Mitä järkeä yhteishuoltajuudessa..?

Meillä on ollut alusta lähtien yksinhuolto, koska oli päivän selvää,ettei asioita olisi voinut yhdessä hoitaa.  On helpompaa ja selvempää hoitaa asiat itse.. eikä tarvitse kysellä ja muistutella. 

Meillä on ollut alusta lähtien yksinhuolto, koska oli päivän selvää,ettei asioita olisi voinut yhdessä hoitaa.  On helpompaa ja selvempää hoitaa asiat itse.. eikä tarvitse kysellä ja muistutella. 

No ap toivoo, että olisi ymmärtänyt olla kaukonäköinen ja olisin laittanut miehen sovittelevat puheet toisesta korvasta ulos. On sanonutkin jälkikäteen, että minun olisi pitänyt miettiä tarkemmin, kun halusin eron. Kun sanoin tuosta asioiden hankalaksi tekemisestä. Eli tarkoituksellisesti asiat nyt tekee hankalaksi. En tiedä pitääkö minun nyt vain joustaa ja joustaa, kun perheneuvonnassakin oli sitä mieltä. Että voi, voi, kun nyt vaan on ne yhteiset lapset. Eli exä voi tehdä mitä huvittaa, jatkaa avioliiton aikaista kyykytystä ja alistamista ja minun tulee se vain hyväksyä.

No niinpä se ikävä kyllä on, että sen lähivanhemman on vaan joustettava. Itselläni oli aina joka asiaan plan B. Esim jos lasten piti mennä isälleen ja itse lähdin vaikka matkalle, niin aina plan B. Jos isä lupasi kuskata jonnekin, niin taas varmuuden vuoksi plan B. Aivan kaikkeen näin. Ja usein sitä joutui myös käyttämään.

Yksinhuoltajuuden hakeminen ei sinällään tota asiaa helpota, koska edelleen isällä on oikeus tapaamissopimuksen mukaisiin tapaamisiin ja edelleen hän on elatusvelvollinen.

Mihin haet helpotusta yksinhuoltajuuden kanssa?

Meilläkään ei yhteishuoltajuus toiminut. Onneksi sain miehen allekirjoittamaan paperit, että sain yksinhuoltajuuden. Yhteishuoltajuus on vaikeaa, jos toinen on kaikessa passiivinen, vainoharhaisesti epäilee, että häntä huijataan tai on tavoittamattomissa. Meilläkin oli ja on vieläkin aina kaikkeen se plan B. Eli kun lapset menevät isälleen, sovin mummin kanssa, että lapset menevät sinne jos plan A jostain syystä jälleen kerran kusee.

Yksinhuoltajuudessa on se hyvä puoli, vaikka edelleen tuota veivaamista tapaamisista tulee, että ei tarvitse toisen puoliskon suostumusta mihinkään. Paperiasiat saa heti järjestykseen, eikä mitään tarvitse enää odotella viikkokausia. Esim passin voi hakea tosta noin vaan ja se tulee viikossa, eikä sitten kun etä suostuu kirjoittamaan suostumuksensa.

Meillä on ollut yhteishuoltajuus kymmenen vuotta, enkä siitä nyt mitään suurempaa huonoa sanottavaa osaa sanoa. Nyt tietysti lapsi jo itse hoitaa tarvittavat paperit molemmille allekirjoitettavaksi.

Meillä on sopu säilynyt lapsen isän kanssa koko ajan, joten toki se on edellytys yhteishuollolle, ainakin jos lapset ovat vielä pieniä.

Onhan se toki välillä hankalaa hoitaa jotain lapsen asioita, kun pitää molempien olla paikalla tai ainakin toisen pitää muistaa se valtakirja tehdä.

Mutta ihan arkielämässä en kyllä ole huomannut mitään ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei yhteishuoltajuus toiminut. Onneksi sain miehen allekirjoittamaan paperit, että sain yksinhuoltajuuden. Yhteishuoltajuus on vaikeaa, jos toinen on kaikessa passiivinen, vainoharhaisesti epäilee, että häntä huijataan tai on tavoittamattomissa. Meilläkin oli ja on vieläkin aina kaikkeen se plan B. Eli kun lapset menevät isälleen, sovin mummin kanssa, että lapset menevät sinne jos plan A jostain syystä jälleen kerran kusee.

Yksinhuoltajuudessa on se hyvä puoli, vaikka edelleen tuota veivaamista tapaamisista tulee, että ei tarvitse toisen puoliskon suostumusta mihinkään. Paperiasiat saa heti järjestykseen, eikä mitään tarvitse enää odotella viikkokausia. Esim passin voi hakea tosta noin vaan ja se tulee viikossa, eikä sitten kun etä suostuu kirjoittamaan suostumuksensa.

Kai sä luovuit elareista noita privilegioita vastaan?

Jaha. Meillä yhteishuoltajuus toimii. Ja se on tärkeää siksikin, että isä tuntee olevansa tärkeä vanhempi myös ja hänen tekemisillään merkitystä. Myös lapsille se on tärkeää, että olemme tasavertaiset vanhemmat erosta huolimatta.  Kumppanin exälle yhteishuoltajuus on ongelmallista, kun hän haluaisi päättää itse kaiken, määrätä mitä muutkin tekee ja rypeä marttyyriroolissa. Hänen on vaikeaa hyväksyä sitä että isä rakastaa lapsiaan edelleen ja haluaa huolehtia heistä- ikävä kyllä omalla eikä exän määräämällä tavalla. Tämä taas aiheuttaa kumppanissani huolta. Hän yrittää ola vähän turhankin sovitteleva, ettei mitään kamppailua äidin yksinhuoltajuudesta tulisi. Äiti sillä uhkailee, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan

Vierailija kirjoitti:

Totean kyllä, että ei mitään. Sovussa erottu ja kaiken piti sujua hyvin, lasten asioiden suhteen. No mikään ei sujukaan. Exä tekee asiat miten huvittaa, ei vastaa mihinkään, maksaa elarit aina myöhässä ja tekee hankalaksi kaiken, minkä vain voi. Mietin, että yrittäisinkö hakea yksinhuoltajuutta ja ei sitten tarvitsisi enää mieheen lasten asioiden suhteen olla yhteydessä. Käyn perheneuvonnassa ja siellä sanotaan vain, että kyllä minun pitää vain jaksaa kysellä asioiden perään ja toistaa kysymyksiä, vaikka mies ei vastaa. Tämä on sellaista väsytystaktiikkaa, että minun hermot ei kohta enää kestä..

Sulta unohtu otsikosta yks sana "Mitä järkeä TEIDÄN yhteishuoltajuudessa". Ei kai nyt kaikki eronneet miehet ole noin välinpitämättömiä kuin siun exä.