Mies 29v + 1v miettii; miehen yksinäisyys ja burn out
Miehen yksinäisyys voi johtaa paradoksaaliseen kierteeseen; ensin yksinäisellä on liikaa aikaa miettiä, ajatukset kiertävät kehää. Yksinäinen kirjoittaa palstalle ja saa kuulla, ettei ole kovin kiinnostava ihminen ja muutenkin voisi tehdä elämällään jotakin. Yksinäinen tuntee piston sisimmässään ja menee kouluun/löytää työpaikan, josta ei puolisoa tai kihelmöiviä säätöjä löydy.
Sitten hän oppii, että sitähän nyt tekee jokainen ja yksinäinen alkaa juosta jatkuvasti erilaisissa kuluttavissa harrastuksissa ja kaikenmaailman koulutuksissa ja tapahtumissa. Kun tämä ei tuota tulosta, hän etsii edelleen lisää vikoja itsestään; "ehkä tämä tanssi ei ole tarpeeksi miehekästä, ehkä minun pitäisi lisäksi harrastaa vielä potkunyrkkeilyä jotta kelpaan". "Olihan tämä kuorolaulu ihan hyvä, mutta pitäisi varmaan käydä vielä kitaratunneilla".
Aina puuhailujen päättyessä mies löytää itsensä tavaroidensa kanssa milloin mistäkin huoneesta ja sitten kadulta, sitten omasta asunnosta ja huomaa ponnistelun tulosten valuneen sormien läpi. Aikaa ei enää ole fantasiointiin ja rentoutumiseen, vaan harvat rauhassa vietetyt hetket kuluvat miettien mitä vikoja hänessä vielä on ja miten nekin hetket voisi täyttää jollakin menestyksellä.
-Mies 29v + 1v-
Kommentit (25)
Vai niin siinä kävi. Burn out parisuhteen etsimisestä. Jopas nyt.
No mä olen kymmenen vuotta vanhempi nainen ja kyllähän se parisuhde olisi kiva. Ja elämä olisi täydempää tai olisi voinut saada lapsia jne. Mutta en todellakaan vietä elämääni vikojani pohtien enkä itse syyllistyen tai toisia syyllistäen siitä etten 'kelpaa'.
Elän elämääni, nautin siitä. Harrastan, teen työtä, tapaan ystäviä, hoidan lemmikit.
Hulluksihan sitä tulisi, jos alkaisi pyöriä saavuttamattoman ympärillä ja etsiä syitä ja syyllisiä.
Tunnen muutamiakin yksinäisiä miehiä. Osa vannoo ikuisen parisuhteettomuuden nimeen, takana käsittelemättömät naisongelmat. Hukuttavat yksinäisyytensä työhön.
Osa etsii aktiivisesti, mutta ovat hiukan urpoja ja reppanoita. Nykynaiset eivät huoli.
Mun mielestä sun pitäis löytää miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa niin kuin kavereilla on tapana. Ei mikään nainen ole vastaus tuohon sun yksinäisyyteen, koska parisuhteet ei kestä jos toiseen takertuu kuin hukkuva oljenkorteen. Sä löydät naisen, vasta kun olet ensin ettinyt itselles toimivan sosiaalisen elämän muuten.
Vierailija kirjoitti:
Aijaa mä olin just susta kiinnostunut.
Miten sitten meinasit tavoitella minua? Ei kai minun tarvitse yrittää IP-osoitettasi jäljittää tai jotain muuta epätoivoista.
-Mies 29v + 1v-
Tuo kuulostaa ihan samalta, mitä kaikki yksinäiset naiset, jotka toivovat parisuhdetta enemmän kuin mitään, tekevät. On oikeasti aika jännä, etteivät nämä ihmiset kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sun pitäis löytää miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa niin kuin kavereilla on tapana. Ei mikään nainen ole vastaus tuohon sun yksinäisyyteen, koska parisuhteet ei kestä jos toiseen takertuu kuin hukkuva oljenkorteen. Sä löydät naisen, vasta kun olet ensin ettinyt itselles toimivan sosiaalisen elämän muuten.
Mutta eivät kaikki takerru samalla tavalla ja tuossa on taas keksitty tuollainen yksi lisäeste ja vika eli sitten pitäisi vielä lähteä jahtaamaan kavereita väkipakolla, kun muuten on takertuva ja huono reppana. No ehkä et tarkoittanut sitä niin, mutta ei se läheisyyden tarve millään kaverilla poistu ja ei siinä parisuhteessa tarvita mitään kavereita siihen lätisemään ympärillä, kun ollaan yhdessä.
Kaveritarpeeni tyydyttää jotenkuten Englannissa asuva kaveri, jonka kanssa voin jutella netissä. Tapasin hänet kesällä mutta silloinkin jotenkin ihmettelin miten erilaisia ihmisiä oikeasti olemme ja en sitten oikein osannut sanoa tarvitsenko fyysistä yhdessäoloa niin paljon, koska silloin kaverini oli äänessä paljon enemmän ja minun oli välillä vaikea saada suuvuoro saati sitten keskustella omista tunteista henkilökohtaisemmalla tavalla. Olen kyllä nyt ehkä ystävystymässä yhden toisenkin miehen kanssa, vaikka epäilen hänen olevan homo.
-Mies 29v + 1v-
Höpönassu! :) Anna kun mä halaan sua.
No oothan sä omien sanojesi mukaan ollut treffeilläkin? Onko se muka aina niin päin, että sua ei kelpuuteta? Molemminpuolista kiinnostusta on vaan tosi vaikea löytää tästä maailmasta. Sen eteen on paljon tehtävä töitä, eikä siltikään valitettavasti välttämättä löydä rinnalleen sopivaa puolisoa. T. kolmekymppinen ikisinkkunainen
Mies 29v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sun pitäis löytää miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa niin kuin kavereilla on tapana. Ei mikään nainen ole vastaus tuohon sun yksinäisyyteen, koska parisuhteet ei kestä jos toiseen takertuu kuin hukkuva oljenkorteen. Sä löydät naisen, vasta kun olet ensin ettinyt itselles toimivan sosiaalisen elämän muuten.
Mutta eivät kaikki takerru samalla tavalla ja tuossa on taas keksitty tuollainen yksi lisäeste ja vika eli sitten pitäisi vielä lähteä jahtaamaan kavereita väkipakolla, kun muuten on takertuva ja huono reppana. No ehkä et tarkoittanut sitä niin, mutta ei se läheisyyden tarve millään kaverilla poistu ja ei siinä parisuhteessa tarvita mitään kavereita siihen lätisemään ympärillä, kun ollaan yhdessä.
Kaveritarpeeni tyydyttää jotenkuten Englannissa asuva kaveri, jonka kanssa voin jutella netissä. Tapasin hänet kesällä mutta silloinkin jotenkin ihmettelin miten erilaisia ihmisiä oikeasti olemme ja en sitten oikein osannut sanoa tarvitsenko fyysistä yhdessäoloa niin paljon, koska silloin kaverini oli äänessä paljon enemmän ja minun oli välillä vaikea saada suuvuoro saati sitten keskustella omista tunteista henkilökohtaisemmalla tavalla. Olen kyllä nyt ehkä ystävystymässä yhden toisenkin miehen kanssa, vaikka epäilen hänen olevan homo.
-Mies 29v + 1v-
No edelleen kyllä pitäydyn siinä kannassa että sä tarvit kavereita. Oikeita kavereita, livenä, ei netin välityksellä. Semmosia joiden kanssa ollaan yhdessä tavallisia ihmisiä, eikä kehitellä itsekseen jänniä teorioita. Naiset pelkää yksinäisiä outoja tyyppejä, ei sellaisten kanssa uskalla lähteä mihinkään. Sun pitää tulla pois sieltä omasta pikku maailmasta.
Mies 29v kirjoitti:
Olen kyllä nyt ehkä ystävystymässä yhden toisenkin miehen kanssa, vaikka epäilen hänen olevan homo.
-Mies 29v + 1v-
No nyt kuulostaa hyvältä. Panosta tähän oikeaan ihmissuhteeseen.

Mitäs jos ne naiset tulisi ulos sieltä omasta pikkumaailmasta, missä kaverittomat miehet ovat "outoja"? Kyllä minä voin seksiä harrastaa naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä ja voin käydä kävelyllä, kaupassa tai jutella naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä.
-Mies 29v + 1v-
Sä oot niin oikeassa. Kuvasit täydellisesti mun ajatukset
T. mies 2v nuorempi
Minä niin tietäisin Kuopiossa myöskin yksinäisen, hiukan omituisen miehen, jonka kanssa varmasti viihtyisit. Jos se et siis ole sinä ;-)
Mies 29v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sun pitäis löytää miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa niin kuin kavereilla on tapana. Ei mikään nainen ole vastaus tuohon sun yksinäisyyteen, koska parisuhteet ei kestä jos toiseen takertuu kuin hukkuva oljenkorteen. Sä löydät naisen, vasta kun olet ensin ettinyt itselles toimivan sosiaalisen elämän muuten.
Mutta eivät kaikki takerru samalla tavalla ja tuossa on taas keksitty tuollainen yksi lisäeste ja vika eli sitten pitäisi vielä lähteä jahtaamaan kavereita väkipakolla, kun muuten on takertuva ja huono reppana. No ehkä et tarkoittanut sitä niin, mutta ei se läheisyyden tarve millään kaverilla poistu ja ei siinä parisuhteessa tarvita mitään kavereita siihen lätisemään ympärillä, kun ollaan yhdessä.
Kaveritarpeeni tyydyttää jotenkuten Englannissa asuva kaveri, jonka kanssa voin jutella netissä. Tapasin hänet kesällä mutta silloinkin jotenkin ihmettelin miten erilaisia ihmisiä oikeasti olemme ja en sitten oikein osannut sanoa tarvitsenko fyysistä yhdessäoloa niin paljon, koska silloin kaverini oli äänessä paljon enemmän ja minun oli välillä vaikea saada suuvuoro saati sitten keskustella omista tunteista henkilökohtaisemmalla tavalla. Olen kyllä nyt ehkä ystävystymässä yhden toisenkin miehen kanssa, vaikka epäilen hänen olevan homo.
-Mies 29v + 1v-
No edelleen kyllä pitäydyn siinä kannassa että sä tarvit kavereita. Oikeita kavereita, livenä, ei netin välityksellä. Semmosia joiden kanssa ollaan yhdessä tavallisia ihmisiä, eikä kehitellä itsekseen jänniä teorioita. Naiset pelkää yksinäisiä outoja tyyppejä, ei sellaisten kanssa uskalla lähteä mihinkään. Sun pitää tulla pois sieltä omasta pikku maailmasta.
Mitäs jos ne naiset tulisi ulos sieltä omasta pikkumaailmasta, missä kaverittomat miehet ovat "outoja"? Kyllä minä voin seksiä harrastaa naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä ja voin käydä kävelyllä, kaupassa tai jutella naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä.
-Mies 29v + 1v-
Et voi vaatia että naiset luopuisivat itsesuojeluvaistostaan. Sinä olet pelottava, sinun täytyy tehdä asialle jotain jos haluat naisseuraa. Naiset löytävät sellaistakin seuraa joka ei ole pelottavaa, joten en usko että he haluavat muuttaa käyttäytymistään enemmän riskejä ottavaan suuntaan.
Onko sinulla koskaan ollut kavereita?
No, harva nainen sitä haluaa miestä jolle pitää yksin edustaa koko kaveripiiriä. ;) Itse en deittailisi kundia, jolla ei ole omaa kaveripiiriä, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita suhteemme ulkopuolella. Ripustautumisen riski on muuten liian suuri.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa ihan samalta, mitä kaikki yksinäiset naiset, jotka toivovat parisuhdetta enemmän kuin mitään, tekevät. On oikeasti aika jännä, etteivät nämä ihmiset kohtaa.
Syy lienee se, että kaksi yksinäistä ihmistä eivät läheskään aina ole keskenään hyvä match. Varsinkin, jos kuivahko sosiaalinen elämä on ainoita yhdistäviä tekijöitä.
Mies29 onko sulla kovat odotukset siitä millainen sun kumppanin täytyisi olla? Jotenkin niiiiiin vaikeeta uskoo, ettei muka koskaan tärppäisi jos kerta yrität niin paljon. Niin susirumillakin miehillä ja suoranaisilla tampioilla on naisystäviä... Mäkin oon sinkku, mutta myönnän, että mulla on (liian) kovat odotukset miehelle. Mutta toisaalta en sitten myöskään koskaan valita yksinäisyyttäni, koska onhan tää aika itseaiheutettua. Ja mitä noihin virheiden pohdiskeluun tulee, niin meissä kaikissa ihmisissä on virheitä. Ja useimmat ihmiset pystyy hyväksymään kumppaninsa virheet. Mutta se edellyttää sitä, että hyväksyy ne virheet ensin itsessään ja sitten myös vuorovaikutteisesti sen kumppanin virheet. Osaatko tehdä kompromisseja?
Aspergerina et vaan ymmärrä, etkä tietenkään pysty asettumaan naisen asemaan. Et sä tosiaan kaveria esiliinaksi tartte sitä parisuhdeaikaa valvomaan, se on totta. Mutta naiselle on merkitystä sillä, a) edustaako hän sinulle ihan koko sosiaalista maailmaa, eli et koskaan vietä muiden ihmisten kanssa aikaa kuin naisen (ja äitisi) - siinä voi tulla aika klaustrofobinen olo, ja b) yleensä ihminen, joka ei pysty pitämään yllä minkäänlaisia ihmissuhteita, on käytökseltään jotenkin omituinen, pelottava tai vähintääkin poikkeuksellinen. Luontoäiti varoittaa meitä tällaisista ihan luonnostaan.
Vaikutat lisäksi aika ehdottomalta ja omasta kannastaan kynsin hampain kiinni pitävältä ihmiseltä. Sellaisen seura voi olla aika raskasta.
Aijaa mä olin just susta kiinnostunut.