Valtavan suuri ahdistus, eikä pääse yli. Perhe-elämää ja väsymystä.

...

Olen ollut kuopuksen jälkeen masentunut nyt enemmän ja vähemmän kohta kaksi vuotta. On parempia viikkoja, mutta sitten taas romahtaa eikä aina tiedä miten selviää, mutta lasten vuoksi on tietenkin pakko.  

Läheinen perheenjäsen kuoli pian vuosi sitten ja hänen hautajaisia ja kuolinpesän asioita olen saanut hoitaa ja edelleen se jatkuu. Samalla olen "kantanut" sisarusta eteenpäin välillä enemmän ja välillä vähemmän hänen masennuksen ja itsetuhoisuuden vuoksi. Hänelle en juuri ole omasta huonosta olosta kertonut.

Muutimme uudelle paikkakunnalle neljä vuotta sitten miehen työn perässä enkä ole juuri saanut kuin tuttavia näin kotona ollessa. Kotona tuli siis oltua kolmisen vuotta lasten kanssa. Nyt olen aloittanut opiskelut lasten samalla aloitettua päiväkodissa.  Luulin, että oma olo helpottaa saadessani jotain muuta ajateltavaa ainaisten kotiasioiden lisäksi ja niin tuntuikin alkuvaiheessa.

Nyt tuntuu että kaikki kaatuu päälle, eikä jaksa hoitaa koulutehtäviä ja kotiasioita, lastenkin kanssa pitäisi viettää aikaa. Kaipaavat kymmenkertaisen määrän huomiota nyt kun ovat olleet päiväkodissa ja siitäkin tulee huono omatunto kun eivät siellä viihdy.

Olen jatkuvasti karvat pystyssä "hyökkäysvalmiudessa" ja tuntuu etten enää hallitse omia sanoja. Tulee sanottua tosi pahoja miehelle ja perheelle eikä se paranna oloa kun jälkeenpäin harmittaa. En ymmärrä miten tuo mies jaksaa minua.. Tuntuu jo, että opiskelukaveritkin kokee minut todella ärsyttävänä. Ja tuntuu etten osaa olla normaali oma itseni enää.

Ollaan riidelty tosi paljon. Ihan päivittäin. Lapsetkin jo alkaa kärsiä ja oireilla.. Ainakin tuntuu siltä. Mietitty välillä eroakin ja tuntuu jo silloin tällöin, että olisi ehkä paras vaihtoehto. En välillä voi sietää tätä elämää, enkä ymmärrä miten jaksan hoitaa kaiken kuitenkin aina päivästä toiseen. Lapset on tärkeimmät ja heidän asiat tietenkin hoidan parhain päin ja haluan olla läsnä. Siitä syystä ei ole aikaa itselle, kodille, miehelle saatikka sitten koirille. Koti on jo koko ajan niin sekaisin, etten kestä sitäkään. 

Kaiken tämän lisäksi yöt on todella rikkonaisia olleet jo kohta kolme vuotta kun nyt kuopus vuorostaan heräilee pari-viisi kertaa yössä. Yöllä tuntuu, että kuolema olisi parempi vaihtoehto kun on niin valtavan väsynyt eikä jaksa edes itkeä enää.

Sanokaa nyt onko tämä ihan toivoton tilanne selvittää? Siis joilla kokemusta yöheräilyistä, ajanpuutteesta ja ainaisesta kiireestä. Kaiken kukkuraksi rahatilannekin ihan älytön tämän opiskelun takia. Onko tässä mitään järkeä? Mennä tätä elämää näin? Jos joku sanoo, että parin vuoden päästä helpottaa niin en tiedä kestänkö niin kauan. Joku ratkaisu tähän tilanteeseen olisi hyvä saada.

Tästä tuli nyt kyllä sekava, mutta jos joku voisi vähän omia kokemuksiaan jakaa samasta tilanteesta.

Kommentit (2)

Vierailija

Voi sinua :( Ymmärrän täysin mitä tunnet. Olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa ja pikkuhiljaa yritän päästä elämässä eteenpäin. Välillä olen ollut niin pohjalla, että en ymmärrä miten olen jaksanut. Lasten takia on kuitenkin aina pakko jaksaa ja pienin askelin yrittää vaan ajatella positiivisemmin ja armahtaa itseään. Aina on mahdollisuus aloittaa uudelta pohjalta ja jokainen päivä tästä eteenpäin ratkaisee lasten tulevaisuuden. Miehesi kanssa yrittäkää olla yhdessä vaikka ei aina huvittaisi. Yrittäkää väkisin järjestää yhdessä kivoja asioita niin pikkuhiljaa ehkä alatte uudestaan viihtyä yhdessä. Ja ottakaa aikaa, omaa ja yhteistä. Joskus on vain oltava yhdessä velvollisuuden takia, mutta se ei tarkoita sitä, että niin jatkuisi loppuelämän. Väsymys helpottaa varmasti, mutta yritä hakea apua jos uuvut täysin. Nyt on vaikea hetki, mutta muista ettet ole ainoa. 

Vierailija

Moi
Miten voit tänään? Toivottavasti jo helpottaa. .. Tarvitsisit varmasti apua kodinhoitoon ja ystävän, jonka kanssa rupatella.

Tiedän miltä susta tuntuu...tai ainakin jotakn siitä...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat