En pelkää väkivaltaista miestäni vaikka tiedän että olisi syytä.

Tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tätä enkä tiedä millaisia vastuksia saan, tai edes toivon saavani. Ehkä vaan olisi kiva että joku tietäisi tästä ja sanoisi jotain.

Miehelläni on aina ollut ongelmia vihanhallinnan kanssa (hermot menee nopeasti, pienet asiat ärsyttää, viha puretaan näkyvästi ja kostonhaluisesti, on muutenkin täydellisyydenhakuinen ja heikkoitsetuntoinen jossain määrin) mutta nyt viime aikoina se on kärjistynyt aika pahaksi. Tätä ennen on läpsäissyt kasvojani pari kertaa riidan yhteydessä ja kerran tuupannut minut kumoon. En koe tätä seuraavaa asiaa kovin pahana mutta ymmärrän että se on.

Hän on heittänyt minut katuun, ja kotiin tultuamme kaatoi minut kaksi kertaa joista toisella kuristi kaadon yhteydessä ja piti kättä suullani (ei kovin lujaa) kiinni etten huutaisi. Noin viikkoa paria myöhemmin kuristi minua niin että heräsin hetken kuluttua ja aloin yskiä, mies istui vieressäni ja katsoi minua. Ymmärsin että taju oli mennyt. Olimme hieman humalassa. Kun suutuin ja järkytyksissäni aloin puhua asiasta, hän jatkoi riitelyä ja kutsui minua mm. huoraksi ja toivoi että olisin kuollut jo syntymässäni, mitä tekee yleensä aina (mutta nyt otin videota tapahtuneesta, jolla toivoin siis miehen lopettavan aggressiivisen käytöksensä... ihan hyvä että mulla on video koska nyt vasta oikeasti näin miten sairaasti ja ilkeästi hän käyttäytyy).

Hän oli tapahtuneen jälkeen pari päivää hiljainen ja maassa, ja huomioi mua enemmän kuin yleensä. Sanoi ettei ole tyytyväinen itseensä. En tiedä onko mussa jotain vikaa, mutta en ole hänelle vihainen. Mua surettaa hänen puolestaan. Olen kokenut elämässäni väkivaltaa jossain määrin jokaisen läheisen ihmisen kohdalla, enkä pelkää sitä. Olen itsetuhoinenkin, en pelkää kipua. En tiedä miten minun pitäisi suhtautua tähän, tai itseeni?? Ymmärrän että tämä on vakavaa, mutta en osaa jotenkin reagoida siihen.

Onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta?