Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Osaavatko muut olla tiuskimatta läheisilleen kun mieli on maassa?

Vierailija

Minä en osaa. Olen kolmekymppinen, muutama lyhyt parisuhde takana ja tällä hetkellä pitkässä suhteessa, ja aina ollut samaa ongelmaa. Jos on paha mieli, jokin harmittaa tai ärsyttää, niin en kykene sitä peittelemään. En sorru huutamaan tai haukkumaan toista, mutta äänensävystäni kuulee tyhmempikin että kaikki ei ole hyvin.

Viime aikoina ongelma on ollut tapetilla, sillä työelämässä menee kaikesta yrityksestä huolimatta huonosti. Korkeasti koulutettuna koen tilanteeni todella nöyryyttäväksi, ja olen syvästi ahdistunut ja häpeän asiaa (vaikkei pitäisi). Minulle nämä tunteet ovat vaikeimpia elämässä hyväksyä, ja mieheni saa pahasta olostani osansa. En kerta kaikkiaan voi sille mitään, että kuulostan jatkuvasti vihaiselta tai ahdistuneelta. Koska olen sitä. Mies yrittää hempeillä ja lohduttaa, mutta kun minä en kestä sääliä tällaisissa elämäntilanteissa.

Onko muilla tällaista? Me siis emme riitele, mutta iloiset ja rakastavat (tai edes neutraalit) keskustelut käyvät vähiin, kun en vain kykene sellaiseen juuri nyt, ollessani näin stressaantunut. Mieheni on ihan eri maata, hän ei tiuski tai kuulosta kiukkuiselta koskaan, vaikka olisikin.

Parasta olisi, jos minulle ei puhuttaisi ollenkaan, jos olen mieli maassa. Mutta sellainen nyt ei parisuhteessa onnistu. Kykenen ajattelemaan että pitäisi saada äreä sävy pois puheesta, mutta se ei vain onnistu. Ja joudun näkemään miten se haavoittaa miestäni, vaikka en haluaisi, ja olen yrittänyt selittää että mielialani todellakin heijastuvat ulosantiini tahtomattanikin.

Kommentit (14)

Vierailija

Kuulostat minun avovaimoltani. Sellainen vaikutus sillä on minuun, että olen aina ikäänkuin vähän varuillani. Tämän takia en osaa olla täysin parisuhteessa messissä hyvinäkään hetkinä, kun vaimoni ei tiuski.

Ei sillä, on minussakin ongelmallisia piirteitä, jotka eivät tilannetta varsinaisesti paranna..

Suosittelisin ainakin että kertoisit miehellesi että olet tietoinen siitä, ettei nuo tiuskimiset ole reilua häntä kohtaan, ja että olet pahoillasi. Se merkitsisi hänelle varmasti paljon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuulostat minun avovaimoltani. Sellainen vaikutus sillä on minuun, että olen aina ikäänkuin vähän varuillani. Tämän takia en osaa olla täysin parisuhteessa messissä hyvinäkään hetkinä, kun vaimoni ei tiuski.

Ei sillä, on minussakin ongelmallisia piirteitä, jotka eivät tilannetta varsinaisesti paranna..

Suosittelisin ainakin että kertoisit miehellesi että olet tietoinen siitä, ettei nuo tiuskimiset ole reilua häntä kohtaan, ja että olet pahoillasi. Se merkitsisi hänelle varmasti paljon.

Olen kertonut monta kertaa, liikaakin ehkä, koska haluan hänen muistavan että tällainen minä olen. Kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja tulevaisuus pelottaa, niin on hirvittävän vaikeaa käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin. Miehelleni tuntuu olevan helpompaa se, kun joskus vain murrun ja tarvitsen olkapäätä jota vasten itkeä, mutta jos yritän välttää itkemistä ja itsesääliä, on minun pakko pitää pientä kuorta ympärilläni. Ja tästä seuraa myös kylmä tapa puhua muille ihmisille. Voisin helposti aloittaa turhia riitojakin ja purkaa pahaa oloani sillä keinolla, mutta sitä en halua tehdä.

ap

Vierailija

Minä en tiuski muille jos jokin heihin liittymätön asia ottaa päähän, ja tuntuu ihan älyttömältä että miten jotkut voivat niin tehdä. Itselläni on sellaisia suhteita ollut, ja kyllä se toisen paha tuuli ahdistaa ja saa omankin mielialan matalaksi.
Viimeksi huomasin ajattelevani että mitä minä oikein tästä suhteesta saan kun ilmapiiri on ahdistavampi kuin yksin ollessani, ja siitäpä tapaamiset alkoivat sitten jäädä.
Minulla on masennusdiagnoosi itselläni, ja olen todella yksin, minulla ei ole sosiaalisia suhteita ilman tuota miestä ollenkaan. Luulisi ettei siitä voi pahemmaksi mieliala mennä, mutta niin vaan yksi "mulla on vaan paha päivä"-tiuskija saa sen aikaan.

Vierailija

Pääasiassa onnistun olemaan tiuskimatta omien ongelmieni takia, mutta jos mieheni vielä huonon päivän päälle päästelee itsekin sammakoita suustaan niin silloin kyllä tiuskaisen. Myöhemmin pyydän anteeksi ikävää sävyä, mutta kerron jos olen edelleen sitä mieltä kuin mitä tiuskaistessani tarkoitin, muotoillen asian ystävällisemmin. Kerron yleensä kaikki huoleni miehelle ja hän kyllä ymmärtää jos en ole kovin hymyileväisellä tuulella. Tiuskiminen vain pahentaisi tilannetta, sittenhän olisi kotonakin kurjaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat minun avovaimoltani. Sellainen vaikutus sillä on minuun, että olen aina ikäänkuin vähän varuillani. Tämän takia en osaa olla täysin parisuhteessa messissä hyvinäkään hetkinä, kun vaimoni ei tiuski.

Ei sillä, on minussakin ongelmallisia piirteitä, jotka eivät tilannetta varsinaisesti paranna..

Suosittelisin ainakin että kertoisit miehellesi että olet tietoinen siitä, ettei nuo tiuskimiset ole reilua häntä kohtaan, ja että olet pahoillasi. Se merkitsisi hänelle varmasti paljon.

Olen kertonut monta kertaa, liikaakin ehkä, koska haluan hänen muistavan että tällainen minä olen. Kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja tulevaisuus pelottaa, niin on hirvittävän vaikeaa käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin. Miehelleni tuntuu olevan helpompaa se, kun joskus vain murrun ja tarvitsen olkapäätä jota vasten itkeä, mutta jos yritän välttää itkemistä ja itsesääliä, on minun pakko pitää pientä kuorta ympärilläni. Ja tästä seuraa myös kylmä tapa puhua muille ihmisille. Voisin helposti aloittaa turhia riitojakin ja purkaa pahaa oloani sillä keinolla, mutta sitä en halua tehdä.

ap

Kukas kakkapää sulle on opettanut että itkeminen ei olis ok? Sehän on suunnilleen harmittomin keino mitä olla voi pahan olon purkamiseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat minun avovaimoltani. Sellainen vaikutus sillä on minuun, että olen aina ikäänkuin vähän varuillani. Tämän takia en osaa olla täysin parisuhteessa messissä hyvinäkään hetkinä, kun vaimoni ei tiuski.

Ei sillä, on minussakin ongelmallisia piirteitä, jotka eivät tilannetta varsinaisesti paranna..

Suosittelisin ainakin että kertoisit miehellesi että olet tietoinen siitä, ettei nuo tiuskimiset ole reilua häntä kohtaan, ja että olet pahoillasi. Se merkitsisi hänelle varmasti paljon.

Olen kertonut monta kertaa, liikaakin ehkä, koska haluan hänen muistavan että tällainen minä olen. Kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja tulevaisuus pelottaa, niin on hirvittävän vaikeaa käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin. Miehelleni tuntuu olevan helpompaa se, kun joskus vain murrun ja tarvitsen olkapäätä jota vasten itkeä, mutta jos yritän välttää itkemistä ja itsesääliä, on minun pakko pitää pientä kuorta ympärilläni. Ja tästä seuraa myös kylmä tapa puhua muille ihmisille. Voisin helposti aloittaa turhia riitojakin ja purkaa pahaa oloani sillä keinolla, mutta sitä en halua tehdä.

ap

Kukas kakkapää sulle on opettanut että itkeminen ei olis ok? Sehän on suunnilleen harmittomin keino mitä olla voi pahan olon purkamiseen.

Keittiöpsykologina voisin arvella saaneeni tämän käytösmallin vanhemmiltani. Toistan omassa elämässäni täydellisesti sitä, mitä olen koko lapsuuteni ajan nähnyt. Ärsytyskynnykseni on todella matala jos fiilis on huono, ja siksi olisi parempi jos minun annettaisiin vain olla hetki rauhassa. Mutta mieheni on sitä tyyppiä, että hän tulee heti ensimmäisenä työpäivänsä jälkeen innokkaana kyselemään ja utelemaan että onko minulle soitettu työpaikoista, olenko laittanut hakemuksia, ja neuvomaan miten pitäisi tehdä. Olen ihan oman alani ammattilainen ja ennenkin hakenut töitä, se on todella isku vyön alle jos neuvotaan itsestäänselvyyksiä, vaikkakin hyvää tarkoittaen. Tällaisista asioista tulen siis niin huonolle tuulelle, että iloisen ilmeen pitäminen kasvoilla on mahdotonta.

Tämä oli toki vain esimerkki, muutkin kuin työelämään liittyvät stressinaiheet saavat minut tavallaan työntämään läheisiäni kauemmas. Harvemmin itken, koska en halua sitä jatkuvasti tehdä. Jos antaisin periksi sille tunteelle, niin itkisin joka päivä. 

ap

Vierailija

Päivittäinen itkeminen on parempi kuin jatkuva kireys, ainakin jos miehesi osaa käsitellä tunteitasi oikein. Yhtäkkiä se itku ei olekaan enää jokapäiväistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat minun avovaimoltani. Sellainen vaikutus sillä on minuun, että olen aina ikäänkuin vähän varuillani. Tämän takia en osaa olla täysin parisuhteessa messissä hyvinäkään hetkinä, kun vaimoni ei tiuski.

Ei sillä, on minussakin ongelmallisia piirteitä, jotka eivät tilannetta varsinaisesti paranna..

Suosittelisin ainakin että kertoisit miehellesi että olet tietoinen siitä, ettei nuo tiuskimiset ole reilua häntä kohtaan, ja että olet pahoillasi. Se merkitsisi hänelle varmasti paljon.

Olen kertonut monta kertaa, liikaakin ehkä, koska haluan hänen muistavan että tällainen minä olen. Kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja tulevaisuus pelottaa, niin on hirvittävän vaikeaa käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin. Miehelleni tuntuu olevan helpompaa se, kun joskus vain murrun ja tarvitsen olkapäätä jota vasten itkeä, mutta jos yritän välttää itkemistä ja itsesääliä, on minun pakko pitää pientä kuorta ympärilläni. Ja tästä seuraa myös kylmä tapa puhua muille ihmisille. Voisin helposti aloittaa turhia riitojakin ja purkaa pahaa oloani sillä keinolla, mutta sitä en halua tehdä.

ap

Kukas kakkapää sulle on opettanut että itkeminen ei olis ok? Sehän on suunnilleen harmittomin keino mitä olla voi pahan olon purkamiseen.

Keittiöpsykologina voisin arvella saaneeni tämän käytösmallin vanhemmiltani. Toistan omassa elämässäni täydellisesti sitä, mitä olen koko lapsuuteni ajan nähnyt. Ärsytyskynnykseni on todella matala jos fiilis on huono, ja siksi olisi parempi jos minun annettaisiin vain olla hetki rauhassa. Mutta mieheni on sitä tyyppiä, että hän tulee heti ensimmäisenä työpäivänsä jälkeen innokkaana kyselemään ja utelemaan että onko minulle soitettu työpaikoista, olenko laittanut hakemuksia, ja neuvomaan miten pitäisi tehdä. Olen ihan oman alani ammattilainen ja ennenkin hakenut töitä, se on todella isku vyön alle jos neuvotaan itsestäänselvyyksiä, vaikkakin hyvää tarkoittaen. Tällaisista asioista tulen siis niin huonolle tuulelle, että iloisen ilmeen pitäminen kasvoilla on mahdotonta.

Tämä oli toki vain esimerkki, muutkin kuin työelämään liittyvät stressinaiheet saavat minut tavallaan työntämään läheisiäni kauemmas. Harvemmin itken, koska en halua sitä jatkuvasti tehdä. Jos antaisin periksi sille tunteelle, niin itkisin joka päivä. 

ap

Olet varmaan kertonut miehellesi, että ymmärrät hänen tarkoittavan hyvää mutta aivosi toimivat niin, että kysely vaan stressaa lisää?
Ja silloin kun itkettää ja on huono elämäntilanne, saa itkeä vaikka joka päivä monta kertaa. Oikeesti. Aikuisetkin ihmiset saa. Itkemisestä ei seuraa mitään pahaa, mutta siitä voi seuratakin että patoaa tunteitaan ja tiuskii.

Vierailija

Tuollaiset ihmiset, jotka rankaisevat omia läheisiään omasta kyvyttömyydestään elää omaa elämäänsä tyydyttävällä tavalla, ovat pahimpia paskakasoja ja narsisteja. Paraneeko oma mieliala sillä, että saa toisenkin masentumaan? No ei parane ei. Sillon kun väsyttää, harmittaa, vituttaa, pitää olla omalle puolisolle ystävällinen, koska hän pystyy vetämään sinutkin pois pahasta olostasi. Muussa tapauksessa masennat ennen pitkää puolisosi hengiltä. Mene terapiaan jos et hallitse rääkymistäsi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ihmiset, jotka rankaisevat omia läheisiään omasta kyvyttömyydestään elää omaa elämäänsä tyydyttävällä tavalla, ovat pahimpia paskakasoja ja narsisteja. Paraneeko oma mieliala sillä, että saa toisenkin masentumaan? No ei parane ei. Sillon kun väsyttää, harmittaa, vituttaa, pitää olla omalle puolisolle ystävällinen, koska hän pystyy vetämään sinutkin pois pahasta olostasi. Muussa tapauksessa masennat ennen pitkää puolisosi hengiltä. Mene terapiaan jos et hallitse rääkymistäsi.

En harrasta rääkymistä, en huuda, hauku enkä riitele. Mutta en pysty kuulostamaan onnelliselta jos en sitä ole. Se on tässä se ongelma: en pysty kätkemään tunteitani, ja tässä elämäntilanteessa päällimmäinen tunteeni on lähes koko ajan ahdistus, pelko ja stressi. 

Miten olen kyvytön elämään elämääni tyydyttävällä tavalla? Tällä hetkellä olen työtön, sillä yt:t iskivät, eikä tässä taloustilanteessa uutta työtä välttämättä saa vaikka kuinka yrittäisi. Ja muutenkaan ei meistä paraskaan ihminen kykene välttämään vastoinkäymisiä ikuisesti. Minuun ne vaikuttavat kuvaamallani tavalla, eli stressaannun ja ahdistun, enkä pysty peittämään sitä. En räyhää puolisolleni, mutta ahdistus tuo äänensävyyni kitkerän vivahteen, ja toinen sen tottakai huomaa. Ja pahastuu, vaikka syy on selitetty.

ap

Vierailija

Onkohan miehelläsi vaikeuksia käsitellä tunteitasi silleen ylipäätään? En mitenkään puolusta tiuskimisiasi, mutta jos miehesi ei osaa käsitellä sun negatiivisia tunteita, se varmaan turhauttaa sua, ja tiuskit senkin takia...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onkohan miehelläsi vaikeuksia käsitellä tunteitasi silleen ylipäätään? En mitenkään puolusta tiuskimisiasi, mutta jos miehesi ei osaa käsitellä sun negatiivisia tunteita, se varmaan turhauttaa sua, ja tiuskit senkin takia...

Kyllä hän enimmäkseen osaa, eikä sen enempää voisi ihmiseltä odottaakaan. Jos vaikka itken, niin hän osaa lohduttaa. Uskallan itkeä hänen seurassaan. Mutta en aina halua itkeä ja surkutella itseäni, joskus haluaisin vain olla puhumatta asioista jotka tuntuvat pahalta. Ja mies tekee aina siinä virheen, että tulee kyselemään juuri siitä mistä olen pyytänyt olemaan kysymättä. Hän tarkoittaa hyvää ja rakastan häntä sen takia, mutta jos ärsytyskynnykseni ylittyy ja alan näkemään punaista, en voi jutella hempeitä ja olla pirteä ja iloinen. Riitelyä vältän silti viimeiseen saakka.

Ongelma on tosiaan seurannut minua läpi elämäni, ja näin lähipiirissäni ovat muutkin toimineet lapsuudessani, mutta tässä nimenomaisessa tilanteessa koen asian erityisen vaikeaksi. Jos olen istunut päivän kotona yrityksiin soitellen ja hakemuksia vimmaisesti kirjoittaen, ja saanut useamman ei-vastauksen, niin en yksinkertaisesti kestä sitä, että mies tulee iloisena töistä kotiin ja alkaa heti kysellä joko työpaikka löytyi. Tätä on kestänyt monta kuukautta, ja hermoni ovat lopussa joka päivä.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan miehelläsi vaikeuksia käsitellä tunteitasi silleen ylipäätään? En mitenkään puolusta tiuskimisiasi, mutta jos miehesi ei osaa käsitellä sun negatiivisia tunteita, se varmaan turhauttaa sua, ja tiuskit senkin takia...

Kyllä hän enimmäkseen osaa, eikä sen enempää voisi ihmiseltä odottaakaan. Jos vaikka itken, niin hän osaa lohduttaa. Uskallan itkeä hänen seurassaan. Mutta en aina halua itkeä ja surkutella itseäni, joskus haluaisin vain olla puhumatta asioista jotka tuntuvat pahalta. Ja mies tekee aina siinä virheen, että tulee kyselemään juuri siitä mistä olen pyytänyt olemaan kysymättä. Hän tarkoittaa hyvää ja rakastan häntä sen takia, mutta jos ärsytyskynnykseni ylittyy ja alan näkemään punaista, en voi jutella hempeitä ja olla pirteä ja iloinen. Riitelyä vältän silti viimeiseen saakka.

Ongelma on tosiaan seurannut minua läpi elämäni, ja näin lähipiirissäni ovat muutkin toimineet lapsuudessani, mutta tässä nimenomaisessa tilanteessa koen asian erityisen vaikeaksi. Jos olen istunut päivän kotona yrityksiin soitellen ja hakemuksia vimmaisesti kirjoittaen, ja saanut useamman ei-vastauksen, niin en yksinkertaisesti kestä sitä, että mies tulee iloisena töistä kotiin ja alkaa heti kysellä joko työpaikka löytyi. Tätä on kestänyt monta kuukautta, ja hermoni ovat lopussa joka päivä.

ap

Ok, tuo kuulostaa kyllä rasittavalta, ja ymmärrän hyvin ärtymyksesi. Voitko sopia miehesi kanssa että hänen ei tarvitse kysyä sinulta työhakuun liittyviä, vaan että sinä kyllä kerrot, jos ja kun on jotain kerrottavaa?

Ja muuten tilanteestasi: muista että työtilanne on kokonaisuudessaan erittäin vaikea juuri nyt. Se, että töitä ei helposti löydy, ei johdu siitä että sinussa olisi joku vika. Itsestään selvä asia, mutta unohtuu helposti, kun alkaa etsimään vikoja itsestään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan miehelläsi vaikeuksia käsitellä tunteitasi silleen ylipäätään? En mitenkään puolusta tiuskimisiasi, mutta jos miehesi ei osaa käsitellä sun negatiivisia tunteita, se varmaan turhauttaa sua, ja tiuskit senkin takia...

Kyllä hän enimmäkseen osaa, eikä sen enempää voisi ihmiseltä odottaakaan. Jos vaikka itken, niin hän osaa lohduttaa. Uskallan itkeä hänen seurassaan. Mutta en aina halua itkeä ja surkutella itseäni, joskus haluaisin vain olla puhumatta asioista jotka tuntuvat pahalta. Ja mies tekee aina siinä virheen, että tulee kyselemään juuri siitä mistä olen pyytänyt olemaan kysymättä. Hän tarkoittaa hyvää ja rakastan häntä sen takia, mutta jos ärsytyskynnykseni ylittyy ja alan näkemään punaista, en voi jutella hempeitä ja olla pirteä ja iloinen. Riitelyä vältän silti viimeiseen saakka.

Ongelma on tosiaan seurannut minua läpi elämäni, ja näin lähipiirissäni ovat muutkin toimineet lapsuudessani, mutta tässä nimenomaisessa tilanteessa koen asian erityisen vaikeaksi. Jos olen istunut päivän kotona yrityksiin soitellen ja hakemuksia vimmaisesti kirjoittaen, ja saanut useamman ei-vastauksen, niin en yksinkertaisesti kestä sitä, että mies tulee iloisena töistä kotiin ja alkaa heti kysellä joko työpaikka löytyi. Tätä on kestänyt monta kuukautta, ja hermoni ovat lopussa joka päivä.

ap

Ok, tuo kuulostaa kyllä rasittavalta, ja ymmärrän hyvin ärtymyksesi. Voitko sopia miehesi kanssa että hänen ei tarvitse kysyä sinulta työhakuun liittyviä, vaan että sinä kyllä kerrot, jos ja kun on jotain kerrottavaa?

Ja muuten tilanteestasi: muista että työtilanne on kokonaisuudessaan erittäin vaikea juuri nyt. Se, että töitä ei helposti löydy, ei johdu siitä että sinussa olisi joku vika. Itsestään selvä asia, mutta unohtuu helposti, kun alkaa etsimään vikoja itsestään.

Olemme puhuneet asiasta paljon, ja olen kertonut tarpeeksi monta kertaa jo että en pysty hyvillä mielin puhumaan vaikeista asioista. Ja että en tarvitse sellaista kannustusta mitä hän yrittää antaa, vaan tiedän sanomattakin että hän on puolellani tässä asiassa, ja kaikissa muissakin. Mies vaan suhtautuu asioihin eri tavalla, hänen mielestään on aina sanottava ääneen että on tukena, ja on yritettävä aktiivisesti kannustaa eteenpäin. Näemme siis asian hyvin eri tavoin.

Kiitos lohdun sanoistasi, tiedän että työtilanne on kautta maan hyvin huono. On vain mahdottoman vaikeaa elää näin, kun olisi mahdottoman voimakas halu antaa työpanoksensa ja osaamisensa jonkun käyttöön, mutta ei kelpaa...

ap

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat