Huono omatunto juhlimisesta
Eilen olin ekaa kertaa kunnolla juhlimassa suurinpiirtein vuoteen. Olen 22v kahden lapsen (3,5 ja 1,5v) äiti, opiskelija ja käyn lisäksi vielä vähän töissäkin, eli omaa vapaa-aikaa ei pahemmin ole. Kerran kuukaudessa tai kahdessa saatan lähteä kavereiden kanssa ulos, mutta aina palaan kotiin jo hyvissä ajoin heti puoliltaöin, että aamulla jaksaa herätä lasten kanssa touhuamaan.
Toista oli eilen.
Olin lukioaikaisten kavereideni kanssa ulkona - kaikki heistä lapsettomia ja ihmisiä, jotka ovat siinä elämäntilanteessa kuin tämän ikäisen "kuuluisi" olla. Ja heidän seurassaan tuli itselle niin nuori ja vapautunut olo, tunsin itseni oikeasti itseni ikäiseksi, enkä yhtään äidiksi. Oli niin kiva olla kunnolla laittautuneena ja saada positiivista huomiota. Olin ihan yksi muista ja tein vielä sellaisenkin tempun, etten mennyt yöksi kotiin vaan kaverilleni. Ihan vaan sen takia, ettei tarvitse aamulla heti olla reippaana tekemässä aamupalaa ja leikittämässä.
Ja miten reagoi mun mies? Se vastasi heti yöllä, että asia okei ja että soittelen aamulla, kun oon tulossa kotiin. Tulin tossa reilu tunti sitten kotiin, lapset oli ruokittu jo aamu- ja välipalalla ja lounas hyvää kyytiä tulossa. Kaikki olivat niin tyytyväisiä, vaikka vanhempi vähän kummasteli, ettei äiti ollut aamulla kotona.
Rakastan tosi paljon mun lapsia enkä hetkeäkään haluais vaihtaa pois, samoin kuin mun miestä. Mutta miksi eilen piti olla niin hauskaa? Tulee vaan niin huonoäiti-vibat itsestä olla pikkudarrassa sohvan pohjalla peiton alla nettiä selatessa, kun mies tekee kaiken :( Feel free to judge.
Kommentit (11)
Ah, onneksi itse en saa koskaan lapsia. En jaksaisi tuntea syyllisyyttä asioista, joista ei kuuluisi.
Älä tuomitse itseäsi, selkeästi tarvitset tuollaisia iltoja jatkossakin.
Sulla taitaa vaan olla alkoholin takia aivokemiat vielä sekaisin. Mitään syyllisyyttähän tuosta ei tarvitse tuntea. Miksei ihmisillä saisi olla hauskaa? :D
Vierailija kirjoitti:

Hauskaa huumeiden voimalla ja yö vietetty ties missä :) Hienoa esimerkkiä lapsille!

Mene suorittamaan päivittäinen ruoskimisrituaalisi, että elämä varmasti tuntuu kärsimykseltä.
Ja mistä helvetin huumeista oikein horiset?

Alkoholi on tutkimusten mukaan heroiinin jälkeen vaarallisin huume. Ihan sama onko laillista vai ei.

Oletko oikeasti niin yksinkertainen ettet ymmärrä laillisen ja laittoman eroa? Pelottavaa. Mitähän kaikkea oikein puuhailet, kun moiset asiat ovat sinulle "ihan sama"?
Hei sinä keskustelun aloittanut. :)
Nyt syyllisyyden tunteet pois. Jos olet tunnollinen, rakastava äiti 24/7 muuten, ei sinulla ole mitään syytä tuntea nyt noin. En usko, että miehelläsikään on mitään sitä vastaan, että näin sunnuntaina hoitaa lapsia puolestasi. Antaa heidän nyt nauttia omia menojaan, ja sinä ole rauhassa sohvalla (älä kuitenkaan koko päivää samassa kulmassa ;P). Tekstisi perusteella hoidat muuten lapsiasi yksin päivittäin, etkä vastuuta muita heistä. Se on siis kokopäivätyötä viikosta toiseen. Eiköhän se ole ihan sallittua siis ottaa yksi päivä 1-2kk välein itselleen. Ymmärrän myös hyvin, että sinua harmittaa "oli liian kivaa olla omanikäisten seurassa ja nauttia sen tyylisestä elämästä", mutta älä mieti sitäkään sen enempää. Et ole kuitenkaan elämässä sitä elämää. Sinä olet parin vuoden päästä se henkilö, joka on "vapaalla" enemmän kun omanikäisesi alkavat tehdä lapsia ja olemaan kotona. Nauti siis äityydestä ja kaikesta mitä siihen kuuluu. Ehdit hyvin bailata myöhemminkin, et ehkä samalla intensiteetillä, mutta useammin, kun lapset ovat isompia/aikuisia. Toisaalta koska olet saanut nuorena lapset, jaksat myös paremmin valvoa ja touhuta lasten kanssa - se on siis hyvä asia!
Hyviä viikkoja sinne koko perheelle! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla taitaa vaan olla alkoholin takia aivokemiat vielä sekaisin. Mitään syyllisyyttähän tuosta ei tarvitse tuntea. Miksei ihmisillä saisi olla hauskaa? :D
Hauskaa huumeiden voimalla ja yö vietetty ties missä :) Hienoa esimerkkiä lapsille!
Mene suorittamaan päivittäinen ruoskimisrituaalisi, että elämä varmasti tuntuu kärsimykseltä.
Ja mistä helvetin huumeista oikein horiset?
Alkoholi on tutkimusten mukaan heroiinin jälkeen vaarallisin huume. Ihan sama onko laillista vai ei.
Oletko oikeasti niin yksinkertainen ettet ymmärrä laillisen ja laittoman eroa? Pelottavaa. Mitähän kaikkea oikein puuhailet, kun moiset asiat ovat sinulle "ihan sama"?
Terveys on tärkein. On kammottavaa, että alkoholin kaltaista huumetta saa olla kaupoissa.

No lopeta sen ostaminen ja juominen.
Eli jumalauta, mitä ongelmia ihmisillä on.
Olisko musta surma -epidemia mitään? Saataisiin jotakin oikeasti murehtimisen arvoista.