Lue keskustelun säännöt.
Karkasitko/katositko itse lapsena?
13.03.2016 |
Mä "karkasin ". Oltiin ulkomaanmatkalla menossa hotellin aamiaiselle hissillä. Inhosin hissejä ja olisin halunnut mennä portaita. Niinpä jättäydyin vähän jälkeen, kun äiti ja isä astui hissiin ja säntäsin hissin oven sulkeutuessa viereiseen portaikkoon. Vanhemmat ehti hissistä vaan älähtää.
Menin portaita alimpaan kerrokseen, jossa luulin aamiaishuoneen olevan. Siellä olikin keittiö! Totesin, että nyt eksyin ja en varmaan löydä äitiä ja isää enää ikinä. Mietin, että osaan sanoa Finland. Kun joku aikuinen huomaa mut, ne kutsuu poliisin ja poliisi tajuaa siitä lähettää mut Suomeen. Siellä voin sitten Suomen poliisi varmaan löytää mun isovanhemmat. Eli nou hätä.
No, äiti löysi mut sieltä keittiöstä sitten.
Olin 4-v.
Kommentit (16)
Menin ruotsin laivalla valvotussa pallomeressä liukumäen alle piiloon. Musta oli hauskaa, porukat oli saaneet lähes sydänkohtauksen ja mua etsittiin ympäri laivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 v. ulkomailla kuljin perheen kanssa ja ihmettelin ympäristöä niin, että en pysynyt perheeni mukana. Pysähdyin johonkin kohtaan ja kesti vähintään kymmenen minuuttia ennen kuin äitini huomasi, että en ole mukana. Löysi minut sieltä.
Siskoni lähti saman ikäisenä kaupasta parkkipaikalle etsimään meitä, kun hän eksyi. Löysimme hänet, kun vihainen aikuinen talutti häntä takaisin kauppaan.
En, mutta veljeni katosi. Olimme kaupassa, isossa sellaisessa n. 3 km päässä kotoa (kaupunkialue, pk-seutu). Veljeni oli noin 3-vuotias.
Äiti sanoo ettei enää edes muista mitä tapahtui, mutta hän muistaa vain että lapsi oli kadonnut eikä sitä näkynyt missään. Toki etsittiin itse kaupasta, annettiin tuntomerkkejä enkä tiedä, soittiko äiti häkeenkin.
Lopulta äiti päätti lähteä meidän kahden muun kanssa takaisin kotiin, jos joku soittaisi (aikaa ennen kännyköitä) lapsesta. Ylläri oli valtava, kun 3-vuotias veljeni istui kotiovella täysin kunnossa.
Äiti sanoo, ettei tänäkään päivänä tiedä kuinka tuo 3-vuotias saapui kotiin tuon 3 km matkan, ketään aikuistakaan ei ollut seurassa eikä kukaan naapuri tmv koskaan maininnutkaan asiasta. Lapsi vaan ilmestyi!
En karannut, mutta lähdin naapurin tyttöjen kanssa retkelle ja unohdimme kertoa asiasta. Olimme ehkä 5-7 vuotiaita ja menimme noin puolentoista kilometrin päässä olevaan autiotaloon lueskelemaan siellä olevia vanhoja lehtiä. Talo oli metsän keskellä ja romahtamaisillaan oleva, ja reitti sinne kulki samean ja syvän puron yli hyvin heikkokuntoista siltaa pitkin. En muista kuinka kauan siellä olimme ja miten isäni meidät sieltä löysi, mutta huutoa tuli. Tästä on aikaa jo noin 35 vuotta ja muistan kuinka jännittävää meillä siellä talossa oli. Muistan myös isäni hyvin hyvin vihaisen ilmeen ja pitkältä tuntuvan kotimatkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkasin tarhasta kaverin kanssa, oltiin puistossa jossa ei ollut aitaa eli homma oli aika helppo :)
Käveltiin aikamme ja sitten mentiin koteihimme, molemmat olimme 70- luvuin tapaan avainkaulalapsia jo tarhaiässä.
Menin parvekkeelle ja vilkutin tarhan tädille joka käveli alhaalla kadulla ilmeisestikin etsimässä minua. En muista tuliko huutoa tms.
Tehtiin muutaman kilsan kävelylenkki kaverin kanssa kun oltiin n. 6-7-vuotiaita. Ei kerrottu kellekään, lähdettiin vaan yhtäkkiä pihasta. Kun tultiin takaisin niin molempien vanhemmat olivat vihaisina paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, olin sellanen mukula, joka suorastaan kyttäsi tilaisuutta päästä omille teilleni. Ja monta kertaa siinä onnistuin, ja onnistuin säikyttämään vanhemmatkin.
Katosin. Äiti oli käskenyt mua tulla koulusta ekana päivänä yhden suojatien luo niin kävellään yhdessä kotiin, koska en osannut koulureittiä, sillä oltiin juuri paria päivää aiemmin muutettu täysin eri puolelle kaupunkia. Olin tajunnut väärin mihin piti mennä ja olin lähtenyt koulusta väärään suuntaan ja olin seuraavalla suojatiellä noin 100 metrin päässä ja kun äitiä ei näkynyt lähdin etsimään. Äiti oli lähtenyt myös etsimään ja oli soittanut jo sukulaiset läpi ja poliisit ja etsinyt koulun alueen, kun löysi mut kaupan pihalta kaatosateesta itkemästä, että en osaa kotiin ja äiti on hukassa. Sen jälkeen mulle tuli kännykkä heti seuraavana päivänä, että muhun saa yhteyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin tosi pienenä ehkä kolme vuotiaana parin kilsan päähän leikkipuistoon, missä oli myös sellainen kahluuallas. Kutsuin itseni kylään yhdelle tytölle, jota en entuudestaan tuntenut. Tyttö asui mummonsa kanssa. Hän sitten alkoi tentata minua siitä, että kuka olen, missä asun. Täysin tuntematon lapsi... Olin myös vieraassa kaupungissa, mummolassa käymässä. Puhelinluettelon avulla löydettiin isoäitini puhelinnumero. Soitin mummolaan. Minua oli etsitty mm. sieltä puistosta. Koko suku etsi 😀 !!! Voi vittu mitkä huudot sain!! Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Lähdin tosi pienenä ehkä kolme vuotiaana parin kilsan päähän leikkipuistoon, missä oli myös sellainen kahluuallas. Kutsuin itseni kylään yhdelle tytölle, jota en entuudestaan tuntenut. Tyttö asui mummonsa kanssa. Hän sitten alkoi tentata minua siitä, että kuka olen, missä asun. Täysin tuntematon lapsi... Olin myös vieraassa kaupungissa, mummolassa käymässä. Puhelinluettelon avulla löydettiin isoäitini puhelinnumero. Soitin mummolaan. Minua oli etsitty mm. sieltä puistosta. Koko suku etsi 😀 !!! Voi vittu mitkä huudot sain!! Huhhuh.
Puistoon menin kolmipyöräisellä ja kateissa olin 3-4 tuntia. Muistan ajatelleeni, ettei kukaan kuitenkaan edes huomaa lähtöäni. Puolustuksekseni sanoin, että arvelin ettei kukaan välittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkasin pikkusiskon kanssa tarhasta, olisinko ollut 5 ja sisko 1,5 vuotta nuorempi. Käveltiin kaupunkiin, rautatien ja järven yli, keskustassa tuli äiti poliisiautossa vastaan. Ei ollut kovin kummoinen valvonta päivähoidossa silloin, mentiin meinaa aidan yli ja katoaminen huomattiin vasta kun äiti tuli hakemaan. Matkaa löytöpaikkaan oli useampi kilometri. Sen jälkeen on varmaan hoitajat olleet enemmän valvomassa.
2 kertaa tarhasta ja kerran kotipihasta tarhaikäisenä, sain vain päähäni lähteä kaverille leikkimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähdin tosi pienenä ehkä kolme vuotiaana parin kilsan päähän leikkipuistoon, missä oli myös sellainen kahluuallas. Kutsuin itseni kylään yhdelle tytölle, jota en entuudestaan tuntenut. Tyttö asui mummonsa kanssa. Hän sitten alkoi tentata minua siitä, että kuka olen, missä asun. Täysin tuntematon lapsi... Olin myös vieraassa kaupungissa, mummolassa käymässä. Puhelinluettelon avulla löydettiin isoäitini puhelinnumero. Soitin mummolaan. Minua oli etsitty mm. sieltä puistosta. Koko suku etsi 😀 !!! Voi vittu mitkä huudot sain!! Huhhuh.
Mitäpä tuossa muuta voisi sanoa kuin vitun, vitun, vittu! Vitun sukulaiset olivat vaarmaan vitun huolissaan! Vittu.
Eksyin monesti, karkasin kerran. Karkumatkalla pääsin yli 10 km päähän (5-vuotiaana), sitten iski ikävä kotikulmia ja kävelin takaisin. Olin jo uudestaan lähdössä, kun isäni ajoi ohi ja pakotti takaisin kotiin. Otti päähän.
Näin aikuisena mietin, että tuolla karkureissulla on kulunut varmasti aamusta iltaan, kun kilometrit lasketaan. Poliisille ei oltu soitettu, isä yksin ajeli vähän kotikulmilla katselemassa ja muu perhe oli kotona. Eivät varmaan olisi tajunneet edes mun karanneen, jos en isoon ääneen lähtiessäni olisi ilmoittanut että kotiin en palaa :(
En, mutta olin jo tosin pienenä yksin pihalla ja vahdin vajaa pari vuotta nureompaa serkkuani samalla. Mummomme oli meillä, mutta yleensä yläkerrassa omassa huoneessaan ja välillä kävi katsomassa, että ollaan siinä pihalla. Varmaan olin jotain neljä tai viisi, sillä mummo kuolikin jo kun olin kuusi. Äiti oli töissä tuolloin, tai auttamassa serkkuni äitiä, joka oli kroonisesti sairas.