Kuinka lisää seksi parisuhteeseen?

Ahdistunut

Nyt naiset neuvoja antamaan. Millä saisi vaimon innostumaan enemmän makuuhuoneessa muustakin kuin nukkumisesta? Ryhdyin taannoin pitämään kirjaa monestiko kuukaudessa meillä harrastetaan seksiä ja tänä vuonna näyttää olevan keskimäärin kuusi kertaa. Koko vuotena siis. Olen tehnyt kotitöitä siinä missä vaimokin. Laitan ruokaa, siivoan taloa, ostan joskus kukkapuskan ihan vain piristykseksi. Joskus joku muukin pieni lahja on tullut hankittua. Kuitenkin on kiukkuinen ja narisee kun elämä on kurjaa vaikka mielestäni meillä on asiat keskivertoa paremmin. On ollut paljon stressiä molemmilla tänä vuonna, mutta sen ei pitäisi olla syy jättää seksiä pois vaan päinvastoin? Lapsia meillä ei ole, mutta todella pitkä liitto kuitenkin kyseessä. En haluaisi alkaa uhkailemaan erolla, mutta elämä alkaa käymään raskaaksi kun rakkaus muuttuu hiljalleen vihaksi toista kohtaan. Kun elättelet päivän toivetta, että tänään saattaisi olla mahdollisuus yhteiseen hetkeen ja teet päivän "töitä" sen eteen niin sitten illalla tulee aina sama torjunta. Ei huvita, ei kiinnosta, väsyttää jne. Kun näitä torjumisia ja pettymisiä on tullut vuodesta toiseen tarpeeksi niin jossain vaiheessa lopetin yrittämisen. Sitten oli syynä se etten koskaan yritä. Nyt olen ottanut asian taas jälleen esille ja panostanut yrittämiseen. Ne harvat kerrat kun ollaan onnistuttu on mietitty miksi ei useammin. 

 

En usko, että olen niin surkea petikaveri, että siksi ei huvita. Otan hänet huomioon aina ja hän on se joka tulee ensimmäisenä ja joka kerta. Olen varma, että tarjontaa kaltaiselleni varmasti olisi jos muualta lähtisi hakemaan ja sitä tuo vaimo nyt pelkää ja jo syyllistääkin jopa, että olen jo käynyt muualla tarpeeni purkamassa. En vaan ole koskaan pettänyt, mutta nyt se hetki on valitettavan lähellä. Jopa unet on muuttuneet seksipainotteisempaan suuntaan. 

 

Seksittömyys heijastuu kummallisen paljon myös muuhun elämään. Jopa työpaikalle kun tällaisia asioita alkaa pohtimaan. Huomaan miettiväni monesti jopa muiden ihmisten kanssa keskustellesa, että mitenkähän heillä on seksin laita. Tuntuu, että tästä aiheesta on tulossa nyt pakkomielle ja hyvät vuodet menee hukkaan elämässä.

 

Onko tällaiseen hyviä neuvoja arvon naiset? Vai olisiko oikeasti viisasta alkaa harkita eroa ja kokeilla onea jonkin toisen kanssa? Ja ratkaisu ei ole tekopillu tai pikaisten vetäminen vessassa. Itse kaipaan sitä läheisyyttä sekä toisen ihmisen lämpöä jonka rauhallinen ja rentouttava seksi tarjoaa. En siis halua nopeaa ja kovaa jyystämistä vaan hitasti etenevää ja kiusoittelevaa seksiä jossa molemmat voisi unohtaa hetkeksi maailman ympäriltään. Keskittyisimme vain toisiimme ja antaisimme hyvänolon virrata kehon läpi aaltoillen. Aloittaa suukoilla ja pienellä hyväilyillä ensin vaatteiden päältä ja hitaasti antaa käsien sukeltaa niiden sisään samalla kun suutelen hänen kaulaa ja niskaansa. Sängyssä rakastan hyväillä ja suudella hänen rintojaan samalla kun käteni hakeutuu jalkoväliin pikkuhousujen kauluksesta. Samanaikaisesti kun sormeni tunnustelevat hänen klitoristaan ja suutelen terhakkaasti kiihottuneita rintoja tunnen kuinka käsi hakeutuu jalkojeni väliin ja alkaa hyväilemään ensin kiveksiä ja etenee sieltä peniksen varteen. Tunnen kuinka ote tiukentuu ja alkaa hyväilemään samaan tahtiin jolla minä hieron häntä. Kun työnnän sormen sisään ja peukalo hieroo klitorista päältäpäin tunnen samalla hänen puristusken kovenevan ja liikkeen ensin pysähtyvän vartalon värähtäessä kunnes kohta käsi alkaa liikkumaan nopeammin peniksen kimpussa. 

 

No joo, tällaista se on yleensä ja se etenee sitten vaihtelevasti. Joskus on leluja mukana ja joskus molemmat tyydyttävät toisemme käsin ilman yhdyntää. Ihan omista fiiliksistä kiinni ja miten hän sen haluaa. Mutta millä tätä saisi lisättyä? Edelleen sanon, että kuusi kertaa vuodessa ei ole tarpeeksi.

Kommentit (12)

Vierailija

Ei tule tuosta enää homma paranemaan. Jos haluat pysyä vaimon kanssa yhdessä niin totut vaan asiaan. Täällä 20v liittoa takana ja muutama lapsi, viimeiset kymmenen vuotta seksikerrat vähentyneet tasaisesti. Välissä ollut vuoden taukokin.

Seksin ruinaamisen lopetin viitisen vuotta sitten koska ei siitä ollut hyötyä, aina on jokin este joka kyllä keksitään. Vaimo sitten pyytää seksiä jos on sitä vailla. 2-3kk näyttää olevan se aikaväli kun vaimo haluaa seksiä. Tänä vuonna tosin vasta kaksi kertaa joten luulen että tämän vuoden panot oli siinä.

Sun täytyy vaan kylmettää itsesi, kun lopetat seksin ajattelemisen niin pystyt keskittymään paljon muihin asioihin. Itse olen alkanut harrastamaan paljon enemmän ja kuntoilemaan. Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa, ei siihen kuole.

Vierailija

"Ei huvita, ei kiinnosta, väsyttää jne. Kun näitä torjumisia ja pettymisiä on tullut vuodesta toiseen tarpeeksi niin jossain vaiheessa lopetin yrittämisen. Sitten oli syynä se etten koskaan yritä."

Jotkut ihmiset vaan ovat tuollaisia, seksillä kiristäjiä. Meillä miehen viimeisin "syy" (edellisiä ehtikin kertyä jotain 35) on se, että emme tienaa tarpeeksi. Siis meillä on ollut tilanteita, joissa minä olen tehnyt kahta työtä (ja olemme eläneet minun mittapuullani ihan kivasti ja matkustelleet), mutta se ei riittänyt. Sitten nyt hänellä on kokopäivätyö ja minulla opiskeluja ja työnpätkiä, tämäkään ei riitä. Sitten kun molemmilla on kivasti palkattu vakityö, sitten kuulemma alkaa se lempikin leiskuamaan.

Sitten kun saan aikaiseksi laittaa eron vireille, on mies varmaan ihan ällikällä lyöty.

Herra 47

Seksi kuvastaa parisuhdetta, jos on ja toimii niin myös suhde. Muuten ei. Pitää tehdä valintoja...

Ennen tunnettiin käsite "vitun valta" joka kuvaa naisen hallintaa parisuhteessa.

Mieti tätä. Syyllisiä ei ole.

Vierailija

Onko vaimollasi käytössä hormonaalinen ehkäisy? Se kannattaa heti ekaksi vaihtaa johonkin muuhun. Minulla e- pillerien ehkäisy perustui 100 % haluttomuuteen. Haittavaikutuksina kärsin pahasta siivousneuroosista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Seksi kuvastaa parisuhdetta, jos on ja toimii niin myös suhde. Muuten ei. Pitää tehdä valintoja...

Ennen tunnettiin käsite "vitun valta" joka kuvaa naisen hallintaa parisuhteessa.

Mieti tätä. Syyllisiä ei ole.


Miten moneen keskusteluun ajattelit vielä postata tämän saman latteuden?

nainen

En jaksanut lukea kaikkea mutta meillä on toiminut asiat parhaiten kun ollaan muussa ympäristössä kuin omassa kotona. Esim mökillä on ollut paljon jännempää kun muitakin talossa ja esim saunassa tullu vähän pidettyä hauskaa (käsipeliä). Veneessä. Ja yleensä aamulla tai päikkäreiden jälkeen, jos oikee himo niin ei välttämättä keretä alkaa nukkua kun niin lähekkäin ollaan toisiaan.
Muutama kysymys vaimon tilasta: Onko uutta ehkäisyä käytössä? Onko uusi työ? Onko keho päässyt muuttumaan? Onko teillä yhteisiä harrastuksia esim. liikunnallisia? Harrastaako vaimokesi liikuntaa, siitä saa hyvää mieltä itselleen ainakin joka varmasti heijastuisi arkipäivään. =) Kuinka pitkään olette seurustellut? Onko alkuhuuma laantunut, mikä mielestäni on ihan normaalia!

Vierailija

Kaikki, mitä aloittaja kerroit, kuulostaa tutulta, myös omat fiiliksesi. Olen siis nainen. Mielestäni teillä on kuolettavan tylsää. Kaipaatte perusteellista vaihtelua. Kukkapuskan sijaan voisit hiukkasen kuolata vaimosi korvaan ja patistaa hänet vaikka autotalliin pikapanolle. Ei mitään väliä juuri silloin, saako hän orgasmin. Sitten menette sohvaan muhinoimaan ja kerrot hänelle, miten kovasti häntä himoat vaikka kesken työpäivän. Tehkää jotain ihan muuta, vaikka pornokuvia toisistanne.

Vierailija

Totaaaa, tää on hankalaa koska asia on jo pitkään vaivannut. Näin ainakin ymmärin. Jos olisi uusi asia tää seksittömyys, niin en välttämättä lähtisi tuon himon kautta hakemaan lisää seksiä. Itse huomasin miehessäni että hän saattoi jopa jännittää seksiä kun ei hetkeen oltu sitä harrastettu. Tälläisessä tilanteessa himot ja mielikuvitukset ja painostus ei toimi. Vaan luottamus ja rakkaus rauhallisessa kiireettömässä ympäristössä. Toisaalta pikapano saattoi jopa auttaa että taas päästiin sen jännityksen yli. Kun ei mietitty liikaa asioita. Mutta tuokin kuullostaa kliseeltä että ilman suunnittellua kaikki toimii. 

Vierailija

-Hormonit naisella vinksallaan, puuttuu testosteronia?
-Yhteiset hemmottelu illat (hierontaa, juustolautasta, hyvää taustamusiikkia, viinilasillinen, joku lautapeli tms. Eli jotain yhteistä tekemistä, ei telkkaria(!) vaan keskustelua, joka toivottavasti johtaisi hyväilyyn ja hellyyteen.
-Näiden iltojen lisäksi esim hotelliöitä, joissa tarkoituksena romantiikka. Siihen voi lisätä vaikka teatterin tai romanttisen leffan illalla.
- Hierontaa, koskettelu, pusuja ja halauksia ilman seksiä (!) jotta nainen saa romantiikkaa myös ilman seksiä
- Keskustelua aiheesta (tämä on tärkeää, jotta nainen ymmärtää, kuinka tärkeää seksi on sinulle)
- joku kiva seksipeli ja hepeneitä (vaimo saa valita)
Kukkia sanoitkin ostavasi joskus, ne on kiva yllätys. Tää näyttää toki suurelta työltä, mutta vaimo täytyy saada tajuamaan, kuinka tärkeä asia seksi sinulle on ilman, että puhut erosta. Vaimo täytyy myös itse saada haluamaan, ja siihen ei kauheasti voi vaikuttaa, kuin vaimo itse.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Muutama kysymys vaimon tilasta: Onko uutta ehkäisyä käytössä? Onko uusi työ? Onko keho päässyt muuttumaan? Onko teillä yhteisiä harrastuksia esim. liikunnallisia? Harrastaako vaimokesi liikuntaa, siitä saa hyvää mieltä itselleen ainakin joka varmasti heijastuisi arkipäivään. =) Kuinka pitkään olette seurustellut? Onko alkuhuuma laantunut, mikä mielestäni on ihan normaalia!

 

No alkuhuuma on varmasti laantunut. Ollaan reilu komekymppisiä ja oltu yhdessä teini-iästä asti. Liikuntaa on vaihtelevasti, mutta enemmänkin saisi tietysti olla. Koirien kanssa lenkkeily on oikeastaan se päivittäinen liikkumismuoto. Työhuolia vaimolla on, mutta niihin en voi muuta  kuin tukea. Ei ole pelkoa töiden loppumisesta, mutta muuttuvat epämiellyttävämmäksi. Alkuhuuman jos saisi jotenkin takaisin. Sellaisen villin halun toista kohtaan kun hän joskus soitti kesken työpäivän ja pyysi käymään pikaisilla ruokatunnin aikana. Kun illalla sänkyyn mennessäni hän olikin peiton alla pitsihepenäissä tai ilman rihmankiertämää odottamassa. Tai niitä päiviä kun lähes jokaiseen huomionosoitukseen vastasi kiihkeästi ja aina päädyttiin harrastamaan seksiä milloin missäkin paikassa. Miten tämän voi saada takaisin? Tähän naiseen minä rakastuin aikoinaan.  AP

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat