Jännä kun ihmiset muuttuu

Jos menee huonosti niin kaikki on niin ystävää esittämässä mut selän kun käännät, niin ollaan niin puukottamassa selkään tai ihan vaan ollaan ylpeitä kuinka toisella menee huonosti. Mutta kappas kummaa kun alkaakin mennä hyvin toisella, niin ollaan niin naama nurinperin eikä ystäviä ollakaan enään. Sitten taas jatkuu tämä selkäänpuukotus mutta mitä olen oppinut tästä? On se, että en ole tekemisissä tällaisten kanssa enkä välitä juoruista! Mulle on aivan sama mitä musta ihmiset ajattelee mä itse tunnen itseni paremmin ja tiedän mitä olen tehnyt ja mitä en ole tehnyt.

Onko kellään muulla samanlaista ollut?