Miksi ateistit viettävät joulua?
Joulu on jeesuksen syntymisen juhlapäivä. Miksi te ateisitit siis vietätte joulua kun kerran ette usko jeesukseen?
T. Kristitty
Kommentit (65)
Minulla ei ole tapana viettää moniakaan suomalaiseen perinteeseen kuuluvia juhlia, kuten juhannusta tai pääsiäistä. Lapsena toki pääsiäistä ja vappua vähän juhlittiin, mutta näin aikuisena en koe niitä tärkeitä. Vartuin näennäisesti kristillisessä perheessä. Minut oli kastettu, mutta ei meillä ikinä mistään Jumalasta tai Jeesuksesta puhutta. Eli olimme tapakristittyjä. En ikinä ole kokenut uskovani Jumalaan, joten erosin kirkosta heti, kun siihen tuli mahdollisuus eli täysi-ikäisenä. Joulu on minulle kuitenkin niin mieluinen juhla, että sitä juhlin isosta jopa aikuisena. Se oli lapsenakin lempijuhliani, koska tykkäsin jouluruoasta, siitä odotuksesta, joulutunnelmasta, joululauluista ja erityisesti niistä lahjoista.
En ole lapsenakaan mieltänyt joulua tai muitakaan juhlapäiviä kristillisiksi juhliksi. Minusta ne ovat osa suomalaisia perinteitä ja niitä juhlitaan, vaikkei uskovaisia oltaisikaan. Kuten joku jo mainitsikin, joulua ei voi olla huomaamatta. Kaupat soittavat jo aikaisin joululauluja ja kaikki on koristeltu jouluiseksi. Joulupäivinä kaupat ja muut ovat kiinni, joten normaaliakaan elämää ei silloin voi oikein viettää. Joten miksei nauttisi joulusta :) Etenkin kun rakastan jouluruokia ja näin aikuisenakin on ihanaa saada lahjoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jouluaatto on joulupäivää edeltävä päivä, jota vietetään 24. joulukuuta. Jouluaatto ei ole virallinen almanakkaan merkitty pyhäpäivä, jos päivä ei osu sunnuntaille."
Mitä itse juhlit 24päivä kun se ei ole pyhäpäivä ellei satu osumaan sunnuntaille? :)Kauan sitten Suomessa syrjäkylien asukkaita tuli kirkonkylään sukuloimaan tai tuttaviin jo jouluaattona, sillä muuten he eivät olisi pilkkopimeässä päässeet varhain 25. päivän aamuna kirkkoon. Tuli sitten tavaksi viettää aattoiltaa syöden, juoden, laulaen, leikkien ja lahjojakin antaen. Näin vakiintui Suomeen tapa viettää joulun "pääjuhlaa" jo päivää ennen joulua.
Kiitos tiedosta, mutta ei tämä nyt ihan silti anna vastausta siihen miksi joku uskovainen vauhkoaa tuosta päivästä. Sillä ei ole mitään tekemistä jeesuksen kanssa kuten ei ole joulupukillakaan niin mitäs se uskovaisille kuuluu mitä ateistit tuona päivänä tekevät?
http://www.thuleia.com/jouluperinteet.html
Tuolla sivustolla on hyvin selkeästi selitetty jouluperinteiden pakanallinen alkuperä.
"Nykykristitty selittää joululahjojen alkuperän helposti tarinaan, jossa itämaan tietäjät toivat Jeesus-lapselle lahjoja. Tarinan mukaan kolme zarathustralaista pappia toi lapselle kultaa, mirhamia ja suitsuketta. Antiikin Roomassa lahjojen antaminen oli perinne, joka liittyi Saturnalia-juhlaan. Pohjolassa viikingit muistivat toisiaan pienillä lahjoilla kylmän ja synkän kaamoksen keskellä. Lahja saattoi olla ihan pieni esine, vaikkapa nappi. Tärkeintä oli lahjaan liittyvä arvoitus, joka toisen tuli ratkaista ennen kuin sai lahjan omakseen."
Joku uskoo Jeesukseen joku joulupukkiin
Aiteisti saa juhlia vaikka kaikkien uskontojen juhlia, kun ei ole mitään jumalia jotka asettaisivat ehtoja.
Mutta miksi kristityt viettää joulua makanamenoin?
Koska meillä ei ole mitään uskontojen asettamia rajoja mitä saamme tehdä ja mitä emme. Ainut asia mikä asettaa meille rajoja on suomen laki eikä se ainakaan vielä kiellä joulua keneltäkään.
Kinkkua, lahjoja, punkkua. Laatikoita, kinkkua, punkkua. Suklaata, punkkua, kinkkua ja tauotta soi juicen sika.
Vierailija kirjoitti:
Joulu on vain vanhan juhlan päälle laitettu kristillinen juhla. Muinaisina aikoina noihin aikoihin juhlittiin talvipäivänseisausta eli sitä,että valo voittaa pimeyden. Minä en vietä kristillistä joulua vaan valon juhlaa.
Juuri näin. Joulu ei liity oikeasti kristinuskoon millään lailla, vaan kyseessä on ikivanha valon juhla. Sitä lisääntyvää valoa minä juhlistan, koska tämä pimeys on niin ankeaa ja masentavaa. M33
Tämä viestiketju tuli jälleen varmaan järkytyksenä palstan lestoille, jotka ovat yleissivistyksen puutteessaan luulleet joulun olevan kristitty juhla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kristityt juhlivat joulua? Ei se Jeesus silloin syntynyt edes Raamatun mukaan (haloo, lampaiden karitsoimisaika...), pöllitte vaan juhlan pakanoilta! .
Mäkin haluan tähän selityksen!
Miksi te kristityt vietätte joulua? Se ei ole teidän juhla, ja sen takia osa kristityistä onkin jättänyt sen pois.
Se on pakanajuhla, ei teillä ole oikeutta viettää joulua kristityt!
Mielestäni jokaisella on oikeus viettää Joulua!
Itse vietämme sitä Jeesuksen syntymäpäivänä, hiljennymme ja muistamme rakkaitamme ja myös niitä, jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen.
Toivoisin, että jokaisessa kodissa olisi tänä Jouluna riittävästi ruokaa, edes yksi lahja per lapsi, lämpöä ja kohtuullisesti alkoholia.
Joulu on kuitenkin ensisijaisesti lasten juhla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kristityt juhlivat joulua? Ei se Jeesus silloin syntynyt edes Raamatun mukaan (haloo, lampaiden karitsoimisaika...), pöllitte vaan juhlan pakanoilta! .
Mäkin haluan tähän selityksen!
Miksi te kristityt vietätte joulua? Se ei ole teidän juhla, ja sen takia osa kristityistä onkin jättänyt sen pois.
Se on pakanajuhla, ei teillä ole oikeutta viettää joulua kristityt!
Mielestäni jokaisella on oikeus viettää Joulua! <3
Itse vietämme sitä Jeesuksen syntymäpäivänä, hiljennymme ja muistamme rakkaitamme ja myös niitä, jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen.
Toivoisin, että jokaisessa kodissa olisi tänä Jouluna riittävästi ruokaa, edes yksi lahja per lapsi, lämpöä ja kohtuullisesti alkoholia.
Joulu on kuitenkin ensisijaisesti lasten juhla. <3
Huvittuneena pistin merkille, että puolueeton kommenttini sai heti 3 alapeukkua.. :D

Johtuisiko tuosta viimeisestä lauseesta?
Meidän ateistiperheessä vietetään joulua siksi, että se on perinne. Lapsuudessa vietettiin joulua mummolassa. Toisessa mummolassa joku luki aina jouluevankeliumin, mikä oli vaivaannuttavaa, mutta muita uskonnollisia elementtejä lapsuuteni jouluihin ei kuulunut. Joulun vietto on osa suomalaista kulttuuria. Jouluun kuuluu joulupukki ja tontut, joita voi nähdä hiippailemassa pitkin kyliä, leikisti. Syvällisin merkitys joululla on minulle siinä, että siihen kulminoituu päivien lyhenemisrn loppuminen. Jouluna nautitaan hämärän hyssystä ja kynttilöistä. Saa olla rauhassa hämärässä ja kotona perheen / suvun kesken. Joulu päättää pimeyden ja sen jälkeen alkaa taas tulla valoa ja energiaa.
Joulua voi viettää kirkkoon kuulumatonkin aivan perinteitä noudattaen. Käyn joululaulujakin kirkossa joskus laulamassa. Suurin osa kirkkoon eli ev.lut. kuuluvista ei usko kirkon kaikkiin oppeihin, joten muodollisesti kirkkoon kuuluvat ovat pahimpia tekopyhiä kuin minä. Sitä paitsi jokainen voi uskoa mihin haluaa, kirkon rakenteet ovat samantekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kristityt juhlivat joulua? Ei se Jeesus silloin syntynyt edes Raamatun mukaan (haloo, lampaiden karitsoimisaika...), pöllitte vaan juhlan pakanoilta! .
Mäkin haluan tähän selityksen!
Miksi te kristityt vietätte joulua? Se ei ole teidän juhla, ja sen takia osa kristityistä onkin jättänyt sen pois.
Se on pakanajuhla, ei teillä ole oikeutta viettää joulua kristityt!
Mielestäni jokaisella on oikeus viettää Joulua! <3
Itse vietämme sitä Jeesuksen syntymäpäivänä, hiljennymme ja muistamme rakkaitamme ja myös niitä, jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen.
Toivoisin, että jokaisessa kodissa olisi tänä Jouluna riittävästi ruokaa, edes yksi lahja per lapsi, lämpöä ja kohtuullisesti alkoholia.
Joulu on kuitenkin ensisijaisesti lasten juhla. <3
Huvittuneena pistin merkille, että puolueeton kommenttini sai heti 3 alapeukkua.. :D
Johtuisiko tuosta viimeisestä lauseesta?
Miten se siitä voi johtua?
Muutenkin. Oletteko niin negatiivisiä, että kaikki hyvää tarkoittavat sanat jäävät yhden, teidän mielestä huonon lauseen alle?
Eikö pitäisi tarkastella viestin kokonaisuutta. Ajatella laajemmin kuin oman navan kautta.

No, minusta on aika typerää sanoa että joulu olisi ensisijaisesti lasten juhla. Tavallaan kumoaa sen, että kaikilla on oikeus niin halutessaan viettää joulua, oli sitten kristitty, pakana, ateisti, lapsi, aikuinen tai mitä tahansa.
Ihan samalla tavalla kuin sinä kristitty! Ottaako päähän?! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietän yulea joka vuosi siihen aikaan kun uskovaiset viettävät joulua. Uhraan Odinille porsaan, josta teen pöytään kinkun. Kaadan kuusen ja pystytän sen sisälle kuvastamaan sadonkorjuuta. Teen joulutaikoja antamalla läheisilleni lahjoja. Toiselle suopeasti annettu lahja kun pitää onnen talossa.
Miksi odinille? Oletko skandinaavi, vai suomalainen?
Yule (yule tide) on vanha Germaaninen juhla Odinin kunniaksi.
Mutta odin ei kuulu sun kulttuuriperintöön.
Ei varmaan kuulu Jeesuskaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kristityt juhlivat joulua? Ei se Jeesus silloin syntynyt edes Raamatun mukaan (haloo, lampaiden karitsoimisaika...), pöllitte vaan juhlan pakanoilta! .
Mäkin haluan tähän selityksen!
Miksi te kristityt vietätte joulua? Se ei ole teidän juhla, ja sen takia osa kristityistä onkin jättänyt sen pois.
Se on pakanajuhla, ei teillä ole oikeutta viettää joulua kristityt!
Mielestäni jokaisella on oikeus viettää Joulua! <3
Itse vietämme sitä Jeesuksen syntymäpäivänä, hiljennymme ja muistamme rakkaitamme ja myös niitä, jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen.
Toivoisin, että jokaisessa kodissa olisi tänä Jouluna riittävästi ruokaa, edes yksi lahja per lapsi, lämpöä ja kohtuullisesti alkoholia.
Joulu on kuitenkin ensisijaisesti lasten juhla. <3
Huvittuneena pistin merkille, että puolueeton kommenttini sai heti 3 alapeukkua.. :D
Mäkin alapeukutin tuon lasten juhlan takia.
En tiedä mitään niin oksettavaa kuin lisääntyjät, jotka yrittävät kaapata kaikki julkiset tilat, juhlat yms. omille spermademoneilleen.
Eli olemme kaikki afrikkalaisia koska ihmisrotu on sieltä kotoisin.