Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Erossa tällainen tapaamisjärjestely isä-lapsi?

Vierailija

Hei!

 

Olen mieheni kanssa melko varmasti eroamassa, erilleen muutto on vain ajan kysymys. Meillä on kohta 2-vuotias lapsi. Eroon ei liity kolmansia osapuolia tms., joten olemme ainakin tällä hetkellä todella hyvissä väleissä mieheni kanssa. Pyrimme hoitamaan eron mahdollisimman kivuttomasti lapselle, ja olemme vähän miettineet tuota tapaamisasiaa. 

 

Tietääkö kukaan, millaiset tapaamiset etävanhemmalle yleensä vahvistetaan kun lapsi on noin pieni? Lapsi ei ole ikinä ollut yötä missään ilman minua, eikä miehenikään halua häntä vielä yökylässä pitää. Päivätapaamiset ainakin toistaiseksi siis riittävät.

 

Olemme itse erolapsia, emmekä halua että lapsi koko ajan joutuu ramppaamaan paikasta toiseen. Mitä jos pääosa tapaamisista olisi minun luonani?

 

Olemme ajatelleet, että isä voisi esim. vapaapäivänä (minun työpäivänäni) tai viikonloppuna tulla meille lapsen kanssa, ja viikollakin tulla illalla leikkimään lapsen kanssa ja vaikka jäädä syömään ja auttamaan lapsen iltatoimissa. Tietysti mies voi viedä lasta kodin ulkopuolellekin, mutta haluaisimme välttää sitä, että koko ajan lapsella pitää olla tavarat repussa pakattuna koska on menossa äidille/isälle. Aiomme muuttaa lähekkäin, ja tapaamisia olisi ainakin parina päivänä viikossa.

 

Mitä luulette, tyrmääkö lastenvalvoja tällaisen ratkaisun, tai onko tällainen edes vahvistamiskelpoinen sopimus? Meille tämä sopii, ja kun ei ole kummallakaan uutta puolisoa valittamassa exän kyläilystä, tämä ainakin tällä hetkellä toimisi (todennäköisesti).

 

Entä onko lapselle hämmentävää, jos vanhemmilla on eron jälkeenkin niin hyvät välit että mahtuvat samaan ruokapöytään tms.? En halua että isompana lapsi alkaisi elätellä turhia toiveita vanhempien yhteenpaluusta. Meillä on hyvät välit nyt, mutta emme voi enää elää yhdessä. 

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Miksi lastenvalvojalle ei sopisi, puhdas sopimusasia. Ehkä kolme tapaamiskertaa viikossa olisi parempi kuin vain kaksi.

Vierailija

Kuten muut jo sanoivat, te päätätte. Lastenvalvojalla ei ole minkäänlaista päätösvaltaa lapsen asumista ja huoltajuutta koskeviin päätöksiin.

Se on kuitenkin varmaa, että lapsenne elättää toiveita teidän yhteenpaluustanne. Niin tekee käytännössä jokainen erolapsi ja moni aivan aikuiseksi saakka. Ette voi sitä estää. Siksi teidän on hyvä sanoittaa asia tarpeeksi usein: isä ja äiti pitävät toisistaan, mutta eivät aio enää koskaan asua yhdessä. Isä ja äiti ovat nyt ystäviä, eivät enää rakastavaisia. Sinua me kuitenkin molemmat rakastamme aina. Ja sinulla on oikeus olla tästä surullinen ja vihainen.

Koska tämä tehdään usein vaillinaisesti, moni lapsi pilaa välinsä vanhemman uuteen puolisoon pyrkimällä pelottelemaan tämän pois. Lapsen näkökulmasta uudet kumppanit tulevat tahallaan pilaamaan hänen unelmansa, vaikka tosiasiassa vastuu hänen eroahdistuksestaan on vanhemmilla.

Vierailija

Kiitos vastauksistanne!

Sekä minä että mieheni olimme molemmat likaisten avioerojen pelinappuloita, joissa tahallaan tehtiin kiusaa ex-puolisolle. Tätä emme halua. 

Luulin että lastenvalvojalla olisi jotkin suositukset tms. miten hän sopimuksia vahvistaa, sillä ainakin eräs kieltäytyi vahvistamasta lapsen viikko-viikko -asumista (tosin tässä oli pieni lapsi, eikä lapsen edun mukaista). Mutta hyvä jos näin ei ole, sillä uskon että tapaamiset viikolla omien aikataulujen mukaan on lapsen parhaaksi.

Mitä mieltä itse olette näistä järjestelyistä mitä olemme ajatelleet? Mies haluaisi tavata vaikka joka päivä, mutta se nyt alkaisi vastata jo sitä että mies asuisi täällä kokonaan. Ehdottomasti lapsi saa kuitenkin pitää tiiviin yhteyden myös isään, ja aivan hyvin isä voi tulla useana päivänä lapsen kanssa leikkimään vähäksi aikaa, mutta tällaisia pidempiä (koko illan/päivän) visiittejä voisi olla viikossa pari. Luulen että järjestely on jopa hyväksi lapsen ja isän suhteelle, koska tällä hetkellä isää kiinnostaa enemmän puhelin kuin lapsen aloitteet - jos lapsi ei koko ajan siinä ole, ehkä puhelin alkaa pysymään taskussa eikä kourassa.

Vierailija

Lapsen olisi hyvä totutella myös toiseen kotiinsa, ja viettää isän kanssa aikaa siellä. 

Mitä sinä olet ajatellut tehdä kun isä tapaamassa lasta...ohjata ja säädellä tilannetta vierestä?

Vierailija

Taitaa olla tpaamismallli aloittajan haavekuva. Vai matopeliäkö se mies sillä puhelimella pelaa. Ero kun on selvä niin vie poikamies elämä vie mennessään ja nämä kauniin puheet on puheita. Enkä jaksa uskoa, että aloittajakaan jaksaa jalat ristissä kotona istua niin lapsen saamisen isällä yökylään alkaa houkuttaa.

Joten kuten on sanottu, lapsen olisi hyvä totutella toiseen kotiinsa ja olla siellä silloin tällöin jopa yötä.

Vierailija

Jos eroatte niin erotkaa sitten kunnolla. Mitään ihanne ratkaisuahan ei ole, mutta tuollainen välimalli on silkkaa lapsen huijaamista. Väistämättä tulee uudet kumppanit, uudet harrastukset kun entinen elämä ei enää päde niin on reilua lasta kohtaa jättää tilapäisratkaisut pois. Lapselle kun luo kaksi lapsen kotia niin jää pakkaamiset yms. pois.

Vierailija

Sovitte homman juuri niin, kuin haluatte. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti laittaa sopimat asiat paperille lastenvalvojalla. Vaikka välit on nyt hyvät, niin ne voivat olla huonot joskus myöhemmin. Silloin suullisilla sovituilla asioilla ei välttämättä enää olekaan väliä.

Kaikki tarkasti paperille sovitte mitä sovitte.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi lapsenne ei voisi ollenkaan olla myös isänsä luona??

Äidin kontrolli ei ulotu sinne asti?!

Vierailija

Suosittelin, että ny kun olette (vielä) hyvissä väleissä tehkää kirjallinen ja yksiselitteinen tapaamissopimus. Tyyliin kunnes lapsi täyttää 3v parittomien viikkojen la klo 12- su klo 18 ja joka viikon to 16-20, lomat jaolla x ja y ja sen jälkeen kun lapsi täyttää 3v parittomien viikkojen viikonloput pe klo 18-su klo18 ja parilliseten viikkojen to 16-20 ja lomat jaolla x ja Y.

Niin pitkään kun saatte sovittua tapaamisisista sovussa, niin sopikaa aina tapauskohtaisesti, lastenvalvojaa ei voi vähempää kiinnostaa noudatatteko sopimusta vai ei, mutta sitten kun tulee kinaa, niin on helppo kaivaa esiim. sovussa tehty sopimus ja alkaa noudattaa sitä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat