Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset vihastuttavat - toiset pahimmillaankin vain vähän ärsyttävät
12.02.2016 |
Huomasin tänään vihaavani kollegaa töissä. En erityisen hyvin tunne häntä ja muutkin käyttäytyvät joskus epämiellyttävästi, stressaavassa työympäristössä tulee törmäyksiä.
Yleensä en ota itseeni, mutta tämän yhden kanssa näen heti punaista, kun hän alkaa hankalaksi. Yleensä en ajattele koko ihmistä, mutta sitten ihan puun takaa tekee yhtäkkiä mieli huutaa pää punaisena, kun tämä yksi tulee nillittämään. Hillitsen toki itseni, mutta en voi käsittää mistä näin voimakas vastenmielisyys voi tulla? Kun muut pahimmillaankin kuitenkin vain vähän ärsyttävät.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Joku tiedostamaton, irrationaalinen muisto menneisyydestä ehkä tulee pintaan. Muistuttaako hän jotain toista ikävää ihmistä elämästäsi?
Olen yrittänyt miettiä tätä, mutta ei tule mieleen. Aluksi myös pidin häntä ihan mukavana, eli olemuksessa ei ollut heti mitään mikä olisi "tökännyt vastaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin ihan samaa edellisessä työpaikassani! Kaiken lisäksi tämä ihminen, joka toi voimakkaita vihantunteita pintaan, ei edes ollut minulle mitenkään töykeä tai ilkeä. Jokin hänen tavassaan puhua oli sellaista alentavaa, ei varmaan edes tarkoituksella. Omituista!
Ykkösen kanssa samoilla linjolla. Sympatiat ja antipatiat saa aiheensa ja voimansa juurikin sieltä mielen piilotajuisesta kerroksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa edellisessä työpaikassani! Kaiken lisäksi tämä ihminen, joka toi voimakkaita vihantunteita pintaan, ei edes ollut minulle mitenkään töykeä tai ilkeä. Jokin hänen tavassaan puhua oli sellaista alentavaa, ei varmaan edes tarkoituksella. Omituista!
En sentään ole ainoa! Tämä mun inhokki on enemmän muka ystävällinen kuin alentuva. Uskon, että ihan oikeasti haluaisi olla mukava tai ainakin sellaisena pidetty, mutta ei vain osaa käyttäytyä sen mukaan.
Naiset nyt vain ovat tuollaisia toisia naisia kohtaan. tota se meno on naisvaltaisilla aloilla. työpaikka on täynnä kinastelua, selkäänpuukottamista ja juoruilua. hormonien takia se toinen ärsyttää tai sen takia kun on kauniimpi. naiset ovat hirviöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihmettelen samaa. Vihaan yhtä lasta, mikä on varmaan jotenkin pahempi juttu. Tosin en toteuta vihaani mitenkään, kunhan vihaan. Aikuiselle vois olla sentään paskamainen.
Tunne on aina sinussa itsessäsi. Katso siis itseäsi.
Jungilaisuuden mukaan tuolla ihmisella on sellainen luonteenpiirre, mikä sinullakin on, mutta et hyväksy sitä itsessäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ykkösen kanssa samoilla linjolla. Sympatiat ja antipatiat saa aiheensa ja voimansa juurikin sieltä mielen piilotajuisesta kerroksesta.
Niinhän sen täytyy olla, koska järjellä en tätä osaa selittää. Olen todella hämmästynyt, että tunnen näin. Mutta mitä muita syitä voi olla kuin mieleen tuleva traumaattinen ihminen menneisyydestä. Tämä ihminen ei muistuta pätkääkään äitiä tai perhepäivähoitajaa tai opettajiani tms.
Töissä huomaan, että eräs ahkera ja ylitunnollinen työntekijä ärsyttää laiskaa kolleegaa ylipaljon. Tämä mukavuudenhaluinen, laiskatyöntekijä ärsyyntyy toisen yliahkeruudesta, ja draivista.
Näkee ihan kaukaakin kun toinen ärsyyntyy ylipaljon toisen ahkeruudesta, kun itseä ei työt juuri nappaa, ja mennään aina siitä mistä aita on matalin. Tätä kolleegaa ärsyttää se, että joutuu vertaamaan omia aikaansaannoksia toisen yli-innokkaan tekijän vastaaviin, koska esimies on asettanut tavoitteet ja toinen lyö ne satanolla ja toinen alittaa ne reippaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööö, yhtään en vihaa ketään muuta naista. Pari ärsyttävää miestä meillä on, mutta vain tämä yksi vihastuttaa. On myös nainen, en osaa sanoa onko kauniimpi, ei rumakaan.
Mutta ei musta liity meidän työ kulttuuriin. En ole ikinä sanonut töissä muille mitä ajattelen, ei tulisi mieleenkään alkaa haukkua selän takana. Kääntyisi varmasti itseäni vastaan.
Mutta olen nainen ja nainen on kyllä tämä inhokkikin, sitä ei käy kieltäminen.
Vierailija kirjoitti:
Töissä huomaan, että eräs ahkera ja ylitunnollinen työntekijä ärsyttää laiskaa kolleegaa ylipaljon. Tämä mukavuudenhaluinen, laiskatyöntekijä ärsyyntyy toisen yliahkeruudesta, ja draivista.
Näkee ihan kaukaakin kun toinen ärsyyntyy ylipaljon toisen ahkeruudesta, kun itseä ei työt juuri nappaa, ja mennään aina siitä mistä aita on matalin. Tätä kolleegaa ärsyttää se, että joutuu vertaamaan omia aikaansaannoksia toisen yli-innokkaan tekijän vastaaviin, koska esimies on asettanut tavoitteet ja toinen lyö ne satanolla ja toinen alittaa ne reippaasti.
Vaikka Jungin ajatuksista en ennestään tiennyt, niin ei multa ihan näin itsestään selvä tilanne jäisi arvoitukseksi:)
Mun inhokki on varmaan ihan perushyvä työssään, eikä meillä kukaan pysty laiskottelemaan. Pidän vähän tyhmänä, mutten kuvittele olevani objektiivisesti oikeassa, kun tiedosta etten ole neutraali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen inhoaa sellaista ominaisuutta, joka omassa itsessä eniten ärsyttää, tai sitten toinen on ihan päinvastainen kuin itse on, ja "kemiat" ei natsaa millään. Tuntuu, että tämä ihminen "painelee sun nappuloita", vaikkei tekisi suoranaisesti mitään. Jo toisen tapa olla ja puhua ottaa aivoon.
Olen huomannut kympin tavoin, että työpaikalla toistensa kimpussa ovat herkästi se kaikista loivaliikkeisin ja perfektionisti. Täydellisyyteen pyrkijä harvoin rajoittaa perfektionismiaan vain itseensä, vaan odottaa muidenkin olevan yhtä ahkeria, loistavia ja virheettömiä ihmisiä kuin itse ovat. Loivaliikkeisen (näennäisen) laiska ja vetelä tyyli ottaa kupoliin, vaikka hitaampi tekisi työnsä hyvin. Perfektionisti ei yleensä hyväksy toisen tapaa tehdä töitä, vaan se oma on ainoa ja paras.
Jos mietit ihmisiä, joita et siedä, tunnistat heidät siitä, että et suin surminkaan haluaisi viettää vapaa-aikaasi heidän kanssaan. Kuvittele teidät vaikkapa baariin drinkille, yöksi samaan hotellihuoneeseen tai risteilylle yhdessä. Jos saat inhonpuistatuksia, inhoat tätä henkilöä oikeasti. Tyyppi, joka on sinulle yhdentekevä, ei aiheuta tällaisia reaktioita.
Joskus inhon kohde voi olla tosiaan muisto jostain ajalta, jota et suoraan tiedosta. Ällöttävä ihminen muistuttaa joltain ominaisuudeltaan vaikkapa ilkeää Kyllikki-tätiä, joka hoiti sinua, kun olit 2-vuotias. Et muista Kyllikkiä, mutta muistat hänen kireän nutturansa, alaspäin kääntyneet suupielet tai narisevan puheäänen.
Puistattaa!!! Onneksi meillä ei tule tilanteita, että voi edes joutua yhteiseen hotellihuoneeseen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunne on aina sinussa itsessäsi. Katso siis itseäsi.
Jungilaisuuden mukaan tuolla ihmisella on sellainen luonteenpiirre, mikä sinullakin on, mutta et hyväksy sitä itsessäsi.
Mitähän Freud tästä sanoisi?
Tuli vaan Frasier mieleen, sori ohis ;)
Vierailija kirjoitti:
Töissä huomaan, että eräs ahkera ja ylitunnollinen työntekijä ärsyttää laiskaa kolleegaa ylipaljon. Tämä mukavuudenhaluinen, laiskatyöntekijä ärsyyntyy toisen yliahkeruudesta, ja draivista.
Näkee ihan kaukaakin kun toinen ärsyyntyy ylipaljon toisen ahkeruudesta, kun itseä ei työt juuri nappaa, ja mennään aina siitä mistä aita on matalin. Tätä kolleegaa ärsyttää se, että joutuu vertaamaan omia aikaansaannoksia toisen yli-innokkaan tekijän vastaaviin, koska esimies on asettanut tavoitteet ja toinen lyö ne satanolla ja toinen alittaa ne reippaasti.
Minä olen ehkä tällaisessa tilanteessa ja kieltämättä harmittaa. Töissä olen ehkäpä yli-innokas, varsinkin verrattuna tähän keski-iän ylittäneeseen naiseen joka välillä kohtelee mua kuin halpaa makkaraa täysin ilman syytä. Itse olen vain vähän päälle parikymppinen. Olen sosiaalisesti melko ujo ja haluan olla mahdollisimman ystävällinen kaikille, ja jotenkin aistin siitä naisesta miten se varmaan halveksuu mua ja ottaa jokaisen ystävällisen sanani pahana. Työtä tekee laiskasti ja intohimottomasti. Itse painan täysillä ja tykkään siitä mitä teen. Minun elämääni ei kyllä liikauta hänen ajoittain näkyvästi huono työpanoksensa, mutta hänen elämäänsä näyttää haittaavan minun panokseni. Tosi surullista, monta kertaa kohdellut mua todella törkeästi mutta esitän ettenkö tajuaisi hänen pilkkaansa tai ottaisi siitä nokkiini ja jatkan neutraalisti, vähän varovaisemmin kylläkin. Sitten tollaisten törkeiden juttujen jälkeen näyttää kuin tajuaisi itsekin mitä teki, ja ilman syytä, ja alkaa nuivasti keksiä jotain kehuja. Joistakin ihme tiuskimista pyytänyt anteeksikin, muttei sen näköisenä että oikeasti haluaisi. Kenellekkään muulle ei työpaikalla ole sellainen kuin minua kohtaan..
En jaksa tai halua enää yrittää saada häntä huomaamaan, ettei mua tarvitsisi vihata, kun kaikki minussa taitaa olla punaista hänelle.
No jos sillä sun työkaverilla on joku tiedostamaton vastenmielisyys sua kohtaan, niin tuskin sä siihen pystyisitkään vaikuttamaan .
Joku tiedostamaton, irrationaalinen muisto menneisyydestä ehkä tulee pintaan. Muistuttaako hän jotain toista ikävää ihmistä elämästäsi?