kuinka paljon mieheni saa purkaa pahaa oloaan minuun??

Seuraa 
Liittynyt26.10.2015

Miehelläni ei mene kovin hyvin tällä hetkellä rahallisesti, sillä on myös perheensä sisällä huolia ja painaa tosi pitkiä päiviä duunnissa. Hän on siis rättiväsynyt ja viime päivinä saanut huonoja uutisia. No, aina näin käydessä (vuosi yhdessä melkein oltu), hän aina purkaa kiukkuaan/turhautumistaan/pettymystään minuun. Hän ei enää halua nähdä, hän ei halua jutella, olen idiootti (hän kutsuu mua siis ihan idiootiksi) vaikka mistä syystä, mulle voi paiskoa puhelimen korvaan, tai jättää kokonaan soittamatta/vastaamatta. Sitten sen pahan olon purettuaan pari päivä', välillä viikonkin, niin yhtäkkiä alkaa taas vitsailla ja koettaa saada mua nauramaan ja rupattelemaan mukavia. Oon yleensä vain ollut iloinen, kun ne sekä passiivisaggressiiviset sekä suoraan ilkeät kommentit, käytös ja haukkuminen on loppunut, joten olen mennyt hänen mukana ja rupatellut mukavia taas.

Tällä viikolla on mun synttärit. Halusin mennä Englantiin tapaamaan mun vanhoja kavereita pariksi päivää. Sitä en kuulemma saisi tehdä, koska hän ei töistään tai rahallisesti pääse mukaan. No, tähänkin vielä suostuin, jos sitten kerran pitäisimme kahdestaan ihanat synttärit. Mun synttärit on ylihuomenna, ja tämä koko viikko olen saanut tuota samaa haukkumista, kaltoin kohtelua ja nälväystä. Olen itkenyt jo pari päivää, kun nuo mulle rakkaan ihmisen käytöksen 360 asteen käännökset ja haukkumiset todella satuttaa. Onko tällaista kestettävä? Olen nyt ajatellut, etten kaipaa hänestä enää mitään. Eilen oli alkupäivästä mun idiootiksi haukkumista ja vittuilua, iltapäivään mennessä ilmeisesti parempi mieli ja vitsailutuulella, ja kun en mennyt mukaan, niin jatkui taas vittuilu. En kaipaa edes synttäritoivotuksia tai mitään, vaan varasin liput Lontooseen ja lähden.

Ajattelin vain, jos jollakulla muulla on kokemusta tällaisesta käytöksestä? Onko se sallittavaa? Onko se jokin mielensairaus? IKINÄ en puhuisi hänelle tuohon tyyliin, vaikka suuttunut olen ja riidelty ollaan, mutten koskaan ole kohdellut hänta kuin roskaa.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

No ei sun tietenkään tarvi tuollaista hyväksyä. Toisaalta se on merkki että luottaa suhun ja olet hänelle läheinen. Eli kiukuttelee kuin pieni lapsi äidilleen. Hän on kuitenkin aikuinen eikä teidän suhde ole (ei pitäisi olla) äiti-lapsi -suhde.

Puhu hänelle. Kerro rauhallisesti kuinka pahalta tuo sinusta tuntuu, ja ettei hänellä ole mitään oikeutta kohdella sinua noin kun häntä itseään ahdistaa. Hän ei välttämättä tajua itse käytöstään.

Hyvä että lähdet sinne Englantiin.

Vierailija

Täytyy sanoa että kyllä muakin ärsyttäisi jos mieheni suunnittelisi Englannin matkoja samalla kun itse kamppailee raha-asioiden kanssa. Ehkä voisit avustaa häntä vähän taloudellisesti?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että kyllä muakin ärsyttäisi jos mieheni suunnittelisi Englannin matkoja samalla kun itse kamppailee raha-asioiden kanssa. Ehkä voisit avustaa häntä vähän taloudellisesti?

Ja sitten kun miehesi olisi sun vuoksesi luopunut englanninmatkasta ja jäänyt suon luoksesi ajatuksella että juhlittu hänen synttäreitään kahdestaan, ilkeilisit ja haukkuisit häntä? Kyllä kuule jokaisella on vastuu omasta käytöksestään ja siitä miten toista kohtelee.

happy

Heh, mitä vastauksia. Luottamusta ja taloudellista avustamista. Just joo.

Miehesi on ilkeä ja epäasiallinen. Kenenkään ei koskaan pitäisi hyväksyä sitä, että haukutaan, nimitellään ja käyttäydytään noin. Millaisia suhteita ja mieti teillä oikein on??!! Ihan käsittämätöntä, että ihmiset suostuvat ja alistuvat tuollaiseen käytökseen!

Onneksi lähdet tapaamaan ystäviäsi! Jos todella aiot vielä jatkaa suhdetta, niin tekisin miehelle hyvin selväksi, että yksikin haukkuminen vielä, niin suhde on siinä ja se todellakin olisi. Suhteessa on tietysti hyviä ja huonoja kausia, mutta ei tuollainen käytös ole normaalia! Muutenkin olette olleet vuoden yhdessä vasta, silloinhan pitäisi vielä olla hyvin rakastunut ja huumassa.

Oikeasti ansaitset parempaa, ansaitset miehen, joka synttäreilläsi onnittelee, hemmottelee ja tekee sinun olisi hyväksi ja toivoo sinulle parasta, nykyinen miehesi ei ole sellainen. NAUTI reissusta ja oikeasti hyviä ja kunnioittavia miehiä on.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että kyllä muakin ärsyttäisi jos mieheni suunnittelisi Englannin matkoja samalla kun itse kamppailee raha-asioiden kanssa. Ehkä voisit avustaa häntä vähän taloudellisesti?

Ja sitten kun miehesi olisi sun vuoksesi luopunut englanninmatkasta ja jäänyt suon luoksesi ajatuksella että juhlittu hänen synttäreitään kahdestaan, ilkeilisit ja haukkuisit häntä? Kyllä kuule jokaisella on vastuu omasta käytöksestään ja siitä miten toista kohtelee.

Vastuu koskee myös ap:ta eikä vaan hänen miestään. Ei ole kovin huomioonottavaista vaatia synttäreiden kunniaksi huomiota kun toisella oikeitakin ongelmia.

Muelestäni ap ei valittanut synttärihuomion puutteesta vaan miehensä ilkeydestä ja huonosta kohtelusta. Synttärit ei tainnut olla avauksen pointti ollenkaan.

Vierailija

Kyllä feminismi kukkii taas. Nainen voi vaatia että mies on aina huomioonottava ja positiivinen. Vaikkei itse tee ensimmäistäkään vastaavaa elettä vieläpä tilanteessa jossa toinen oikeasti tarvitsisi tukea. Keskustele miehen kanssa. Sovitte yhdessä kuinka kumpikin voi parantaa käytöstään.

Vierailija

Hyvä, että lähdet matkalle!!

Kenenkään ei kuuluisi sietää haukkumista ja epäkunnioittavaa käyttäytymistä läheiseltä ihmiseltä. Sukupuolesta riippumatta! Minä en ymmärrä miten kukaan voi ajatella haukkumisen olevan normaalia, edes missään stressitilanteessa. Mies, joka alle vuoden seurustelun jälkeen kutsuu idiootiksi, ei varmasti tule ikäviä, SINULLE VAHINGOLLISIA tapojaan muuttamaan. Tuskin auttaa mikään keskustelu muuta kuin hetkellisesti. Arvosta itseäsi ja mieti vakavasti suhteen tulevaisuutta!

Vierailija

Ette siis asu yhdessä, olette seurusteleva pari? Vuoden verran olleet yhdessä. Enpä pitäisi tuota hyvänä suhteena. Hämäsi kun puhuit "miehestäsi".

Vierailija

Itse aina sanon omalle miehelleni, että kenelle mä kiukuttelen jos en hänelle. Ei ole hyvä padota kaikkea sisällekään, sitten kun kaikki tulee kerralla ulos on se raivon määrä jotain uskomatonta. Itse jos miehelläni on huono päivä, annan kiukutella ja kun alkaa päivä paranemaan, keskustelemme mikä kiukutti :)

Vierailija

"Kuinka paljon mieheni saa purkaa pahaa oloaan minuun?"

Tasan niin paljon, kuin itse sallit. 

En pyri syyllistämään sinua (toisin kuin nämä jotkut muut pikku paskat täällä), ei tuo ole sinun vikasi. En osaa sanoa, onko miehesi ilökeä vai vaan ajattelematon, vaiko peräti julma, mutta hänen käytöksensä on joka tapauksessa ala-arvoista. Ei ole sinun tehtäväsi lohduttaa tai taloudellisesti avustaa aikuista miestä. Halutessasi toki voit, mutta tuskin kukaan haluaa tukea tuollaista ilkimystä, joka kohtelee omaa "rakkaintaan" ajoittain kuin roskaa.

Jos et ala tehdä mitään toisin, niin mikään ei tule muuttumaan. Voit yrittää jutella hänelle asiasta, mutta sinun tilanteessasi minä antaisin suoraan lähtöpassit. Jos ymmärsin oikein, niin olette olleet yhdessä vajaan vuoden, ja nyt on jo tullut vastaan se, ettet enää kaipaa hänestä mitään. En voi tietää pelkän aloitusviestisi pohjalta, mutta minusta tuo ei kuulosta kovin kehityskelpoiselta suhteelta.

Olen aivan valtavan iloinen kuullessani, että varasit itsellesi lipun.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat