Paljastakaa jotain hurjaa menneisyydestänne

Olen pannut opettajani kanssa alle 18-vuotiaana

Olen palstaillut jo viime vuosituhannelta asti.

Vierailija kirjoitti:

Olen palstaillut jo viime vuosituhannelta asti.

No HUH HUH! Mulla oli aika villi nuoruus, muttei sentään mitään näin hurjaa.

Elin ennen luksuselämää.

Minulla oli asunto arvoalueella joka oli sisustettu designkalustein. Omistin vaatehuoneellisen merkkivaateita, luksuslaukkuja ja kenkiä, sekä liudan arvokkaita koruja.

Illalliset Michelin-ravintoloissa oli tutumpia kuin tavallinen kotiruoka.

Ulkomailla kävin monesti jopa kahdesti kuukaudessa, useimmiten kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa.

Jokaisiin ystävieni järjestämiin illanistujaisiin hankin uuden mekon. Jos olisin ilmestynyt paikalle tyyliin H&M:n mekossa, olisivat nämä ystäväni olleet järkyttuneitä ja luulleet että minulla menee huonosti.

Rahoitin tuon kaiken työskentelemänä prostituoituna.

Olin niin riippuvainen luksuselämästä että olin valmis tekemään mitä tahansa ylläpitääkseni sitä.

Lopulta kyllästyin siihen että mikään laukku, matka yms ei ollut riittävästi. Aina piti saada lisää, enemmän ja parempaa.

Myös se että arvoni ystävieni silmissä tuntui olevan siitä kiinni minkä hintainen mekko minulla on, sai minut tajuamaan kuinka sairasta tuo oli.

Painavin syy taisi kuitenkin olla se että tajusin ettei tuollainen elämä toisi minulle ikinä onnea ja se että mikään materia ei ole arvokkaampaa kuin oma hyvinvointini.

Luovuin silloisesta ystäväpiiristäni, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin elämään niukalla opiskelijabudjetilla. Elämäni paras päätös. Opiskeluaikana tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa odotamme nyt esikoistamme.

Olen harrastanut seksiä kahden miehen kanssa samaa aikaa 16 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Olen pannut opettajani kanssa alle 18-vuotiaana

Ei olisi tarvinnut, jos olisit edes suojaikärajan vaivautunut opettelemaan siellä koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Olen harrastanut seksiä kahden miehen kanssa samaa aikaa 16 vuotiaana.

Mä olen tehnyt samaa kahden 16- vuotiaan kanssa kanssa, itse olin aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Elin ennen luksuselämää.

Minulla oli asunto arvoalueella joka oli sisustettu designkalustein. Omistin vaatehuoneellisen merkkivaateita, luksuslaukkuja ja kenkiä, sekä liudan arvokkaita koruja.

Illalliset Michelin-ravintoloissa oli tutumpia kuin tavallinen kotiruoka.

Ulkomailla kävin monesti jopa kahdesti kuukaudessa, useimmiten kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa.

Jokaisiin ystävieni järjestämiin illanistujaisiin hankin uuden mekon. Jos olisin ilmestynyt paikalle tyyliin H&M:n mekossa, olisivat nämä ystäväni olleet järkyttuneitä ja luulleet että minulla menee huonosti.

Rahoitin tuon kaiken työskentelemänä prostituoituna.

Olin niin riippuvainen luksuselämästä että olin valmis tekemään mitä tahansa ylläpitääkseni sitä.

Lopulta kyllästyin siihen että mikään laukku, matka yms ei ollut riittävästi. Aina piti saada lisää, enemmän ja parempaa.

Myös se että arvoni ystävieni silmissä tuntui olevan siitä kiinni minkä hintainen mekko minulla on, sai minut tajuamaan kuinka sairasta tuo oli.

Painavin syy taisi kuitenkin olla se että tajusin ettei tuollainen elämä toisi minulle ikinä onnea ja se että mikään materia ei ole arvokkaampaa kuin oma hyvinvointini.

Luovuin silloisesta ystäväpiiristäni, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin elämään niukalla opiskelijabudjetilla. Elämäni paras päätös. Opiskeluaikana tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa odotamme nyt esikoistamme.

Hui, aikamoinen menneisyys sulla. Onneksi kuitenkin tajusit olevasi tuon kaiken yläpuolella. Monesti olen miettinyt että kuinkakohan moni esim. luksuselämää viettävä bloggaaja rahoittaa sen juurikin myymällä itseään. Etenkin näiden kohdalla jotka ovat työttömiä/opiskelijoita.

Minulla on kymmenisen vuotta elinaikaa.

En kertonut tuota miehelleni, kun muutimme yhteen viisi vuotta sitten, enkä ole kertonut vieläkään. Suurin toiveeni on kokea normaali, onnellinen arki, vaikka lyhyeksi jääkin. En ole kertonut muillekaan, vain vanhempani tietävät.

Olen nussinut monen huoran kanssa monessa eri maassa ja kolunnut samalla muutaman tunnetun huorapaikan.

Vierailija kirjoitti:

Elin ennen luksuselämää.

Minulla oli asunto arvoalueella joka oli sisustettu designkalustein. Omistin vaatehuoneellisen merkkivaateita, luksuslaukkuja ja kenkiä, sekä liudan arvokkaita koruja.

Illalliset Michelin-ravintoloissa oli tutumpia kuin tavallinen kotiruoka.

Ulkomailla kävin monesti jopa kahdesti kuukaudessa, useimmiten kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa.

Jokaisiin ystävieni järjestämiin illanistujaisiin hankin uuden mekon. Jos olisin ilmestynyt paikalle tyyliin H&M:n mekossa, olisivat nämä ystäväni olleet järkyttuneitä ja luulleet että minulla menee huonosti.

Rahoitin tuon kaiken työskentelemänä prostituoituna.

Olin niin riippuvainen luksuselämästä että olin valmis tekemään mitä tahansa ylläpitääkseni sitä.

Lopulta kyllästyin siihen että mikään laukku, matka yms ei ollut riittävästi. Aina piti saada lisää, enemmän ja parempaa.

Myös se että arvoni ystävieni silmissä tuntui olevan siitä kiinni minkä hintainen mekko minulla on, sai minut tajuamaan kuinka sairasta tuo oli.

Painavin syy taisi kuitenkin olla se että tajusin ettei tuollainen elämä toisi minulle ikinä onnea ja se että mikään materia ei ole arvokkaampaa kuin oma hyvinvointini.

Luovuin silloisesta ystäväpiiristäni, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin elämään niukalla opiskelijabudjetilla. Elämäni paras päätös. Opiskeluaikana tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa odotamme nyt esikoistamme.

Ja pöh, ei sinun tarvinnut niukalla opiskelijabudjetilla elää, sinullahan oli se asunto ja arvokkaat korut, designkalusteet ja luksuslaukut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kymmenisen vuotta elinaikaa.

En kertonut tuota miehelleni, kun muutimme yhteen viisi vuotta sitten, enkä ole kertonut vieläkään. Suurin toiveeni on kokea normaali, onnellinen arki, vaikka lyhyeksi jääkin. En ole kertonut muillekaan, vain vanhempani tietävät.

Missä sairaudessa on noin tarkka elinajanodote? Itsellänikään ei tule olemaan normaalimittaista elämää, mutta saatan elää vielä kymmenen vuotta tai kuolla huomenna, varmasti sitä ei voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin ennen luksuselämää.

Minulla oli asunto arvoalueella joka oli sisustettu designkalustein. Omistin vaatehuoneellisen merkkivaateita, luksuslaukkuja ja kenkiä, sekä liudan arvokkaita koruja.

Illalliset Michelin-ravintoloissa oli tutumpia kuin tavallinen kotiruoka.

Ulkomailla kävin monesti jopa kahdesti kuukaudessa, useimmiten kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa.

Jokaisiin ystävieni järjestämiin illanistujaisiin hankin uuden mekon. Jos olisin ilmestynyt paikalle tyyliin H&M:n mekossa, olisivat nämä ystäväni olleet järkyttuneitä ja luulleet että minulla menee huonosti.

Rahoitin tuon kaiken työskentelemänä prostituoituna.

Olin niin riippuvainen luksuselämästä että olin valmis tekemään mitä tahansa ylläpitääkseni sitä.

Lopulta kyllästyin siihen että mikään laukku, matka yms ei ollut riittävästi. Aina piti saada lisää, enemmän ja parempaa.

Myös se että arvoni ystävieni silmissä tuntui olevan siitä kiinni minkä hintainen mekko minulla on, sai minut tajuamaan kuinka sairasta tuo oli.

Painavin syy taisi kuitenkin olla se että tajusin ettei tuollainen elämä toisi minulle ikinä onnea ja se että mikään materia ei ole arvokkaampaa kuin oma hyvinvointini.

Luovuin silloisesta ystäväpiiristäni, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin elämään niukalla opiskelijabudjetilla. Elämäni paras päätös. Opiskeluaikana tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa odotamme nyt esikoistamme.

Ja pöh, ei sinun tarvinnut niukalla opiskelijabudjetilla elää, sinullahan oli se asunto ja arvokkaat korut, designkalusteet ja luksuslaukut.

Mistä tiedät mitä hän niille teki? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kymmenisen vuotta elinaikaa.

En kertonut tuota miehelleni, kun muutimme yhteen viisi vuotta sitten, enkä ole kertonut vieläkään. Suurin toiveeni on kokea normaali, onnellinen arki, vaikka lyhyeksi jääkin. En ole kertonut muillekaan, vain vanhempani tietävät.

Missä sairaudessa on noin tarkka elinajanodote? Itsellänikään ei tule olemaan normaalimittaista elämää, mutta saatan elää vielä kymmenen vuotta tai kuolla huomenna, varmasti sitä ei voi tietää.

Yksi juttu on, että lääkkeet ja hoidot paranevat koko ajan. Ja diagnoosit ei todellakaan oo koko totuus. Oma äiti eli ainakin 15 vuotta pitempään kuin diagnoosi sanoi. Laiha lohtu, mutta jos jotain kuitenkin.

Mulla paljonkin hurjia juttuja mutta jääkööt mainitsematta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin ennen luksuselämää.

Minulla oli asunto arvoalueella joka oli sisustettu designkalustein. Omistin vaatehuoneellisen merkkivaateita, luksuslaukkuja ja kenkiä, sekä liudan arvokkaita koruja.

Illalliset Michelin-ravintoloissa oli tutumpia kuin tavallinen kotiruoka.

Ulkomailla kävin monesti jopa kahdesti kuukaudessa, useimmiten kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa.

Jokaisiin ystävieni järjestämiin illanistujaisiin hankin uuden mekon. Jos olisin ilmestynyt paikalle tyyliin H&M:n mekossa, olisivat nämä ystäväni olleet järkyttuneitä ja luulleet että minulla menee huonosti.

Rahoitin tuon kaiken työskentelemänä prostituoituna.

Olin niin riippuvainen luksuselämästä että olin valmis tekemään mitä tahansa ylläpitääkseni sitä.

Lopulta kyllästyin siihen että mikään laukku, matka yms ei ollut riittävästi. Aina piti saada lisää, enemmän ja parempaa.

Myös se että arvoni ystävieni silmissä tuntui olevan siitä kiinni minkä hintainen mekko minulla on, sai minut tajuamaan kuinka sairasta tuo oli.

Painavin syy taisi kuitenkin olla se että tajusin ettei tuollainen elämä toisi minulle ikinä onnea ja se että mikään materia ei ole arvokkaampaa kuin oma hyvinvointini.

Luovuin silloisesta ystäväpiiristäni, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin elämään niukalla opiskelijabudjetilla. Elämäni paras päätös. Opiskeluaikana tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa odotamme nyt esikoistamme.

Ja pöh, ei sinun tarvinnut niukalla opiskelijabudjetilla elää, sinullahan oli se asunto ja arvokkaat korut, designkalusteet ja luksuslaukut.

Mistä tiedät mitä hän niille teki? :D

Itse hankin joskus muutaman laukun hieman kyseisin keinoin. En pystynyt pitämään niitä joten myin ne ja lahjoitin rahat hyväntekeväisyyteen.

Lasketaanko pilven poltto hurjaksi? Yksi oikeasti hurja oli ajaa autolla pois jäältä mikä hajoili alla. Toinen hurja oli papatti pila jonka takia piti penskana juosta karkuun ettei saa turpaan. Känni seksi teininä tuttava perheen naisen kanssa. Oltiin todella lähellä jäädä kiinni itse teossa.

Minä hävytön nauroin aivan hervottomasti kuin poikani, 3-4 vuotiaana tuohtuneena potkaisi joulupukkia.

Olin melkoinen juoppo nuorempana ja jouduin putkaan ainakin seitsemän kertaa. Olen siis nainen. En juo enää enkä ikinä kertoisi asiasta kenellekään tuttavalleni, edes aviomieheni ei tiedä asiasta.

Liftasin toiselle puolelle Suomea opistolleni enkä koskaan mennyt junalla kuten vanhempani luulivat.