Miehen on vaikea laueta, seksielämämme kärsii :(

Vierailija

Parisuhteessa on muuten kaikki ok, yhdessä olemme olleet suunnilleen vuoden, joten alkuhuumaa on vielä jäljellä. Mutta seksielämä on hiipunut nopeammin kuin olisi voinut odottaa :( Yritän pitää intoa yllä mielikuvitusta käyttämällä, mutta jokin vain on pielessä...

Mieheni ei tunnu aidosti ihailevan tai rakastavan kroppaani. En olekaan mallin mitoissa, mutta kuitenkin normaalipainoinen ja mielestäni hyvällä tavalla kurvikas. Miestä eivät esim. rintani tunnu kiinnostavan ollenkaan, vaikka yleensä miehet ovat tuntuneet hullaantuvan juuri niistä... 

Isoin pulma on se, että miehen on todella vaikea laueta. Olemme puhuneet asiasta useasti, ja hänestä kuulemma tuntuu hyvältä, eikä osaa kertoa miksi laukeaminen on joskus mahdotonta. Epäilen hieman sitä väitettä että hänestä tuntuisi hyvältä, sillä jotain fiilistä hänen puoleltaan ei vain ole :( Kai hän on hermostunutkin, mutta minulle välittyy tunne mekaanisesta suorituksesta, ei nautinnosta. 

Minä yritän parhaani mukaan miellyttää ja olla jotain muuta kuin tylsä lahna. Miehen lempiasento tosin on lähetyssaarnaaja, ja siinä naisen on hieman vaikeampi olla aktiivinen kuin muissa asennoissa. Eri asennot eivät miehen laukeamiseen vaikuta. 

Tämä ongelma nakertaa itseluottamustani uskomattoman nopealla tahdilla. Mies ei ole koskaan sanonut mitään negatiivista minusta, mutta tunnen itseni täysin kuvottavaksi, kun oma mieheni ei nauti seksistä kanssani :( Olemme nuoria, alle 30-vuotiaita. Mitään fyysistä vikaa miehessä ei pitäisi olla. Tilanne on erittäin vaikea, sillä rakastamme toisiamme, mutta tämä ongelma painaa. Asiasta on vaikea puhua ja ratkaisua vielä vaikeampi löytää. Olemme puhuneet, ja edelleen samassa jamassa. 

Neuvoja?

Kommentit (7)

Vierailija

Mulla oli vähän samanlaista ongelmaa mieheni kanssa seurustelumme alkuaikoina. Miehellä kesti laukeaminen tosi pitkään ja yhdyntä saattoi kestää tunninkin. Lopulta selvisi, että mies oli salaillut minulta yhtä asiaa, ja se oli stressannut häntä. Kun asia saatiin selvitettyä, seksielämämme ja miehen laukeamisongelma parani.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlaista ongelmaa mieheni kanssa seurustelumme alkuaikoina. Miehellä kesti laukeaminen tosi pitkään ja yhdyntä saattoi kestää tunninkin. Lopulta selvisi, että mies oli salaillut minulta yhtä asiaa, ja se oli stressannut häntä. Kun asia saatiin selvitettyä, seksielämämme ja miehen laukeamisongelma parani.

Meillä tämä ongelma alkoi n. kuukauden seurustelun jälkeen :(

Ap

Vierailija

Asutteko yhdessä? Kiihottuuko mies kuitenkin nopeasti? Vai vaatiiko sekin ponnisteluja? Tuli vain mieleeni, että jospa mies masturboi vaikka sen verran usein, että laukeaminen vaikeaa, kun on tottunut omaan, just sopivasti puristavaan käteen. Jotkut miehet ovat vaan niin koukussa pornoon ja runkkaamiseen vaikka olisi mahtava ja ihana nainen vierellä :( Kokemusta nimittäin on...

Resiprookkinen
Seuraa 
Liittynyt24.10.2015

Psyykkistä. Voi myös olla, että miehesi kuvittelee pitkän jyystön olevan sitä, mitä haet. Pyri rentouttamaan hänet ja kerro missä kohtaa itse menet... voi jopa yhtäaikainen onnistua.

Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee.

Vierailija

Ejakoloituminen voi joillain ihmisillä tulla eri aikaan kuin orgasmi. Lisäksi kaikki miehet eivät kiihotu tisseistä. Esimerkiksi itselleni ne on vain kaksi läpyskää - olen persemies.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat