Lue keskustelun säännöt.
Vuosia jatkunut perheväkivalta traumatisoi minut. Silti pitäisi antaa anteeksi?
05.02.2016 |
Lapsena vuosia jatkunut nöyryyttäminen, potkiminen, hakkaaminen ja tukistaminen romahdutti itsetuntoni ja vei vuosia saada se takaisin. Olen itkuherkkä enkä osaa suuttua itkemättä. Toisella vanhemmallani oli paha alkoholi- , ja sekakäyttöongelma joka jatkuu edelleen alkoholiongelmana.
Toisen vanhempani osalta kaikki väkivalta kohdistui minuun. Toinen ei siis ollut väkivaltainen eikä tiennyt puolisonsa väkivaltaisuudesta, koska hän manipuloi ja selitteli. Lapsia oli kolme, minä keskimmäisenä kärsin kaiken. Minut heitettiin ruokapöydästä ulos lukkojen taakse koska pieraisin vahingossa? Olin ensimmäisellä luokalla, en muista kunnolla. Leikin sisarukseni kanssa, ja kun huitaisin vahingossa häntä naamaan kipeästi vanhempani huusi sisarukselleni että hänen pitää tintata minua takaisin. Kun heitin tiskirätin tiskialtaaseen jossa vanhempani tiskasi, minut raahattiin tukasta toiseen huoneeseen. Lähes kaikki rahat menivät alkoholiin, ruokaa oli monipuolisesti vain pari viikkoa kuusta jos silloinkaan. Muuten oli leipää ja makaronia. Vanhemmallani oli ilmeisesti mielenterveysongelmia ja kaikki, kaikki paha olo purkautui minuun ja elin monta vuotta elämästäni roskakorina johon voi sylkeä kaikki ongelmansa. Monta kertaa toimitin myös potkunyrkkeilysäkin virkaa. Koko ala-asteen koin kiusaamista etenkin huonon itsetuntoni mutta toisinaan haisevien vaatteiteni takia. En uskaltanut mainita kiusaamisesta, koska pelkäsin että koulu ottaa selville huonoista kotioloistamme joita häpesin. Koulussa oli kamalaa, mutta siellä oli sentään pari kaveria jotka eivät kiusanneet. Kesälomat olivat kamalia, koska emme käyneet koskaan missään ja katsoin vain vanhempani juomista ja jatkuvasti vaihtuvia kumppaneita, jotka olivat toinen toistaan sekopäisempiä. Jos pääsin joskus yökylään kaverini luo, vanhempani oli ehdoton kotiintulon suhteen eikä päästänyt minua pariin viikkoon mihinkään etten olisi tuntenut oloani liian vapaaksi. Jouluna vanhempi ryyppäsi ja minä tein joulun: siivosin, leivoin, huolehdin pikkusisarestani ja katsoin kun vanhempani oksentaa talon nurkalla kännissä. Kun vanhempani erosivat, toinen vanhempani katosi joskus koko viikonlopuksi ja jätti talon minun vastuulleni. Kun hän palasi ryyppyreissultaan, paikkojen oli parempi olla kunnossa tai sain selkääni.
Lopulta meidät sijoitettiin sijaisperheeseen, ja vanhempani ongelmat sitä myötä pahentuivat. Sossuissa ja sijaisperheessä oli tietenkin toisen vanhempani mielestä kaikki vika. Kun vanhempani vieraili sijaisperheessä, hän oli jatkuvasti mielin kielin ja kertoi miten välittää minusta ja miten huonosti sijaisvanhempani minua kohtelevat. Olin sijaisperheessä onnellisempi ja vapaampi kuin koskaan ja itsetuntoni palasi vähitellen. Joskus oli pakko käydä kylässä: jouluna ja syntymäpäivänä. Ahdisti, itketti ja vitutti koko kyläilyn ajan. Lopulta lakkasin käymästä. Vanhempani ei kuulema ymmärrä, miksi.
Sijoituksen jälkeen vanhempani yritti laittaa elämäänsä kuntoon ja pääsi lääkekoukusta lopulta, mutta alkoholin ottaminen jatkui, ja jatkuu. Kun aikuisena kävin kylässä, vanhempani oli humalassa vaikka tiesi että ahdistun siitä. Kun hän näki ahdistukseni, hän syyllisti minua kohtuuttomuudestani ja ilmoitti että hän saa olla humalassa omassa kotonaan milloin tahtoo (vaikka hän odotti minua kylään silloin). Hän ihmettelee toiselle vanhemmalleni suureen ääneen, miksen käy kylässä, vaikka hän on ollut aina minua kohtaan niin hyvä. Olen tullut tulokseen, että joko alkoholi on tehnyt hänen aivoista kokonaan mössöä tai hän toivoo säälipisteitä saatuaan niin kylmän ja julman lapsen. Luultavasti molempia.
Molempien sisarusteni mielestä olen kohtuuton, koska käyttäydyn niin kylmästi toista vanhempaani kohtaan. Olen sanonut miksi, mutta kaiken pitäisi olla kuulema menneen talven lumia: väkivallan, ryyppäämisen, sen että minun harteilleni sysättiin kaikki talon työt kun vanhempi ryyppäsi. Asuin vanhempani luona viimeksi 8 vuotta sitten, mutta aika ei todella ole kullannut muistoja. Kun viimeksi istuin kultaisen lapsuudenkodin sohvalle, tärisin ja olin oksentaa ahdistuksesta.
Haluaisin vain polttaa sillat takanani ja jatkaa elämääni ilman paskaa vanhempi-lapsi -suhdetta, mutta asiassa on yksi iso mutta: vanhempani ilmeisesti kuvittelee kaiken olevan ollutta ja mennyttä. Hän todella ihmettelee ja suree, etten pidä häneen yhteyttä. Hän ei käsitä. Enkä pysty avaamaan omia haavojani tekemättä omaa oloani paskaksi hyvin pitkäksi aikaa. Jos alkaisin selostamaan, mistä kaikesta olen niin vihainen, en pääsisi listan loppuun itkemättä enkä aio itkeä enää ikinä vanhempani edessä. Olen kertonut traumoistani ympäripyöreästi yhdelle terapeutille, mutta en pystynyt kuvailemaan tapahtumia tarkasti vaan kaunistelin niitä. Olen haudannut ja kivettänyt asian syvälle itseeni, enkä halua kaivaa asiaa esille.
Olen todennäköisesti tuomittu olemaan ikuisesti se kylmä ja pikkumainen kakara, mutta olkoon niin. Minulla on toinen vanhempi jonka luona käydä ahdistumatta, ja se riittää minulle. Ainut riipivä asia on viikottainen puhelimen pirinä humalaiselta vanhemmaltani. Ahdistava ja repivä pirinä, jota tuijotan ja käännän puhelimen ylösalaisin. Jouluna on pakko vastata.
Kommentit (17)
Ei ole pakko vastata edes jouluna. Kusipäisten vanhempien kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä jos ei halua. Ei edes velvollisuudentunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ihan täysi oikeus ja velvollisuus elää omaa elämääsi.
Anteeksianto on sinua itseäsi varten. Kun päätät antaa anteeksi, harteiltasi putoaa katkeruuden taakka , mutta ei sinun silti unohtaa tarvitse, eikä varsinkaan olla enää missään tekemisissä kiusaajiesi kanssa. Mutta ehkä olisi parempi "oksentaa" pois kaikki se paha, joka nyt sisälle kivettyneenä ahdistaa sinua. Kirjoita vaikka, jos puhuminen jollekin on vaikeaa.
Ei nykyaikana enää tarvitse ahdistuneena kuunnella puhelimen pirinää, vaan laita sille numerolle esto.
Mitä helvettiä?! Miksi sun pitäisi antaa anteeksi? Ei tarvitse , jätä se taakse. Sinuna en pitäisi mitään yhteyttä, enkä todella vastaisi siihen puhelimeen! Mun mielestä olisi hyvä, jos ottaisit irtioton koko paskasta ja keskityt omaan hyvinvointiisi. Pidä itsestäsi huolta ja löydä hyvä, tasapainoinen ihmissuhde, kaikkea hyvää sulle!
Oletko pystynyt kertomaan sisaruksillesi kaunistelematta tämän kaiken? Kirjoita heille jos puhuminen on vaikeata. Voit kirjeessä selittää kunnolla mikset halua olla yhteyksissä vanhempaanne ja sitten pistää välit poikki.
Myös tälle vanhemmalle voit kirjoittaa. Tällöin ei ole riskiä itkemisestä, jos sitä haluat välttää.
Olisi todella tärkeää itsesi vuoksi että selvität terapeutillesi kaunistelematta millaista teillä oli. Sama kirje voi toimia tässäkin.
Sinulla on ollut kauhea lapsuus. Toivottavasti loppuelämäsi on onnellisempi.
Ei tarvitse antaa anteeksi. Ei tarvitse myöskään odottaa anteeksipyyntöä. Se on joku muu taho, joka hoitaa anteeksiannot, elä sinä vain elämääsi kaikessa rauhassa. Ja vaihda puhelinnumerosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos vanhempani tiedostaisi miten väärin kaikki sen käytös oli, olisi helpompi laittaa välit poikki, kun hän ei kadukaan. Mutta hän osittain varmasti ihmettelee mikä on kun en voi jatkaa elämääni ellei ole jo kullannut kaikkia muistoja! Itsesääliä hän kyllä kylvää ympärilleen ja voivottelee ettei ollut se täydellinen vanhempi (mutta varmasti rakastava ja turvallinen)...!
Lisäksi sain muutama kk sitten työpaikan samalta paikkakunnalta jossa hän asuu... Täällä häneen on helppo törmätä, enkä kaipaisi sitä paskaa ja syyllistämistä niskaan. Olen vaihtamassa työpaikkaa kyllä, joten kaukana toisella paikkakunnalla on helpompi jättää vastaamatta. Mutta miten jätän vastaamatta, kun saan muilta sisaruksilta paskaa niskaan siitä? Välitän sisaruksistani todella paljon enkä haluaisi riidellä heidän kanssaan, mutta he eivät ymmärrä. Eikä vanhempanikaan sumuisilla aivoillaan ymmärrä, jos en avaudu. Mutta en välttämättä pysty koskaan siihen, ellen sitten kerää joku päivä rohkeutta viinilasin ääressä. Ja sitten olen paskana itse. Sitä se varmaan vaatii vielä, mutta monta vuotta olen kerännyt rohkeutta enkä ole uskaltanut. Kirjettä en halua kirjoittaa, koska hän varmasti heiluttelisi sitä kaikkien vastaantulevien edessä selittäen että tällainen valehteleva ja kiittämätön nilkki minulla on lapsena!
Ap
Paras olisi varmaan antaa anteeksi, sekä yrittää olla katkeroitumatta ja jatkaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi ovat selvästi olleet sairaita. Alkoholisti on yhä ja varmasti vauriota on tullut sen verran että tila vain pahenee.
Eivät siis muista / halua muistaa / halua ymmärtää miten kauheita olivat.
Syyttely ei sairaiden kanssa auta, mutta ei sinulla todellakaan ole mitään velvollisuutta pitää yllä yhteyksiä. Itse ovat elämänsä pilanneet.
Voit toteavasti kertoa, ettet itsesi vuoksi voi olla yhteydessä. Kaikessa painotat millaista sinulla oli lapsena ja miten huonosti sinä voit nyt. Vanhempi ei todennäköisesti kuuntele jos syytät (vaikka syystä) ja kertaat hänen pahoja tekojaan.
Mutta jos näkökulma on sinun kokemuksessasi (oli kamalaa kun ei ollut ruokaa, kun lyötiin, päihteidenkäyttö pelotti, nykyään itkettää ja hermostuttaa...) ja toteavaa niin kuuntelu on ehkä helpompaa.
Sisarukseni ovat nähneet miten minua kohdeltiin, mutta kai aika on heidänkin muistonsa kullannut. Kysyin, eivätkö he tajua miten paska lapsuus minulla oli mutta heillä ei? Selitys heiltä on, että vanhempi oli niin henkisesti rikki ettei tiennyt mitä teki. Ja alkoholiongelmakin tuli siinä sivussa. Evvk.
Estän numeron kunhan saan selitettyä edes jotenkin vanhemmalleni etten enää pidä yhteyttä. Muuten vanhempani pommittaa minua sisarusteni ja toisen vanhempani kautta. Mutta todennäköisesti pommitus ja syyllistäminen jatkuu silti. Ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Nykyäänkin kun en vastaa, saan kuulla sisarukseni kautta miten paha mieli vanhemmallani on. Joka viikko.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita kirje vaikka vain itsellesi avuksi ja puhu sitten. Ymmärrän ettet halua sitä antaa vanhemmallesi. Ei hän välttämättä tule silti tajuamaan, mutta itsepä on elämänsä pilannut. Sinä et ole siihen syyllinen.
Ehkä voisit vielä puhua kunnolla sisaruksille?
Voimia sinulle!
Yritä löytää ammatti-ihminen, jolle voit kertoa kaiken kaunistelematta. Hän ehkä auttaisi sinua ymmärtämään, että syy ei ole sinun. Saisit myös apua tuohon läheisriippuvuuteen, jota sinulla on vanhempiisi ja sisaruksiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua henkisesti koko lapsuuteni ja varhaisaikuisuuteni pahoinpidelleen äitini mielestä hän on about vuoden äiti-materiaalia. Omasta mielestään ei ole koskaan tehnyt mitään väärää, minä olen se häiriintynyt meistä. Laitoin välit kokonaan poikki useampi vuosi sitten, minulle on ihan sama mitä hän ajattelee tai on ajattelematta. Minä itse tiedän mitä hän on minulle tehnyt ja minun tunteeni ei ole väärässä. Minulle on ihan sama vaikka hän ei koskaan ymmärtäisi miksi en halua enää olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Minulle on myös ihan sama vaikka kukaan muu sukulainen, tuttu, äitini ystävä jne jne jne ei sitä ymmärrä.
12, minulla ei ole läheisriippuvaisuutta vanhempaani. :D en kaipaa häneltä mitään muuta kuin että hän jättäisi minut rauhaan, mutta en uskalla katkaista välejä.
Suhde sisaruksiini on ihan ok. Etäisempi kuin olisin tähän ikään mennessä toivonut kylläkin.
Luojan kiitos vanhemmallani ei ole varaa matkustella minnekään koska kaikki raha palaa alkoholiin. Kun muutan toiselle puolelle Suomea olen käytännössä kuin eri mantereella. Mahdollisten lapsenlapsien kanssa tuleekin vaikea paikka. Kai se on vietävä näytille vaikka välejä ei olekaan? Hoitoon sitä ei voi jättää hetkeksikään. Onneksi mahdollisella sulhasehdokkaalla on tavalliset ja turvalliset vanhemmat.
On muuten todella ikävää huomata, että olen käynyt muutaman vuoden seurustelun ajan useammin anoppilassa kuin vanhempansa luona 6 vuoteen. Kaikki ansaitsisivat hyvät vanhemmat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täydy antaa anteeksi, mutta parempi itsellekin jos siihen pystyt. Jotenkin.
Ap, kerroit haluavasi työntää muistot jonnekin syvälle mielen sopukoihin. En suosittele. Kirjoituksistasi huomaa, että et ole käsitellyt lapsuuttasi tunnetasolla niin, että olisit asioista vapaa. Kielteisten tunteiden ja asioiden säilöminen mieleen on ihmiselle yleensä huonoksi. Käsittelemättömät tunteet pyrkivät kriisitilanteissa pintaan aiheuttaen epämääräistä ahdistuneisuutta, turvattomuutta, unettomuutta ja masennusta. Esimerkiksi oman lapsen syntymä on monelle raskaan lapsuuden eläneelle tällainen paikka.
Itsesi ja tulevaisuutesi kannalta keräisin sinuna voimia siihen, että selvittäisin tunteet ja ajatukset, mitä lapsuuteen liittyy. Sitä kautta voit saada etäisyyttä tuskallisiin kokemuksiin, jolloin katkeruutesi voi hälventyä, ja asioiden käsittely ammattilaisen kanssa voi antaa myös vahvuutta itsenäisiin ratkaisuihin perheessäsi.
Tuo, mitä sanoit sisaruksistasi, että he syyllistävät sinua suhtautumisestasi väkivaltaiseen vanhempaan, kertoo siitä, että lapsuuden perheessäsi ei kunnioiteta toisten reviirejä riittävästi. Terveessä yhteisössä ihmisen valintoja kunnioitetaan, vaikka niistä oltaisiinki eri mieltä.
Voimia sinulle!
Sisarusten suhtutuminen voi kummuta joko tietoisesti tai aivan tiedostamatta siitä pelosta, että he joutuvat seuraavaksi silmätikun asemaan. Tuollaisessa perheessä jokainen tietää, että se hirviöjäsen otta jonkun hampaisiinsa. Kun yksi on vakaasti yksin kiusattuna, muut ovat turvassa. Jos tuo yksi kyllästyy rooliinsa ja poistuu kuvoiista, hirviö ei muutu mukavaksi, vaan etsii uuden uhrin, jota kiusata.
Tämän vuoksi sisarukset ja toinen vanhempikin ovat sulosen yhtä mieltä, että olisi "kaikille parasta" jos sinä antaisit anteeksi ja palaisit tuttuun kiusatun rooliisi. Näin he voivat jatkaa mukavasti ei-kiusatun roolissa.
Tähän liittyy myös sellainen inhimillinen piirre, että ne ei-kiusatut sisarukset ovat uskotelleet olevansa jotenkin sinua mukavampia, paempia tai ihanampia, kun ei heitä kiusata perheessä. Kun poistut paikalta ja he saavatkin yllättäen ilkeän kohtelun osakseen, ikävä totuus kolkuttelee omatuntoa: eivät he olekaan niin uniikin ihania etkä sinä ehkä ollutkaan niin läpikotaisin hirveä, että ansaitsit kohtalosi.
Ei ole mikään pakko antaa anteeksi ja sinä saat käyttäytyä elämääsi elämästäsi helvetin tehnyttä vanhempaasi kohtaan juuri niin kylmästi kuin haluat. Anteeksiannon sijaan koita päästä eteenpäin ja harjoittaa ns. hyväksyntää, siis että elämäsi meni niin kuin meni etkä voi tapahtuneita muuttaa. Tarkoitus ei siis ole hyväksyä vanhempiesi tekoja vaan se, että se oli mitä oli etkä voi sitä näin jälkikäteen muuttaa.