YLE: Äidin lihavuus riski myös sikiölle – ylipaino kannattaisi karistaa jo ennen raskautta
http://yle.fi/uutiset/aidin_lihavuus_riski_myos_sikiolle__ylipaino_kann…
Yhä useampi raskaana oleva nainen on ylipainoinen tai lihava. Äidin ylipaino on riskitekijä myös lapselle, sillä se voi aiheuttaa muun muassa sikiön liiallista kasvua. Uuden tiedon mukaan äidin lihavuus voi vaikuttaa myös lapsen alttiuteen sairastua myöhemmällä iällä esimerkiksi diabetekseen tai astmaan.
Kommentit (15)
No tässäkin vaikuttaa varmasti kuinka ylipainoinen on. Ei se lapsen diabetes- ja astmariski nyt yhtäkkiä kasva kun äidin bmi hyppää 24,9:stä 25:een. Bmi nyt muutenkin on ihmisen itse luoma kaava, yksinkertaistus. Onhan riskit ihan eri riippuen onko äidin ennen raskautta bmi 25 vai 30.
Tärkeämpää olisi tarkastella äidin ruokavaliossa myös määrän lisäksi laatua, myös synnytyksen jälkeen. Onhan se ihan eri olla lihava raskausaikana syöden reippaasti terveellisiä ruokia, kasviksia, salaattia jne. tai olla lihava kun vetää joka päivä pakastepitsaa. Johan se oikeastaan tuossa uutisessakin todetaan: "ettei naisen ylipainon ja lapsen myöhemmän sairastuvuuden välinen yhteys ole vielä täysin selvillä. Ijäksen mukaan osittain kyse voi olla elämäntavastakin, mutta myös kohtuympäristöllä on merkitystä lapsen myöhäisemmälle kehitykselle."
Tavallaan aika masentavaa. Paitsi että on pilannut oman terveytensä syömällä, joutuu lapsi kärsimään ilman omaa syytään aikuisena aineenvaihdunnan häiriöistä.
Aika hyvä syy laihduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun meillä olisikin vaikuttanut jotain esim vauvan kokoon, mutta kun kaikki muksut on pieniä sinttejä, vaikka syntymäpaino on ollut ihan ok 3500-4400g. Ja yliaikaisia.
t: sairaalloinen pläski
No jos pläskiytesi on vaikuttanut sikiön aineenvaihduntaan, kuten artikkelissa sanotaan, on iso riski että he ovat aikuisina sairaalloisia pläskejä myös ja sitä kautta sairaita. Ei siis tietenkään näy vain vauvan koossa vaan lastesi tulevaisuudessa ja hyvinvoinnissa. Harmi.
Nyt käsi pystyyn jokainen mamma, joka on ollut raskaana sairaalloisen läski!

Kyllä ihan tavallinen lihavuus riittää, se jo aiheuttaa äidille pysyvän tulehdustilan. Nykyään suuri osa odottajista on ylipainoista, sehän artikkelissa todetaan. Käsi ylös kaikki ylipainoiset!

Vanhin on 21v ja pari teiniä. Vaikea uskoa, että noista isompanakaan läskejä tulee. Tai toivottavasti ainakin nykyiseen verrattuna olisikin, että tulisi.
Tai jotenkin sairaita, joka ei nyt jo näkyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt käsi pystyyn jokainen mamma, joka on ollut raskaana sairaalloisen läski!
Kyllä ihan tavallinen lihavuus riittää, se jo aiheuttaa äidille pysyvän tulehdustilan. Nykyään suuri osa odottajista on ylipainoista, sehän artikkelissa todetaan. Käsi ylös kaikki ylipainoiset!
No täällä nousee yksi käsi, jos kohta en ole odottaja. Emme ole yrittäneet vielä lasta, mutta ylipainoni (ei tosin sairaalloisen) vuoksi raskauteen kyllä liittyy pelkoja. Isoin on varmaan se, että raskaaksi tuleminen vaikeutuu, ja tietenkin haluan tarjota lapselle mahdollisimman hyvän alustan kasvaa. Mutta yhtä lailla pelko on myös henkilökohtainen: suvussani ylipaino kulkee aika vahvasti äidiltä tyttärelle, ja osaan aika lailla ennustaa, että mikäli en saa nyt painoani hallintaan, en tule todennäköisesti saamaan sitä kuriin odotusaikana, enkä lapsen synnyttyä.
... Ja ehkä sen vuoksi, että sekä geenini että oma esimerkkini tulevat periytymään, haluan opetella nyt elämään järkevällä ruokavaliolla ja liikuntatottumuksilla. Hidasta tämä on, mutta yhtä vähän minä haluan opettaa lapselleni sitä, että painonhallinta on repiviä dieettejä, kieltoja ja ehdottomuuksia.

Älä sure, mäkin olen raskautunut sitä paremmin mitä isompi olen ollut (ja vanhempi). Pläskiyteni tosin on sellaista terveempää muotoa päärynä. t: se sairaalloinen

Kiitos. :) Nyt on itse asiassa ihan leppoinen fiilis asian suhteen, kun painoa on kuitenkin pudonnut jo hyvää tahtia, ja tämänhetkisistä ruokailutottumuksista on tullut luontevia. Mutta tokihan omakin paino huolettaa, kun en halua olla ylipainoinen: kun tiedossa on jokin niin iso kehonmullistus kun raskaus muutoksineen, ja syntymän jälkeen odottaa yhtä iso mullistus elämään vastasyntyneen kanssa, minulla on iso riski lihoa entisestään. Tietenkään laihtuminen ei ikinä varmasti ole mahdotonta, mutta tiedostan, että nyt se on (?) vielä helppoa verrattuna tuohon aikaan.
Toisilla käy tuuri ja imetys laihduttaa valtavasti. Itseäni se on aina lihottanut, raskausaikana ei juuri olekaan painoa lisää tullut.
Ne on ne hormonit, ei mahda mitään.
t: sairaalloinen
Minä painoin yli 90 kiloa kun tulin yllärinä, pcos:ta nuoruudesta asti kärsittyäni raskaaksi vähän yli kolmekymppisenä. Tarkoitus oli alkaa pudottaa painoa ja hakea apua raskaaksi tulemiseen mutta luonto ehti ensin. Poika painoi syntyessään (täysiaikaisena) tasan 3 kiloa ja oli 50 cm pitkä ja oli kymmenen pisteen vauva. Söin kyllä koko raskausajan erittäin terveellisesti, ja aluksi paino tippui melkein 10 kiloa kun kärsin pahasta raskauspahoinvoinnista usean kuukauden ajan. Itseasiassa painoin synnärille mennessä hieman vähemmän kuin ennen raskautta. Raskaus ja synnytys sujui alun pahoinvointia lukuun ottamatta kuin oppikirjassa. Itse pelkäsin kaikkea mahdollista, kun sitä ylipainoa tosiaan oli reilusti, mutta ehkä se että raskausajan elin super terveellisesti auttoi asiaa.
Mieluummin pari kiloa ylipainoa jo ennen raskautta, kun kärsin niin pahasta raskauspahoinvoinnista, ettei ruoka maistu muutamaan kuukauteen, ja synnytyksen jälkeen imetys kuihduttaa mut olemattomiin. (Tämä siis edellisen raskauden kokemuksella.)
Bmi ennen raskautta 24. Raskausaikana verensokerit romahteli jatkuvasti jos en 2h välein syönyt. Mistään en saanut apua vaan syyllistettiin lihavuudesta. Joka ilta sai pelätä, jos ei aamulla enää herää. Aamulla 5-6h unien jälkeen sokerit 2-3. Korkein sokeri arvo oli 5.5 1h ruokailun jälkeen. Kolme tuntia ruokailun jälkeen 2.5 Lihoin raskauden aikana 30kg. Lapsi syntyi 2päivää ennen laskettua aikaa ja painoi 3,3kg
Ongelma poistui synnytyksen jälkeen mutta uusiutui seuraavassa raskaudessa. Vieläkään ei ole kukaan kertonut mistä johtui tai mitä olisin voinut itse tehdä. Läskiydestä sen sijaan sain aina kuulla.