Mitä pelottavaa oli 1990 luvun alussa?
Miksi se on nyt vedetty tähän yhteiskuntasopimusneuvotteluun?
Kommentit (11)
Neuvostoliiton kanssa kaupankäynnistä saadun helpon rahan loppuminen.
Eikö nyt ole ollut lama jo monta vuotta?
Ei mitään uutta siis.
Ystävämme Neuvostoliitto osti meiltä kaiken mitä vain keksimme valmistaa: ei ollut ongelmia viennin kanssa. Kun se pentele meni hajoamaan, syöksyi Suomi lamaan ja joutui hankkimaan uusia kumppaneita. Siitä ei ole toettu vieläkään.
Sitten tuli Nokia, joka hetkellisesti tuotti jakovaraa, no se jaettiin. Aikanaan Nokia kaatui, kun ei pysynyt kilpailussa mukana. Jakovaraa ei enää ole mutta jakamisestapa onkin tullut uusi normaali, saavutettu etu josta ei yksinkertaisesti voi luopua.
Lama iski täysillä, valtiovalta teki devalvaation, jolloin tuli paljon konkursseja ja työttömyys räjähti. Pankit hyväksyivät lainoille vaikka millaisia takaajia, joten monet takaajat saivat toisten lainat maksettavakseen. Pankit tekivät jopa niin, että takaaja oli hankittu pienelle lainalle, mutta ihmiselle annettiin lisää lainaa hyvinkin paljon ilman, että takaajalle ilmoitettiin asiasta mitään.
Tiedän, että takaajan pitää olla valmis maksamaan takaamansa summa, mutta siihen aikaan se oli pankin mukaan vain pieni velvollisuus. Vaikka lainalle oli montakin takaajaa, se saatettiin laittaa kokonaan vain yhden takaajan maksettavaksi.
Mua edelleen ottaa päähän koko Nokia-keissi. Miten huonosti ne pysyi mukana kehityksen kelkassa. Kun muut kilpailijat alkoivat valmistaa kosketusnäyttöpuhelimia, tämä jääräpää ei suostunut mukaan kehitykseen vaan piti kiinni omasta tyylistään, josta aika ajoi ohitse. Nokia teki myös monta puhelinmallia, jotka oli tuomittu epäonnistumiseen jo suunnittelijan pöydällä: kuka muistaa esimerkiksi N7600 -mallin? Ruma, epäkäytännöllinen ja ylihinnoiteltu (markkinoille tullessaan maksoi lähemmän tonnin -euroissa) Toki aina tulee huteja, kun yritetään erottua kilpailijoista, mutta Nokialla ne hudit alkoi olemaan jossain vaiheessa enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kuinka nuori aloittaja oikein on?
Nokian kaatoi perisuomalainen "management by perkele."
http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/yritykset/tutkimus-tyontek…
Ainakin se lama.