Lue keskustelun säännöt.
Kannustusta kapiaan..neljäs lapsi...
katjuska
16.11.2015 |
Hei! Ja nyt ihan tosi en kaipaa mitään haukkuja ja saarnaa vaan tää on mulle todellinen ongelma ja pakko purkaa jonnekkin.
oon ihan hajalla ja en tiiä mikä mulla on...meille ois neljäs lapsi tulossa, nuorin nyt 2,5v..raskaus oli tietysti toiveissa mutta kun testi näytti plussaa menin jotenkin paniikkiin ja oisinkin halunnut perua koko jutun..ajattelin että nämä tunteet katoaa mutta nyt jo rv 13 menossa ja tuntuu että ahdistus vain pahenee.
kävin viikko sitten np-ultrasssa mielin että ei siellä masussa ketään ole sillä raskaus on ollut täysin oireeton ja olin jo asennoitunut että se on keskeytynyt ja elämä jatkuu entisellään palaan kohta taas töihin ja kaikki on hyvin.yllätys oli suuri kun masussa oli kuin olikin joku ja kaikki kunnossa. ahdistus valtaa mieleni koko ajan ja itken joka päivä usein asiaa ja en pysty nykyisillekään lapsille nyt olemaan oma itseni....mietin vain että mitä olen mennyt tekemään ja voinko vielä perua tämän,aborttia mietin tosissani nyt vaikka aina olen ollut sitä vastaan..en olisi koskaan uskonut että minä voin käydä tällaisia ajatuksia läpi.. olisiko minusta siihen kuitenkaan mietin.. mistä kaikesta nykyiset lapsemme jäävät paitsi tämän vuoksi, miten raha riittää, koti jää auttamatta pieneksi ja muutto ei tule kyseeseen missään muotoa, noin suurella poppoolla ei matkustella kai koskaan,lapset kärsii kun ei ole mahdollisuutta omiin huoneisiin, mitä ne töissäkin sanoo, TAASKO eikö ois jo riittänyt, kamala teini ikä aika aaarrgh!!!! miten hitossa pääsen tästä yli ja katoaako nämä ajatukset ja tunteet ? voinko selvitä tästä...?
Ihan sama, kivittäkää vain , oon vaan niin umpikujassa että en jaksa.....
Kommentit (34)
Voimia, kyllä te pärjäätte jos mieskin on tukena. Vauva on kuitenkin ollut haluttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tulin raskaaksi läpi ehkäisyn nuorimman ollessa alle vuoden ikäinen.
En iloinnut koko raskaudesta, mutta en myöskään halunnut aborttia.
Viimeisillä viikoillakin mietin vaan että miten pärjään neljän pienen kanssa kun nuorimmainenkin oli vasta 1,5v vauvan syntyessä.
Rakastin silti vauvaa ensi näkemältä ja pyytelin miljoona kertaa anteeksi kun eb häntä aiemmin rakastanut ja suljin asian vaan pois mielestä. Nyt tuo pienin on jo 3kk vanha ja tuntuu kuin olisi aina ollut mukana. <3
Tsemppiä teille, kyllä se siitä iloksi muuttuu! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on täysi oikeus tehdä abortti ja tunteet on normaaleja järjen tunteita. Et ole tehnyt mitään pahaa, kaikki tekee virhearviointeja. Korjaa tilanne kun vielä voit! Sullakin on oikeus olla muutakin kuin äiti. Ja kaikki noi ajatukset on ihan oikeita pelkoja ja realistisia.
No eipä ole. Abortin saa viikolle 12 ja sen jälkeen ainoastaan lääketieteellisestä syystä. Olisi se myös aikamoisen perseestä tehdä lapsi tieten tahtoen ja sitten "perua". Kyllä siitäkin ainakin normaaliin ihmiseen aikamoinen arpi jää.
Kyllä saa sosiaalisistakin syistä abortin viikolle 20 asti, lupa vain haetaan toisaalta. Aloittajan tilanteeseen en ota kantaa, oikaisen vain virheellistä tietoa.
Meille on myös tulossa neljäs ja yhtä toivottu hän on kun muutkin lapsemme on olleet. Pitkin raskautta on käynyt ohimennen mielessä, säilyyköhän työpaikat ja taloustilanne, jaksammeko jos lapsi onkin sairas, ym muita kauhuskenaarioita , mutta päällimmäisenä on kuitenkin ilo siitä että saamme vielä yhden mussukan.
Sukulaiset on ottaneet asian hyvin vastaan, paria änkyrää lukuunottamatta. Vai nämä kaksi (itse lapsetonta) on kommentoineet juuri noin, että eikö jo riittänyt, kai nyt tajuatte lopettaa, oletteko kuulleet ehkäisystä jne.
Suut on kyllä menneet suppuun kun sanoin
- lapsiluvun olevan joka parin henkilökohtainen päätös
- ettei me neljättä tehtäisi huonoon tilanteeseen, jos suhteemme ei olisi kunnossa tai ongelmia olisi muiden lasten kanssa
-että aikuinen ihminen kyllä tietää kukat ja mehiläiset jo
-että perheen sisäisiin ja henkilökohtaisiin asioihin puuttuminen tuolla tavoin loukkaa
-ja että he itse lapsettomina eivät ole missään asemassa puhumaan lastenhoidon rankkuudesta, tuntemuksista ja hintavuudesta
-että asia ei yksinkertaisesti ole heille kuuluva millään tavalla.
Älä sinäkään välitä yhdestäkään perheenne ulkopuolisesta kommentista: asia ei liippaa heitä mitenkään, van mietit nyt omat tunteesi ihan rehellisesti.
Tilanteesi kuulostaa vähän masennukselle, ja asiasta kannattaa kyllä jutella jollekin ammattilaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolmen odotuksen jälkeen tiedät jo, että hormonit ne siellä sun päätäs sekoittaa. Puhu neuvolassa ettei mene överiksi!
Ja sit, keskity ajattelemaan positiivisia ajatuksia. Miten saat vielä yhden paapottavan, miten hienoa on, että nyt nuorimmainenkin saa kokea vauvan ihanuuden. Kaikki tavarat on jo valmiina, vanhin lapsista apuna jo paljon, mustasukkaisuutta ei niin paljoa kun homma on jo tuttua ja kukaan ei menetä "ainokaisen" asemaa. Iloa, naurua, kikatusta, seesteistä kokemuksen itsevarmuutta yms. Tässä minun kokemuksiani neljän äitinä. Toki kiirettä pitää ja saa laittaa ihan uuden vaihteen silmään lastenhoidossa, mutta senhän tiedät jo, että se on vain ohikiitävä hetki. Rankkoina aikoina pitää ajatella vaan kuinka joskus kaikki palkitsee itsensä ja isolla perheellä on kiva touhuta yhdessä. Urheilupelejä voi harrastaa ihan omalla jengillä kun porukkaa on paljon ;)
Kuka tietää, nuorin saattaa olla se kaikista tyytyväisin ja helpoin lapsi kun ei tarvitse hakata enää päätä seinään kun isommat sisarukset on ehtinyt kaikki tyhmimmät tempaukset jo tehdä. Ehkä hän on se ainoa joka teitä käy vanhana katsomassa, ehkä HÄN keksii lääkkeen syöpään, ehkä juuri HÄN on se salaa sinulle rakkain!Okei, on niitä negatiivisiakin juttuja, mainitsemasi matkat yms. mutta se vaatii vain mielikuvitusta, me ollaan saatu matkustella ja tutustua upeisiin paikkoihin vain siitä syystä, että on jouduttu valitsemaan ison perheen vuoksi kohteita johon ei ikinä muuten olisi menty. Rahaa paloi eniten kun oli vain yksi lapsi, silloin ei ollut mitään rajaa vaate-tavara yms hankinnoissa ja harrastuksetkin piti kullannupulle tarjota kaikki. Nyt on enemmän jalat maassa ja järki päässä ja ymmärrämme, että lapsi oppii uimaan ihan ilmaisellakin rannalla, futiskerhoon ei kannata mennä heti kun on oppinut kävelemään ja käytetytkin luistimet saa teräviksi!
Anna itsellesi lupa heittäytyä samaan fiilikseen kuin ekaa odottaessa, päätä nauttia kaikesta, osta pieniä vaatteita vaikket tarvitsisikaan uusia, osta nätti hoitolaukku, liity keskusteluryhmiin, ota äitiyspakkaus, kerro lapsille ja hömpötätte yhdessä ihan täysiä!
Tsemppiä! Ihania ne on kaikki lapset, ihan varmasti <3
Ihanasti kirjoitettu :) Tässä on elämänasenne kohdallaan!
Neljäs ei suhteessa laske elintasoa yhtä paljn kuin se toinen ja kolmas. Sun esikoinen on jo niin iso, etä voi joissain asiassa auttaa, ja muista pyytää apua ympäristöltä.
Isovanhemmista viis jollei niitä kiinnosta, ja muiden mielipiteistä ei pidä välittää.
Mellä on neljä ja mahdutaan hyvin tilaan, joka suunniteltiin kahdelle lapselle. Ota rennosti ja nauti, hyvin se menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi kiitos paljon, ihania kommentteja, lämmittää kovin sydäntä <3 ehkäpä mekin voimme selvitä tästä kuitenkin kaikista negatiivisista tunteistani huolimatta...välillä tunnen jopa ilon häivähdyksen sisälläni mutta sitten kuitenkin joku kumma musta möykky peittää sen...jotain masennusta tämä kai on...juuri sitä kai eniten pelkään miten arki taas muuttuu joka nyt on asettunut omiin uomiinsa näiden kolmen lapsen kanssa, miten kädet riittää yms käytännön asiat.. mun pitää jostain vain nyt löytää se ilo tähän hommaan ja lopettaa tää märehtiminen...
Meillä 6 lasta. Enemmän 1.lapsi mullistaa elämää kuin neljäs. Neljännen kohdalla suurin muutos taitaa olla auto, ellei tila-autoa ole jo valmiiksi ollut. Meillä ei ole kuin 3 makuuhuonetta ja hyvin on mahduttu. Mitä tuttujen kommentteihin tulee, niin nelosen kohdalla taisi tulla eniten ihmetystä tai loukkauksia. Mm.anoppi: en nyt enempää olisi lapsenlapsia halunnut (kaiken huipuksi anoppi ei ikinä, kertaakaan, ole ollut meillä lapsenvahtina, ei olla edes pyydetty. Ei muista synttäreitä tai jouluna, joten en tiedä miksi tuo kommentti. Yksi tuttu:miksi ihmeessä teitte neljännen, teillähän on jo molempia. Meidän nelonen oli aivan ihana vauva, ihanan pitkät pikimustat ripset ja helppo vauva. Nyt reipas, aina iloinen 12v tyttö:-). Tsemppiä, kyllä se siitä helpottaa. Ihan normaaleja ajatuksia käyt läpi, olet vain antanut niille enemmän valtaa kuin pitäisi ja nyt sitten ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on puhua miehesi kanssa, että sinua huolettaa jaksaminen. Miettikää ja suunnitelkaa yhdessä miten voisitte helpottaa arkea ja miten mies voisi nyt tukea jaksamistasi ja mielialaasi ja luoda uskoa tulevaisuuteen. Rohkeasti myös psykologin juttusille, jos siltä tuntuu.
Sukulaisilta ei kannata paljon odottaa mutta ei myöskään välittää. Jos laukovat typeryyksiä, on se heidän häpeänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama viimeisen lapsen kanssa. Olimme jo etukäteen suunnitellut viimeiset kaksi pienellä ikäerolla, joten raskaus sinänsä ei ollut yllätys. Mutta. Heti alussa molempia huoletti jaksaminen. Mitä pitemmälle raskaus eteni sitä synkempiä ajatukset olivat. Synnytystä odotettiin ja toisaalta taas ei odotettu. Mietin miten voin olla niin itsekäs, että hankin vielä yhden kun jaksaminen/talous/aika oli muutenkin niin tiukkaa. Olin surullinen omasta, miehen, lasten ja vauvan puolesta. Miksi lisätä taas tätä taakkaa. Miksi olin halunnut tätä?
Vauva syntyi. Rakastuin taas, niinkuin aina. Ja sitten se helvetti alkoi. Kahden viikon kotikäynnillä todettiin synnytyksen jälkeisen masennuksen olevan hyvin paljon mahdollista. Psykiatrinen sairaanhoitaja vahvisti asian. Masennus oli alkanut pikkuhiljaa jo edellisen lapsen syntymän jälkeen.
Se mitä tapahtui sitten jätän kertomatta. Masennuksen kanssa painittiin rajusti lääkityksen aloittamiseen asti.
Silti. MISSÄÄN vaiheessa en lakannut rakastamasta vauvaa. En katunut hetkeäkään hänen syntymää ja voisin itkeä onnesta kun nyt katson häntä. Kaikki kääntyi parhain päin ja sain kuin sainkin ihanan vauvan, joka on jo taapero.
En vähättele tunteitasi, en tuomitse enkä syyllistä. Kohtaa tosiasiat; vauva tulee ja mielesi myllertää. Älä tee samaa virhettä kuin minä. Älä odota että kaikki romahtaa. Ajatuksesi voivat mennä ohi, mutta jolleivat mene, hae apua. Neuvola, Äimä tai joku jonne pääset puhumaan. Mutta älä jää yksin syyllisyytesi ja ajatustesi kanssa.
Minulla oli sama tunne toisesta koko raskauden. Nyt vauva alkaa kehittyä omaksi itsekseen jolloin alan vähitellen iloita hänestä.