Mitä tapahtuu, kun kasvaa ympäristössä, jossa masturbointia pidetään "pahana"
Mm. Uskonnollisissa yhteisöissä, lahkoissa ja perheissä, joissa itsensä koskettelu, alastomuus ym. on tabu, kasvaa aikuisia, jotka etsitään tyydytystä muiden ihmisten kautta.
Kun pidetään pahana sitä, että itseään koskee, niin se iskostuu kyllä mieleen ja aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Näillä kasvatusmenetelmillä, jolloin kielletään oma seksuaalisuus kasvaa kieroutuneita nuoria ja aikuisia. Perheissä tapahtuu insestiä, raiskauksia ym. Lapset tulee kasvattaa luontevan seksuaalisiksi. Pikkupojatkin jo kikuliaan haluavat koskea ja tutustua itseensä. Se tulee sallia, mutta opastaa, että kosketelkoon yksityisesti. Teinille tulee sallia yksityisyyttä myös jotta voivat purkaa paineensa itse, eikä tarvi lähteä hakemaan seksiseuraa.
Jotkut hakee sen seksiseuran väkisin. Seksuaalisuus on perustarve, ja jos sitä ei voi tyydyttää itse, niin jotenkin se on purettava... parisuhde on tai seksisuhde/yhdenyönjuttu ovat ratkaisuja. On myös muitakin... ikävä kyllä. Raiskaus on äärimmäisen ja kauhein keino jolla seksuaalisesti kieroutuneet ihmiset purkavat paineitaan.