Olenko raskaana?
Olen parikymppinen nuori nainen ja pelkään olevani raskaana. Vaikka lapsista pidänkin kovasti, ei silti raskaus olisi toivottu juuri tässä elämäntilanteessa.
Olen jo jonkin aikaa epäillyt olevani raskaana sillä minulla on ollut joitakin oireita kuten vatsakipuja, tihentynyt virtsaamisen tarve eikä joulukuun kuukautiseni olleet aivan normaalit, vaan verta tuli vain kaksi päivää ja loppuajan vuoto oli vain ruskeaa.
Tein testin joulukuussa ja tamminkuun alussa jotka molemmat oli negatiivisia. Kuitenkin kolmisen viikkoa sitten tein uuden testin jossa oli kaksi viivaa, toinen todella haalea, pystyi juuri näkemään. Alle viikko sen jälkeen tein uuden, jossa oli taas kaksi viivaa, toinen haaleampi mutta näkyvämpi kuin edellisessä testissä.
Koska raskaus ei ollut toivottu, päätin haluavani abortin ja varasin ajan terveyskeskukseen. Lääkäri pyysi minua juttelun jälkeen soittamaan paikalliselle klinikalle varatakseni ajan raskauden keskeytykseen.
5 päivän päästä menin klinikalle, jossa hoitaja teki testejä sekä ultraäänen. Ultraäänestä ei kuitenkaan löytynyt yhtään mitään. Tämän jälkeen hoitajan kanssa tehtiin raskaustesti joka näytti negatiivista.
Miten voi siis olla mahdollista että positiivisen raskaustestin jälkeen käy näin? Voinko silti olla raskaana? Kuukautiset on tällä hetkellä 5 päivää myöhässä ja minua jännittää kamalasti että olenko raskaana..
Kaikenlainen apu otetaan vastaan, kiitos jo etukäteen!