Uskaltaisitko muuttaa yhteen reilu vuosi sitten leskeski jääneen kolmen pienen lapsen isän kanssa? Ei

Tee niinkuin sydän sanoo. Se on ainoa oikea neuvo.

En ikinä, koskaan, never ever muuttaisi tuollaiseen. Ei todellakaan ole hyväksi kenellekään, että uutta äitiä kyörätään asumaan muutaman viikon tuntemisen jälkeen. Pistät itsesi todella liemeen jos muutat.

Rakkauden alkuhuuma on eri asia kuin arkinen rakkaus jatkossa :(

Kaksi aikuista voisi aika samantien sitä arkeakin yhdessä testata, mutta tässä on toki vaarana, että lapset menettävät toisen kerran äidin/äitihahmon lyhyen ajan sisällä, jos ei yhteiselosta tulekaan mitään.

Jos itsekin rakastat, mikset muuttaisi? Itse äitini pienenä menettäneenä muistan niin elävästi sen äidinkaipuun. Nuo lapset on vielä niin pieniä, etteivät tule oikeaa äitiään edes muistamaan. Teet heille valtavan palveluksen koko loppuelämän kannalta, jos "alat äidiksi". Edellyttäen siis, että olet täyspäinen ja rakastava ihminen, ja suhteenne kestää. Kaikkea hyvää teillle.

Ihan ensin: niillä lapsilla on äiti, vaikka kuollut. Niillä on kokonainen äidin suku, josta he ovat osa. Sylejä ja äidinkaipuun karkottajia riittää kyllä varmasti riittävästi.

Mies saattaa haluta arjen jakajaa, toista aikuista vierelleen, ja siksi kiirehtii. Lasten kannalta olisi parempi edetä hitaasti, koska heillä on takanaan iso menetys. Uusi samanlainen olisi liikaa, jos miehen kanssa tulisitte toisiin ajatuksiin.

Pysyisin seurustelulinjalla ja sanoisin miehelle ihan suoraa, että hän ja lapset ovat OK, mutta haluat tutustumisvaiheen siten, että edetään hitaammin. Voitte viettää paljon aikaa yhdessä, mutta yhteenmuutto ei ole ajankohtainen.

Lapsilla on tietty ikävä sinua, heillä olisi ikävä ketä tahansa naista, joka on hyvissä väleissä isänsä kanssa ja jaksaa heitä leikittää.

Lapset on pieniä, joten hyvä jos vanhin muistaa äitinsä. Mutta onko isä ehtinyt tehdä surutyötä lainkaan.... lapset olleet pieniä ja aika mennyt arjesta huolehtimiseen?

Mun siskonlapset oli 3v ja 5v kun äitinsä kuoli. Isä löysi uuden puolison alle vuodessa ja sen jälkeen ei äidistä saanut puhua mitään. Nämä nuoret käyvät nyt terapiassa ruotimassa sitä, millainen on lapsuus, jossa ei saa surra äidin menetystä, koska teillähän on uusi äiti.

Lapset pärjää ihan hyvin isän kanssa ilman uutta äitiä ja isällekin tekisi hyvää seurustella naisen kanssa eikä etsiä ensisijaisesti äitiä lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensin: niillä lapsilla on äiti, vaikka kuollut. Niillä on kokonainen äidin suku, josta he ovat osa. Sylejä ja äidinkaipuun karkottajia riittää kyllä varmasti riittävästi.

Mies saattaa haluta arjen jakajaa, toista aikuista vierelleen, ja siksi kiirehtii. Lasten kannalta olisi parempi edetä hitaasti, koska heillä on takanaan iso menetys. Uusi samanlainen olisi liikaa, jos miehen kanssa tulisitte toisiin ajatuksiin.

Pysyisin seurustelulinjalla ja sanoisin miehelle ihan suoraa, että hän ja lapset ovat OK, mutta haluat tutustumisvaiheen siten, että edetään hitaammin. Voitte viettää paljon aikaa yhdessä, mutta yhteenmuutto ei ole ajankohtainen.

Lapsilla on tietty ikävä sinua, heillä olisi ikävä ketä tahansa naista, joka on hyvissä väleissä isänsä kanssa ja jaksaa heitä leikittää.

Järjen sanoja. Ehdottomasti vielä kattelet, olette tunteneet vasta kuukausia. Olisi hätiköintiä muuttaa yhteen vaikkei lapsiakaan olisi. Ei muutamassa kuukaudessa opita tuntemaan toista kunnolla.

Mihin lasten äiti kuoli?

Kyllä mä vielä hetken miettisin. Mutta siitä olen iloinen, että pidät niistä lapsista. Itse kasvanut paskan äitipuolen kanssa osan elämääni.

Kuulostaa siltä,että mies haluaa lapsille äidin. Jonkun joka pyykkää,kokkaa,leikittää lapsia,siivoaa ja jää kotiin hoitamaan sairaita lapsia...

Itse tutustuisin rauhassa..lapsien kanssa ja ihan kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Tee niinkuin sydän sanoo. Se on ainoa oikea neuvo.

Jep. Tuon neuvon takia moni nainen ja mies elää tälläkin hetkellä huonossa suhteessa ja pahimmillaan ottaa tavan vuoksi turpaansa, muttei osaa lähteä, kun "niin rakastaa".

Järki pitää olla mukana. Sinä, ap, haluat edetä hissukseen, mutta mies käyttää jo lapsiaan hyväkseen, jotta saa sinut kotiinsa asumaan. Et epäile miehen tunteita itseäsi kohtaan, mutta kyllä sinun sopisi niitä epäillä vähäsen. Veikkaan, että mies, joka on löytänyt muutamassa kuukaudessa vaimonsa hautajaisten jälkeen uuden naisen ja kiristää tätä asumaan perheeseensä, on ihan yhtä nopeasti vonkaamassa seuraavaa, jos tämä ensimmäinen ei olekaan halukas perheenäidiksi.

Anna miehen järjestää perheensä elämä ensin omin voimin ja katso vasta syksymmällä, haluatko vielä siihen ympärivuorokautisesti mukaan. Ihan siis oman itsesi vuoksi - on tosi helppo olla hyvä ja rakastava ihminen ja muuttaa toisen luokse, mutta se lähteminen on paljon vaikeampaa, varsinkin, kun on pikkulapsia parkumassa ikäväänsä ja roikkumassa housunlahkeissa.

Vierailija kirjoitti:

tässä muuten mitään, mies on ihana, huolehtivainen, hyvä isä, ja lapset (1,5v, 3v, 4v) suloisia, tykkäävät musta ihan kamalasti, hirmu välittömiä ja koko ajan tuppaavat syliin, joku äidinkaipuu niillä kai.. Mutta vauhti huimaa päätä, olemme tunteneet vasta muutamia kuukausia ja mies haluaisi jo, että muuttaisin heille :/ Olen sanonut, että lastenkin kannalta ehkä olisi parempi edetä ihan hissuksiin, mutta mies on toista mieltä, lapset kuulemma ikävöi mua jos ei vaikka pariin päivään nähdä... En epäile miehen tunteita sinänsä mua kohtaan (ja itse tunnen vahvasti myös, sekä häntä että lapsia kohtaan), mutta vähän on sellanen pelko persiissä, että etsiikö ensisijaisesti nyt vaan lapsilleen äitiä? Vai olenko vainoharhainen? Oisko kukaan ollu koskaan teistä samassa tilanteessa? Tai muuten kommentteja? Mullei ole omia lapsia, lapsista muuten kokemusta kyllä jo töidenkin puolesta, ja pidän lapsista kyllä.

Juu muuta vain yhteen jos haluat olla vaimon korvike ja laastari suhteeseen suostut. Tuossa ajassa hän ei ole kerinny tehdä edes surutyötään. Tarvitsee lohduttajaa ja lasten hoitajaa. Älä suostu muuttamaan yhteen. Seurustelkaa ja viettäkää aikaa yhdessä mutta omassa asunnossa kumpikin. Jos hän ei suostu siihen niin huomaat että hän tarvitsee vain kotiapulaisen ja lohduttajan.

Kerro hälle tunteistasi mutta kerro myös että hänen on hyvä ensin tehdä surutyö loppuun. Pari vuotta menee surutyössä. Ja että hän ensin oppii elämään lastensa kanssa keskenään. Vasta sitten on suhteen aika. Kun hän myös oppii elämään lasten kanssa keskenään ja pyörittämään arkea siinä. Niin hän antaa sinulle arvoa eri lailla. Nyt jos muutat yhteen niin hän ei sinun työtäsi arvosta vain vertaa entiseen vaimoon.

1,5 - 2 v sitten hän ehkä on vasta valmis aloittamaan oikean suhteen. Suruaika on pitkä ja sille pitää antaa aikaa. Siinä kärsitte muuten kaikki.

Mun eräs nuoruuden kaveri muutti teini-ikäisenä (hädintuskin olikohan 18v täyttänyt) yhteen n. 30-v miehen kanssa jolla oli parivuotias poika, pojan äiti oli tappanut itsensä. Mies alkoi samantien riiamaan kaveriani, ja tästä miehestä tulikin sitten hänen ensimmäinen "poika"ystävänsä, vei neitsyyden, tyttö muutti miehen ja lapsen luo, ja alkoi samantien "äidiksi" lapselle ja kodinhoitajaksi. Ekan yhteisen lapsen saivat vuoden sisällä, ja myöhemmin vielä yhden lisää. Yhdessä ovat edelleen, yli 10 jälkeen. Että voi kai sen elämänsä noinkin elää. Emme tunne tuon kaverin kanssa enää, eli en tiedä, onko hän valintaansa ja elämäänsä nykyään tyytyväinen.

Mieti vielä, suosittelen. Muutama kuukausi on melko lyhyt aika noin isoon ratkaisuun.

Tutkaile rauhassa miehen motiiveja: voi hyvinkin etsiä äitihahmoa lapsilleen, ja saattaa olla vaan tottunut siihen, että talossa on nainen. Ja jaksatko oikeasti noin suurta perhettä, haluat varmaan omiakin lapsia. 

Jos ihan varmasti rakastat tätä miestä, voit tietenkin harkita, mutta muutaman kuukauden aikana eletään vielä ihastumisvaihetta. Isekin toit esille asioita, joita pelkäät. Et ole siis täysin varma.

Mieti vielä vuosi.

Itse menin avoliittoon lyhyen tuttavuuden jälkeen lesken kanssa. Ei olisi pitänyt, vasta kuukausien avoliiton jälkeen tajusin, että meillä on täysin erilainen arvomaailma, mies osoittautui varsinaiseksi konservatiiviksi, halusi vain naisen, että kulissit olisivat kohdallaan. Kaikki se, mihin miehessä aluksi ihastuin, kääntyikin itseään vastaan. Turvallisuus muuttui ahdistavaksi kontrolliksi, minun olisi pitänyt pukeutua ja käyttäytyä, kuten entinen vaimo teki. Plääh, se oli kamalaa.

Varmista, ettei vertaa sinua kuolleeseen vaimoon. Ja muutenkin, älä kiirehdi. n

I

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vielä hetken miettisin. Mutta siitä olen iloinen, että pidät niistä lapsista. Itse kasvanut paskan äitipuolen kanssa osan elämääni.

Tääkin voi valitettavasti muuttua, jos ap joskus saa oman lapsen :( Näitä on nähty lähipiirissä.

Entisaikaan se meni just noin, leskimiehen, jolla oli pieniä lapsia, oli käytännössä pakko avioitua kiireesti. Onneksi löytyi aina vanhojapiikoja noihin tilanteisiin, mutta helppoja ne eivät olleet. Siinä satujen äitipuolien taustaa...

Nykyään useimmat ihmiset haluavat ensin seurustella ja kuherrella, testata yhteensopivuutta ja rakentaa sitä pohjaa, jonka avulla sitten jaksavat arkea. Toki on niitäkin, jotka alkavat heti perustaa perhettä tai sujahtavat suorilla valmiiseen perheeseen. Toisille se varmasti sopiikin. Kunhan muistaa, että miehellä on surutyö kesken ja lapset tarvitsevat kaiken mahdollisen rakkauden. Sinun tarpeesi tulevat vuosikausia viimeisenä, mutta lopussa kiitos (ehkä) seisoo.