Miksi Usassa kaikki aina itkevät ilosta, pikkulapsetkin? Onko tuo joku kulttuurijuttu, siis opittu
vai onko kyseessä joku biologiaan pohjautuva, yleismaailmallinen ilmiö? Minun lähipiirissäni ainakaan en ole koskaan huomannut moista tapaa.
Kommentit (13)
Olen miettinyt samaa. Aina alkavat itkeä ja se sama tapa peittää kasvot kämmenet vastakkain olevilla käsillä.
Sielä on kaikki suurta, tunteetkin.
Kameran edessä tunteet hassusti voimistuvat.
Olette katsoneet liikaa "tosi-tv:tä"!
Huomaa että on erilaiset ilmeet, mm kun katsoo niitä ameriikan suomalaisia poikamiehiä tv:stä.
Ne opetetaan siihen pienestä pitäen. Katsokaa niissä tosi-tv-jutuissa, kuinka vanhemmat oikein ottavat lapsia kädestä kiinni ja kannustavat hyppimään mukana ja kirkumaan. Sieltä se oppi tulee.
Minun mieheni itki kun meitä vihittiin. Onnesta toivottavasti :D minäkin vähän ja vieraatkin vähäsen. Ennen häitä ajattelin että on noloa alkaa pillittämään mutta sieltä se vain tuli, eikä ollutkaan noloa koska tunne oli aito.
Summa summarum, ehkä heillä on enemmän tapana näyttää tunteitaan ja Suomalainen korkeintaan häissä/hautajaisissa näyttää ulospäin tunteitaan?
En tieda miksi kaikki aina siella itkevat, mutta kai se ihmisestakin on kiinni... En usko, etta kaikki amerikkalaiset aina itkevat.
Olen suomalainen (asun tosin ulkomailla) ja itken haissa, hautajaisissa, laksiaisjuhlissa, joskus toissa (ilosta ja vitutuksesta), liikuttavia juttuja lukiessa tai katsoessa... jne. Siis lista on oikeastaan aika loputon. Tirautin kyyneleen, kun sairaslomalla ollessani tyotoverini lahettivat minulle kukkia minua piristamaan.
Mutta tyoni on myos henkisesti kuormittavaa ja keskustelen ihmisten kanssa karuistakin kokemuksista ja kohtaloista. En itke silloin, vaan koen olevani hyva tukipilari. Vapaa-ajalla sitten tulee itkettya... :)
Isani (muuten oikein perinteinen suomalainen) on myos aika tunteikas ja olen nahnyt hanen itkevan useita kertoja. Minusta se on ihan kiva juttu. Tunteita saa ja pitaakin olla, niiden sisalla hautominen ei aina ole se paras vaihtoehto.
Mä oon leipuri. Koulussa ollessani meille tuli vierailemaan opettajan tuttavaperhe amerikasta. Väänsin lihapasteijoita ja perhe tulikin innoissaan kattelemaan ja maistelemaan. Pasteijan syötyään perheen isäntä heitti suurieleisesti kädet ilmaan, ylisti ja kiitti jumalaa makoisista herkuista ja pyyhkivät kyyneleet simäkulmista.
Oli siinä nuorella ateistilla pokassa pitelemistä. Kaveri kipitti nurkan taa nauramaan mun ilmeeni nähtyään.
Ööö... minä itken usein onnesta, liikutuksesta, surusta.... ihan mistä vaan. Hesaria lukiessani saatan tirauttaa kerran-pari kyyneleet, jos siellä on jokin koskettava juttu, kuten usein on. Ja ihan kantasuomalainen olen :-)
Kannattaa mennä paikan päälle katsomaan. USA:ssa on todellakin kaikenlaisia ihmisiä, mutta keskimäärin on ehkä Suomea kultuurisesti sallitumpaa ilmaista positiivisia tunteita. Sen sijaan negatiivisten tunteiden osalta mielestäni taas Suomessa tunteiden ilmaisu on Suomessa sallitumpaa, esim. amerikkalaiset ovat monesti hieman järkyttyneempiä suomalaisesta känniörvellyksestä, tappelemisesta, kiroilusta ja vihan ilmauksista. Mutta veikkaan, että ap on tehnyt huomionsa tosi-tv:stä, sillä niissähän dramatisointi ja tunteiden näyttäminen ovat tosi olennaisia.
Yhteisöllisyys ja isänmaallisuus nostavat tunteet pintaan.
En tiedä, mutta minä itken yleensä vain ilosta. Harvemmin surulliset jutut itkettää, mutta iloiset sitäkin enemmän.
Ihan suomalainen olen.