Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko jotenkin poikkeuksellisen aikuinen ikäisekseni
19.01.2016 |
Olen 27-vuotias. Olen lastentarhanopettaja ja valmistuin juuri erityisluokanopettajaksi. Minulla on aviomies ja kaksi lasta. Palstan mukaan olen ilmeisesti joku teini, jolla ei ole mahdollisuutta elättää lapsiani? Olen asunut 10 vuotta ilman vanhempiani, en ole koskaan saanut toimeentulotukea enkä työttömyystukea. Mieheni on saanut 23-vuotiaasta saakka 2700e palkkaa kuukaudessa.
Kommentit (29)
Ja teillä on omakotitalo, farmariauto, kultainen noutaja ja joka talvi 2 vko mittainen matka Thaimaahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole. Mutta älä nyt tukehdu ihastuksesta oloihisi. Työttömyys ja/tai sairaus voi iskeä teistä yhteen tai useampaan, ja sitten olettekin toisenlaisissa tilastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ja teillä on omakotitalo, farmariauto, kultainen noutaja ja joka talvi 2 vko mittainen matka Thaimaahan.
Ei ole tietenkään, koska olen ollut opiskelija. Hyvin olemme pärjänneet siitä huolimatta. Autoa emme hanki ehkä koskaan, koska asumme Helsingissä. Omakotitaloa en himoitse, vaan uutta kerrostaloasuntoa. Kaksi koiraa kyllä löytyy. ap
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Mutta älä nyt tukehdu ihastuksesta oloihisi. Työttömyys ja/tai sairaus voi iskeä teistä yhteen tai useampaan, ja sitten olettekin toisenlaisissa tilastoissa.
Miksi pitää heti alkaa lytätä, jos toisella elämä menee ihan hyvin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole poikkeuksellinen. Minä olen 29-vuotias, minulla on yliopistotutkinto, farmariauto, omistusrivitaloasunto, 2 lasta, aviomies ja työkokemustakin jo kertynyt yli 3 vuotta, vaikka juuri nyt olenkin työttömänä. Kyllä sitä vain ehtii alle kolmekymppisenäkin jos vain on sopiva tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole poikkeuksellinen. Minä olen 29-vuotias, minulla on yliopistotutkinto, farmariauto, omistusrivitaloasunto, 2 lasta, aviomies ja työkokemustakin jo kertynyt yli 3 vuotta, vaikka juuri nyt olenkin työttömänä. Kyllä sitä vain ehtii alle kolmekymppisenäkin jos vain on sopiva tilanne.
Olen samaa mieltä! Itse koen, että tunnen monia samassa elämäntilanteessa olevia. Av-palstan kommenttien mukaan alle 30v. on ilmeisesti joidenkin mielestä joku lapsi.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt tajunnut aloituksen pointtia. Eikö se ole ihan normaalia, että kolmekymppisillä on perhe ja opinnot plakkarissa.
Ja jos ei ole käynyt läpi työttömyyttä taloudellisesti hyvin tiukissa olosuhteissa tai pitkäaikaissairautta, mihin sitä toimeentulotukea edes tarvitsee -ja jos tarvitsee, miten se muka tekisi "vähemmän aikuisen"?
Onnittelut siitä, että asiat on mallillaan. Toivottavasti jatkossakin!
P.S Menin naimisiin 23-vuotiaana opiskelijana ja joitakin vuosia vanhempi mieheni oli jo työelämässä. Helppohan se on pärjätä ilman yhteiskunnan tukia, kun tulot ei olekaan enää 300 e/kk vaan moninkertaiset. Ap:n ikäisenä mullakin oli jo 2 lasta.
MUTTA ihan yhtä lailla olisin aikuinen myös, jos olisinkin jäänyt sinkuksi/mieskin olisi pienituloinen opiskelija/kärsisimme lapsettomuudesta.
Kiva jos tykkäät tuollaisesta. Itse olen 29v, avoliitossa pari vuotta vanhemman miehen kanssa, asutaan vuokralla, sekä mulla että miehellä ollut tähän mennessä lähinnä määräaikaisia luovan alan / akateemisen alan työsopimuksia. Ei säästetä vaan käytetään rahat pitkiin reppureissuihin eri puolille maailmaa. Viikonloppuisin juhlitaan ystävien kanssa. Tykkään elämästäni älyttömästi. Lassten aika ehkä 3-4 vuoden päästä. Valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihminen, joka tavoittelee elämässä tavallisuutta ja tavallisia asioita. Ei siinä mitään, sun kaltaisille elämä on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Kiva jos tykkäät tuollaisesta. Itse olen 29v, avoliitossa pari vuotta vanhemman miehen kanssa, asutaan vuokralla, sekä mulla että miehellä ollut tähän mennessä lähinnä määräaikaisia luovan alan / akateemisen alan työsopimuksia. Ei säästetä vaan käytetään rahat pitkiin reppureissuihin eri puolille maailmaa. Viikonloppuisin juhlitaan ystävien kanssa. Tykkään elämästäni älyttömästi. Lassten aika ehkä 3-4 vuoden päästä. Valintoja.
Minä en pitäisi sinun elämästäsi. Valintoja.
T: se 29v 2 lapsen äiti (nro8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva jos tykkäät tuollaisesta. Itse olen 29v, avoliitossa pari vuotta vanhemman miehen kanssa, asutaan vuokralla, sekä mulla että miehellä ollut tähän mennessä lähinnä määräaikaisia luovan alan / akateemisen alan työsopimuksia. Ei säästetä vaan käytetään rahat pitkiin reppureissuihin eri puolille maailmaa. Viikonloppuisin juhlitaan ystävien kanssa. Tykkään elämästäni älyttömästi. Lassten aika ehkä 3-4 vuoden päästä. Valintoja.
Minä en pitäisi sinun elämästäsi. Valintoja.
T: se 29v 2 lapsen äiti (nro8)
Ymmärrän hyvin. Tällainen elämä vaatii tietynlaisen luonteen. Pitää mm. kestää epävarmuutta, kun työt ja asuinpaikat vaihtuvat. Itse uskoisin voivani pitää sinun elämästäsi - mutta en vielä, muutaman vuoden päästä vasta. Ehkä olen sitten hitaammin kypsyvää sorttia :)
nr. 12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole poikkeuksellinen. Minä olen 29-vuotias, minulla on yliopistotutkinto, farmariauto, omistusrivitaloasunto, 2 lasta, aviomies ja työkokemustakin jo kertynyt yli 3 vuotta, vaikka juuri nyt olenkin työttömänä. Kyllä sitä vain ehtii alle kolmekymppisenäkin jos vain on sopiva tilanne.
Olen samaa mieltä! Itse koen, että tunnen monia samassa elämäntilanteessa olevia. Av-palstan kommenttien mukaan alle 30v. on ilmeisesti joidenkin mielestä joku lapsi.. ap
Täällä av:lla myös kuvitellaan, että me olisimme jotenkin kateellisia niille, jotka lykkäävät lasten hankintaa 35-vuotiaiksi, tai niille jotka jäävät kokonaan lapsettomiksi. Minä olen todella tyytyväinen elämääni. Olen saavuttanut jo lähes kaiken mistä olen haaveillut, enkä ole vielä edes 30 vuotta. On ihanaa kun on omistusasunto, jonka voi sisustaa mielensä mukaan. Lainaa maksamalla kerryttää omaisuutta, eikä rahat mene hukkaan niinkuin vuokraa maksaessa. Farmariautolla on helppoa ajella minne haluaa, eikä tarvitse hytistä bussipysäkillä. Lapset tuovat sisältöä elämään, eikä sitä tarvitse etsiä juhlimisesta. Ei tarvitse miettiä mitään miesjuttuja, kun on hyvä työssäkäyvä kotitöitä tekevä ja kaikinpuolin täydellinen aviomies napattuna.
Tämä oli vähän kärjistettyä, mutta totta kuitenkin.
T: nro 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole poikkeuksellinen. Minä olen 29-vuotias, minulla on yliopistotutkinto, farmariauto, omistusrivitaloasunto, 2 lasta, aviomies ja työkokemustakin jo kertynyt yli 3 vuotta, vaikka juuri nyt olenkin työttömänä. Kyllä sitä vain ehtii alle kolmekymppisenäkin jos vain on sopiva tilanne.
Olen samaa mieltä! Itse koen, että tunnen monia samassa elämäntilanteessa olevia. Av-palstan kommenttien mukaan alle 30v. on ilmeisesti joidenkin mielestä joku lapsi.. ap
Täällä av:lla myös kuvitellaan, että me olisimme jotenkin kateellisia niille, jotka lykkäävät lasten hankintaa 35-vuotiaiksi, tai niille jotka jäävät kokonaan lapsettomiksi. Minä olen todella tyytyväinen elämääni. Olen saavuttanut jo lähes kaiken mistä olen haaveillut, enkä ole vielä edes 30 vuotta. On ihanaa kun on omistusasunto, jonka voi sisustaa mielensä mukaan. Lainaa maksamalla kerryttää omaisuutta, eikä rahat mene hukkaan niinkuin vuokraa maksaessa. Farmariautolla on helppoa ajella minne haluaa, eikä tarvitse hytistä bussipysäkillä. Lapset tuovat sisältöä elämään, eikä sitä tarvitse etsiä juhlimisesta. Ei tarvitse miettiä mitään miesjuttuja, kun on hyvä työssäkäyvä kotitöitä tekevä ja kaikinpuolin täydellinen aviomies napattuna.
Tämä oli vähän kärjistettyä, mutta totta kuitenkin.
T: nro 8
Siinä tyytyväisessä kuplassasi sitten elelet seuraavat vuosikymmenet ja arvosi muuttuvat vuosi vuodelta konservatiivisemmiksi. Hyvästi ihmisenä kehittyminen ja henkinen+älyllinen kasvu, yhteiskunnallinen pohdiskelu, kaikki maailmanparannus ja ideologiat. Kunhan on se farmariauto ja sisustus ja lapsilla hyvät harrastukset...
"Kiinnostavimmat tapaamani ihmiset ovat niitä, jotka eivät tienneet vielä 22-vuotiaina, mitä elämältään haluavat. Kaikkein kiinnostavimmat eivät tienneet vielä 40-vuotiainakaan."
Nuo ulkoiset "saavutuksetko" tekevät aikuisen? Olenko minä jotenkin vähemmän aikuinen, kun elän sinkkuna kissani kanssa ja keskityn uraani freelance-kääntäjänä? Asun vuokrakämpässä ja tykkään silloin tällöin juoda kunnon kännit, mutta olen samalla hyvä ystävä, omistautuva kummitäti ja teen vapaaehtoistyötä maahanmuuttajatyttöjen parissa.
Toivoisin vähän avarakatseisempaa ja laajempaa "aikuisuuden" käsitteen määrittelyä ja tulkintaa!
N27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Mutta älä nyt tukehdu ihastuksesta oloihisi. Työttömyys ja/tai sairaus voi iskeä teistä yhteen tai useampaan, ja sitten olettekin toisenlaisissa tilastoissa.
Miksi pitää heti alkaa lytätä, jos toisella elämä menee ihan hyvin?
Eihän tässä ketään lytätä. Ap:n asenne vain on juuri sen verran omahyväinen ja tietynlaisia vastauksia kosiskeleva, että pitää kertoa, että ei se ilo välttämättä pysyvää ole.
Alue: Aihe vapaa
Ja tällaisia samanlaisia kuin minä on kasvatustieteellinen tiedekunta pullollaan. Valtaosa "luokkakavereistani" on jo pariutunut ja monet ovat nyt raskaana opintojen loppuvaiheessa reilusti alle 3kymppisenä. Miksi siinä olisi mitään väärää? ap