10-vuotias koiranpennuntappaja on julma, paha. Kyllä, myöskin sairas sillä tavoin, että normaali ihminen ei ole täysin empatiakyvytön ja siten hän on häiriintynyt.

Mutta jos tavutan nyt sinulle kun ottaa muuten niin tiukkaa: monet lapset ovat synnynäisesti pahoja. Nämä kiusaajat ja eläintenrääkkääjät kuuluvat tähän ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Syntymäpahuus on tabu. On pahuutta, joka periytyy aivorakenteessa aivan selvästi ja lapsi on aina paha.

Minä en usko tähän. Mutta uskon että on synnynnäisiä temperamentteja, jotka altistavat pahalle käytökselle erittäin vahvasti. Ja lapsena varsinkin, kun ei vielä oikein osaa hallita impulssejaan ja tuntea empatiaa, tällaisten lasten käytös voi olla todella epämiellyttävää. 

Mutta mitä saavutetaan sillä, että ihminen tuomitaan parantumattomaksi syntymäpahaksi? Motivoiko sellainen leima tekemään sen minkä ihminen voi, ettei enää olisi niin paha? Nimittäin useimmat voivat kasvaessaan oppia hallitsemaan äärimmäisen vaikeaakin temperamenttia, mutta jos on jo ajat sitten tuomittu pahaksi ja ihmisten hylkimäksi, motivaatio voi olla aika alhainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama minkä otsikon alle laittaa oli sitten paha tai häiriintynyt, teot ratkaisee.

Onhan se nyt eri asia onko sairas vai ei. Pelkkä rangaistus ei poista ongelmaa, jos sairasta ei myös hoideta.

Väärin. Esim. narsismia ei voi parantaa, eikä usein sitä pahuutta voi hoitaa pois.

Sille narsistille parasta hoitoa olisi saada monin kerroin takaisin.

Tämähän on asia, jossa ei taaskaan voi yleistää. Eräs tietämäni kiusaaja eli melko mielenkiintoisissa oloissa. Molemmat vanhemmat tuurijuoppoja ja jälkikasvua hakattiin säännöllisesti. Että ei varmasti johtunut mistään hänen sisäsyntyisestä pahuudestaan pahan olon levittäminen ympäriinsä. Tämä henkilö on myöhemmmin katunut tekosiaan (tosin kännissä).

Eräs toinen tapaus oli täysin eri maata. Hänet oli vissiin kasvatettu uskomaan, että hän on parempi kuin muut ja se näkyi käytöksessä ja puheissa. Se näkyy käytöksessä ja puheissa vielä aikuisiälläkin. T-o-d-e-l-l-a inhottava ihminen edelleen, eikä näe omassa käytöksessään koskaan mitään vikaa. Koska me muuthan olemme ali-ihmisiä.

Eli joo, jotkut lapset (ja aikuiset) voivat olla yksinkertaisesti luonteeltaan pahoja syystä tai toisesta, mutta eivät suinkaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Minä en usko että yksikään ihminen on pohjimmiltaan paha. Ja muutos on myös mahdollinen, mutta se ei synny sitä kautta, että tuomitaan pahaksi ja vain syytetään. Olen itsekin nähnyt muutoksia, joissa käytöksensä puolesta todella "pahasta" ihmisestä tuleekin ihan tavallinen kunhan häntä kohdellaan rakastavasti ja vaikka käytös tuomitaan, aina muistutetaan että tuomitaan vain senhetkinen käytös, ei koko persoonaa. Nimittäin, jos sinulle lapsesta asti sanotaan että olet PAHA, niin eiköhän tämä leima muodostu osaksi identiteettiä, ja pahaa käytöstä on erittäin suuri todennäköisyys jatkaa.

Olin itsekin lapsena sellainen jota voisi sanoa pahaksi. Eikä minulla ollut kamalat kotiolot tai mitään erityisiä ulkoisista syistä johtuvia traumoja. Veljeni oli myös ihan eri maata, rauhallinen, kiltti lapsi. Kun taas minä ihmishirviö, joka aina valitin, olin väkivaltainen, nautin sadismista niin pikkuveljeäni kuin eläimiä kohtaan. Mutta se johtui siitä ,että minulla oli kauhean levoton ja paha olo. Ihan ilman mitään syytä - minä olin vaan syntynyt tähän maailman jonkun maailmantuskan ja levottoman temperamentin kanssa, ja se ei todellakaan auttanut asiaa että minua toki ulkomaailma vanhemmista alkaen yritti kurittaa ja muuttaa. Se tuotti minuun vain vihaa koko maailmaa ja ihmiskuntaa kohtaan, joka sai entistä vähemmän välittämään tämän julman maailman ihmisistä ja olennoista. 

Oma onneni oli se, että myöhemmin löysin ihmisiä, myös ammattiauttajista (yläasteella päädyin koulupsykologille käytösongelmieni takia) jotka ymmärsivät että ei kukaan lapsi ole paha, vaan sellaiselle käytökselle on aina syy. Jo se taju, että minä en ole joku parantumaton demonilapsi, auttoi jo paljon, se auttoi tajuamaan että minulla oikeasti ON mahdollisuus opetella hallitsemaan impulssejani ja käytöksiäni. 

Lukioiässä aloin jo olla oppinut sellaiseksi, että vaikka minulla olikin paha olla, niin en enää purkanut sitä muihin. Mielenrauhan löysin vasta yli kolmikymppisenä kuitenkin, ja silloin löysinkin sen valtavan suurena, lähes valaistumis-tyyppisenä kokemuksena. Nyt ajattelen, että minä synnyin tähän maailmaan maailmantuska niskassani juuri siksi, että se tuska pakottaisi minut ihan kunnolla heräämään. NIiden, joiden tuska on pienempi, ei ole usein ihan pakko alkaa etsiä henkisiä ratkaisuja, koska heidän todellisuutensa on siedettävä muutenkin.

Tämä on hyvin tyypillinen pahan ihmisen vastaus. Om käytös nähdään uhrilasien läpi. Oma käytös nähdään selitettävissä olevana ja vaikuttimien "pakottamana".

Tämä keskustelu tulee rajautumaan karkeasti kahteen ryhmään: niihin entisiin rääkkääjiin ja sadisteihin, jotka eivät kestä nähdä itseään kutsuttavan pahaksi, ja niihin sadistien uhreihin, jotka tietävät olleensa pahan ihmisen uhreja.

Ja btw, niin liikuttava kuin nyyhkytarinasi olikaan, olet sadistina kyvytön katsomaan käytöstäsi ulkopuolisin puolueettomin silmin. On hyvin todennäköistä, että tänäkin päivänä teet jonkun ihmisen elämästä systemaattisesti sietämätöntä. Sinä vain näät sen oikeutettuna, ja siten et omana luonteenvikanasi.

18 jatkaa: kertomuksesi lopetus oli hyvin tyypillinen narsistiselle ihmiselle. Sinä harvinaisena, erikoislaatuisena marttyyrina kuljit vaikeamman ja ylevämmän tien kuin tavallinen (eläimiä ja muita ihmisiä rääkkäämätön) ihminen. Et ainoastaan puolustele käytöstäsi, sinä suorastaan glorifioit sen tuon "maailmantuskasi" avulla.

Kukaan ei tunne kuten sinä olet tuntenut, eikä ymmärrä mitä sä olet ymmärtänyt, koska sinä olet _ainutlaatuinen_ , vai mitä? ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama minkä otsikon alle laittaa oli sitten paha tai häiriintynyt, teot ratkaisee.

Onhan se nyt eri asia onko sairas vai ei. Pelkkä rangaistus ei poista ongelmaa, jos sairasta ei myös hoideta.

Väärin. Esim. narsismia ei voi parantaa, eikä usein sitä pahuutta voi hoitaa pois.

Sille narsistille parasta hoitoa olisi saada monin kerroin takaisin.

Niin että ei hoideta niitä sairaita niin saadaan ne uusimaan tekonsa rangaistuksen jälkeen. Jankkaamiseksihan tää taas meni, mutta väännetään rautakankea.