Hei päällikkö tai johtaja - teetkö paljon ylitöitä?

Aina ylitöissä

Haluaisin kuulla toimistotyössä päällikköinä ja johtajina työskentelevien työtottumuksista ylitöiden osalta. Teettekö paljon ylitöitä, ilta- ja viikonlopputöitä? Vai saatteko vapaa-ajan ja esim. perhe-elämän hyvin yhteensovitettua?

Teen itse asiantuntijatyössä yksityisellä sektorilla jatkuvasti pidempää päivää. Aluksi tein myös töitä kotona illalla ja viikonloppuna. Nyt olen pitänyt kotona koneen kiinni, koska aloin väsyä tilanteeseen.
Mietin toimistomme päälliköitä ja johtajia jotka lähtevät yleensä normaalin 7,5h jälkeen kotiin, että hoituuko homma todella tuossa ajassa vai tekevätkö sitten vielä kotona töitä(?). Myös toimitusjohtaja toimii näin. Kyseessä reilun 100hlön yritys Suomessa ja kansainvälisesti toimintaa ympäri maailmaa.
Olen kiinnostunut etenemään urallani, mutta mietin että muuttuuko tilanne vielä hirvittävämmäksi pitkien päivien osalta? Olen tehokas työskentelijä, joten siitä ei ole kyse että viilaisin hommia hamaan tappiin saakka ja tästä johtuen päivät venyvät. Lapsia on myös suunnitteilla jossakin vaiheessa, joten työn ja perhe-elämän yhdistäminen mietityttää myös.

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.

Kommentit (1)

Vierailija

Minulla alaisia (en tykkää termistä) on vuoden vaihtelusta riippuen n. 30-40 henkeä. Olen ripeä tekijä, mutta työtahtini täytyy silti olla kova, että selviän töistäni - yleensä normipäivä ei riitä, vaan viikossa tulee ylitunteja 5-10 h. Tekemättä ei juuri voi jättää, sillä kerrannaisvaikutukset näkyvät sitten työntekijöissäni. Ilta- tai viikonlopputöitä en tee. Jatkuva pää märkänä tekeminen on raskasta, kun suvantovaiheita ei ole. Lisäksi lomien aikana kertyneitä töitä ei tee kukaan, vaan joudun itse lomalta palattuani tehdä kaikki rästissä olevat kahta kauheammalla tahdilla takaisin.

Varmaan riippuu paljon työpaikasta, millaista johtaminen on. Tässä puulaakissa oma esimieheni valuttaa koko ajan omia tekemisiään ja vastuitaan minulle, jolloin työmääräni kasvaa tässäkin suhteessa. Itse taas en halua delegoida omille tekijöilleni, sillä tiedän että heilläkin on työtä jo tarpeeksi.

Olen itse tehnyt myös asiantuntijatyötä, mutta nyt teen varsinaista omaa substanssiani. Johtaminen on täysin erilaista työtä kuin esim. se asiantuntijatyö. Sinuna minä miettisin enemmänkin työn sisältöpuolta kuin työaikoja ja ylitöitä. Lisäksi johtajana onnistuminen edellyttää yleensä sekä kunnon koulutusta että myös elämänkokemusta, koska työn luonne on ihmissuhdetyötä hyvin pitkälti. Pelkkänä ura-ajatuksena johtotehtäviin tähtääminen ei mielestäni kuulosta kypsältä ratkaisulta. Jos taas tunnet mielenkiintoa töiden, työn, työyhteisön kehittämiseen jne. nöyrällä asenteella, niin suunta on oikea.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat