SANDHJA ON IHANA!!!
Ei ihan heti löydy yhtä karismaattista esiintyjää. Ihan mieletön persoona, mahtava ääni, hauskakin vielä!! Ei hävetä Suomen puolesta ♡♡♡
T. Sandhjaan rakastunut alusta asti
Kommentit (12)
Ihan järkyttävää paskaa. Mitäänsanomaton tusinaa tusinampi tusinatuote.
Vitun paska biisi ja huono laulaja. Oksettavaa!!!
Mikael Saaren olisi pitänyt voittaa jos jotain menestystä olisimme halunneet.
Sandhjalla on huono ääni. Tosi tasapaksu josta ei löydy juuri mitään vivahteita, äänessä ei ole oikestaan mitään syvyyttä. Olisiko ääni tuollainen kun /jos ei osaa laulaa ?
Ei tällä kyllä loppukilpailuun ole mitään asiaa. Voi lyödä koko omaisuudellaan vetoa tästä. Ei mitään riskiä hävitä.
Ei euroviisuissa tarvitse osata laulaa täydellsesti. Tärkeintä on biisi, jonka pitää olla eurohumppaa ja imago. Mielellään myös hyvä jos on huulet.-
Minun mielestäni laulu oli hyvä mutta ei pärjää euroviisuissa. Mikaelilla oli semmoinen esitys että Suomi olisi saattanut saada tosi hyvät pisteet euroviisuissa.
Ääni vaikuttaa vivahteettomalta kun ei osaa laulaa. Tällöin ei uskalla käyttää eri äänialoja koska se alkaa värisemään ja kuulostamaan selvän epäpuhtalta. Joten kun laulaa voimakkaammin ja ottaa varman päälle niin laulu kuulostaa huutamiselta.
Eihän suomalaiset uskoneet Lordinkaan pärjäämiseen. Muistan kuinka kaikki niin häpesivät.
Vaikka Sandhja ei pärjäisikään, ei hän ole mikään häpeää herättävä juntti niin kuin joku Pää-äijät.
Itse uskon että Sandhja voi sijoittua ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ääni vaikuttaa vivahteettomalta kun ei osaa laulaa. Tällöin ei uskalla käyttää eri äänialoja koska se alkaa värisemään ja kuulostamaan selvän epäpuhtalta. Joten kun laulaa voimakkaammin ja ottaa varman päälle niin laulu kuulostaa huutamiselta.
Kyllä hän osaa laulaa. Ei laulun kanssa aina tarvitse kikkailla.
Mulla on koko ajan vahvistunut tunne siitä että tää voi pärjätä hyvinkin viisuissa. Ap
Norskeilla äänialaltaan ja muodollisestikin päteva edustaja: http://www.nrk.no/finnmark/agnete-dagen-derpa_-_-sjokkert_-glad-og-ekst…
Kuuntelin just youtubesta ekan kerran. Ihan jees, vähän meni nuotin vierestä. Toivottavasti ei stailata tantaksi kuten aiemmat naisedustajat..