Pettäminen parisuhteessa
Oletko koskaan pettänyt tai onko sinua petetty?
Millaisen pettämisen voisit antaa anteeksi vai antaisitko ollenkaan?
Kommentit (33)
En ole pettänyt eikä minua ole petetty. En usko, että pystyisin pettämään. Jos tulisi kiusaus pertää niin miettisin kyllä ensin mitä itsessäni tai parisuhteessani on vialla ja mieluummin päättäisin suhteen siihen kuin pettäisin.
Vierailija kirjoitti:
Olen pettänyt ja ihan siitä syystä että en ole saanut aviomieheltä seksiä.
Ei se oikeuta pettämään. Sit pitää sanoa toiselle että en kestä enää tätä seksittömyyttä. Mitä tehdään? Ja antaa toisen sitten vaikka erota, ja päästää sinut panemaan vapaasti.
Itse en ole ikinä pettänyt. Minua on petetty kerran, avioliitossa. Annoin ensin anteeksi, mutta liitto kaatui siihen asiaan kuitenkin myöhemmin.
Ikinä en enää tule antamaan pettämistä anteeksi. En tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni, jotka eivät ole mun luottamuksen arvoisia.
En ole pettänyt eikä minua ole petetty.
Ensimmäistä ei myöskään tule tapahtumaan, jälkiminen ei ole täysin kontrollissani mutta kyllähän se siinä sitten olisi.
Eikä tässä mitään epäselvää ole, sovitusta pidetään kiinni. Loukkaava teko ei ole se asiasta tiedon saanti, vaan se itse teko. Asian salaaminen on sitten jo erillinen loukkaava teko, eli jos näistä molemmista jäisi kiinni, välitön ero olisi vielä varmempi mitä pelkästään siitä pettämisestä, jonka ehkä sitten tietyissä olosuhteissa voisi harkita antavansa anteeksi.
Taas joku nostanut ketjun vuodelta 2015. 😒
En ole pettänyt, eikä minua ole petetty. Tiedän, koska todennäköisesti vaimoni ei pystyisi siihen, eikä ainakaan pystyisi pitämään sitä sisällään.
Joskus, esimerkiksi oman, naisvaltaisen alan koulutusten ja seminaaripäivien illanvietoissa on ollut liikkeellä naisia, joita olisi kiinnostanut hauskan illanvieton ja yhteisten puheenaiheiden jälkeen lähteä tutustumaan minuun myös intiimimmällä tasolla, mutta en ole koskaan suostunut.
Kahta läheistäni on petetty parisuhteessa, näissä tapauksissa molemmat pettäjät ovat olleet naisia.
Yksi kaukainen miessukulainen petti melko avoimesti pitkässä avioliitossaan, ja aiheutti (myötä)häpeää koko suvulle.
Lisäksi yksi entinen työkaveri kertoi aikaisemmassa liitossaan tulleensa petetyksi.
Tässä ainoat pettämistapaukset, joista tiedän.
Kaikki ei jää kiinni. No onhan nuo charles ja dianakin pettäneet toisiaan aikanaan. Mä en enää luota kehenkään. Siksi en kiinny. Voin hengailla ja pitää hauskaa,en mieti onko toisella muita.
Viime kesä oli hauska🤣 miesystävä toi mut kotiini,tinderistä löytyi samantien seuraa ja läksin yöksi🤣
Mua on petetty ja olen itse pettänyt. Tällä hetkellä yli 4- vuotta kestänyt suhde naimisissa olevan kolmen lapsen isän kanssa. Outoa, että vaimo ei tajua. 10 vuotta sitten huomasi nopeasti, kun miehensä petti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi siitä pitää kertoa jos ei halua loukata toista? Minä kirjoitin tuossa aiemmassa viestissä että pettäminen ei tule julki. Ei ainakaan minun kohdallani ole käynyt niin.
Ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen vaan se tarve tulee enemmän moraalisista ja sosiaalisista arvoista. Ihan hyvä niille, jotka sillä tavoin haluavat elää.
Koskaan en ole miehelle luvannut uskollisuutta mutta toisaalta en ole myöskään antanut ymmärtää ettei hän riittäisi. Pettämistä en aio tunnustaa kellekään ellen tahdo sitten loukata.
Sen takia että se kumppani saa päättää omasta elämästään totuuteen perustuen?
Sen takia, että se toinenkin saattaisi saada parempaa seuraa ja olis vapaa etsimään yksiavioisen kumppanin?
Exän kanssa olin neljä vuotta ja olisin mielelläni tietänyt kaikista muista ennenkun oma pää sekosi totaalisesti siinä kun tiesi, että nyt ei tiedä kaikkea, mutta kun suhteessa ei voi olla epäillen koko ajan toista. Omien sanojensa mukaan myöhemmin sanonut että tuona aikana oli "joku 3-5" naista. Lienee todellinen luku reilusti enemmänkin. Tunsin itseni idiootiksi. Toinen eli monogamisessa suhteessa, unohti vaan kertoa mulle siitä. Multa meni ne vuodet ihan hukkaan, olisin voinut olla jonkun kanssa, joka on luotettava ja ajattelee samoin kuin minä. Kerran sain yhden virityksen selville kun yhteinen kaveri vahingossa lipsautti tuona aikana. Eivät olleet vielä harrastaneet seksiä ja miehellä oli hyvät selitykset. En olisi miestä itseään uskonut, mutta otin yhteyttä tuohon toiseen ksetettuun naiseen ja ensin puhuttiin ja sit vedettiin perseet yhdessä. Ei olisi pitänyt antaa anteeksi sitäkään.
Olen itsekin nuorempana pettänyt, mutta osannut sentään hävetä ja katua, kertonut itse heti ja antanut toiselle mahdollisuuden valita oma kumppaninsa silläkin uhalla että mokasin niin pahasti, että menetän rakkaan. Vaikeinta ikinä on myöntää se, että nyt oon satuttanut tosi pahasti ja nähdä se halveksunta, suru ja viha rakkaassa ja yrittää korjata se
mutta oon kantanut vastuuni siitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pettänyt ja ihan siitä syystä että en ole saanut aviomieheltä seksiä.
🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pettänyt ja ihan siitä syystä että en ole saanut aviomieheltä seksiä.
🤣
Oliko pieni munainen äijä.
Vierailija kirjoitti:
Ite oon pettänyt poikaystävää kolme kertaa suutelemalla toista miestä baarissa ja kerran mennyt sänkyyn toisen miehen kanssa.
Yhdestä suutelukerrasta kerroin,loppuja en ole kertonut. Mietin et onko tää hirveen yleistä että salaa pettämisen?
T.ap
Onhan se ja syystäkin.
Kaikii pettää. Nahlan ois hyvö tietää se. Mues köy vieraassa. Monet vaan salaa niim hyvin.