Apua, melkein lirahtaa. Tätäkö tää on seuraavat 50 vuotta?
Siis vaikka käyn vessassa tyyliin lähtiessä, niin kävellessä tulee mahdoton hätä. Tuntuu, että tihkuu väkisin housuun, vaikka yritän kuinka pidätellä. Seisoessa ei, mutta reipas kävely, apua! Juoksemisesta ei voi edes ajatella. Tämä on alkanut viime aikoina. Ennen olen ollut huolissani vain aivastaessani, jalat ristiin ja aivastus, se auttaa. Onko kellään muulla tätä vaivaa? Eilen esim. Housut oikeasti kastui...mikä avuksi?
Kommentit (5)
Menisit urologille, vai mikä se nyt noita pissavaivoja hoitaakin
Oletko synnyttänyt? Inkontinenssivaivat voivat tulla jälkikäteen pidemmän ajan kuluessa synnytyksestä. Niitä ilmenee myös synnyttämättömillä mutta harvemmin.
Käy gynekologillasi keskustelemassa asiasta. Vaivaan voi hyvinkin löytyä apua esimerkiksi lantionpohjalihasten treenaamisella.
http://www.tena.fi/ammattihoitajat/inkontinenssin-hallintakeskus/eri-in…
Olen alle 50, sillä ajattelenkin olevan jopa 50 vuotta jäljellä... Olen synnyttänyt lapsia, useitakin, kaikki sektiolla. Ja nuoriakin on jo koululainen.
Tänään ostin pukkuhousunsuojia ihan siksi, ettei housut kastuisi. Parempi nekin, kuin.. Tuo annettu linkki oli hyvä, kiitos. Luen sen vielä uudelleenkin ajatuksella. Ap.
Minkä ikänen olet?