Alakerran jeesus "ihmiset"

Vierailija

Alakerrassani asuu vanha pariskunta, jotain pastoreita tai muita kirkon hihhulia. Ainoa mitä ne tekevät on elämäni kommentointi. Seinät on pahvia mutta eihän nämä jeesustelijat sitä ymmärrä. Kaikki kuuluu läpi.

Eukko alkaa olemaan jo todella sekaisin. Syyttelee minua ihan kaikesta mitä vaan keksii. Naikkonen oli ensimmäisiä naispastoreita suomessa. Netissä vielä komeasti kehuu, ettei koskaan ottanut ketään töihin jotka ovat naispastoreita vastaan.
Hienoa suvaitsevaisuutta. Akka on muun muassa valittanut kovaan ääneen että minulla on verhot aina kiinni, minulla on paljon muovipusseja, tuhlaan paljon vettä ynnä muuta paskaa mikä ei akalle kuulu ollenkaan. Kävinpä muuten kerran katselemassa vesimittareita ja kulutukseni oli kolmasosa näistä älyn jättiläisistä. Olen kuulemma natsi ja kuulun mottoripyöräjengiin. Mistä se näitä oikein repii?

Olen oleskellut paljon vanhemmillani koska kotona olo tuntuu sietämättömältä. Mitä voisin tehdä että pääsisin eroon näistä paskaa puhuvista manipuloijista? En jaksa muuttaa, sitä iloa en näille aio antaa.

Luulisi että näillä ihmisvalioilla olisi jotain muutakin tekemistä elämässään. Eivät tee muuta kun puhuvat paskaa päivät pitkät eivätkä koskaan käy ulkona. Olen todella loppu ja kyllästynyt.
Miksi näiden ihmisten ei koskaan tarvitse noudattaa omia käskyjään tai muita normaalien ihmisten käyttäytymissääntöjä?
Olen nyt viimeisen neljän vuoden aikana todella alkanut ymmärtämään miksi ihmiset ovat eronneet kirkosta. Harvinaisen sairasta porukkaa nämä kirkon korkea arvoiset manipuloijat ja paskan puhujat. En saa elää omaa elämääni ollenkaan. Naikkonen on ottanut kaikesta selvää verotietojani myöten.
Jos olen päiväunilla, kuulen kun akka siirtää tuolia ja laittaa jotain seinää vasten kuunnellaakseen minua. Näitä tempauksia on vaikka muille jakaa, en nyt jaksa kirjoittaa enempää esimerkkejä.

Etelä-Haagasta katkerat terveiset

Kommentit (13)

Vierailija

Kun naikkonen seuraavan kerran kommentoi asioitani niin kommentoisin takaisin. :D Eläisin myös siten että akka saisi kunnolla mietittävää (häiritsemättä kuitenkaan naapureita).

jeesus tykkää kytätä muita

Ei ymmärrä puhetta. Olen rapussa maininnut asiasta monta kertaa kun tullut vastaan. Kun tulen kotiin alkaa rapun ovi hetken päästä käymään ja alakertaan tulee lisää ihmisiä. Todella pimeä broileri.

Vierailija

Missä talossa on vesimittarit julkisesti katsottavissa? Yleensä ne ovat huoneistoissa tai sitten digitaalisesti etäluettavia. 

Sähköpääkeskus on sellainen huone, mihin ei pääse kuin yleisavaimella. 

Olen ollut vuosia LVI-alalla, eikä kertaakaan ole suunnitelmissa tullut vastaan kaikkien luettavissa olevat vesimittarit. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Missä talossa on vesimittarit julkisesti katsottavissa? Yleensä ne ovat huoneistoissa tai sitten digitaalisesti etäluettavia. 

Sähköpääkeskus on sellainen huone, mihin ei pääse kuin yleisavaimella. 

Olen ollut vuosia LVI-alalla, eikä kertaakaan ole suunnitelmissa tullut vastaan kaikkien luettavissa olevat vesimittarit. 

Olet oikeassa. Talossa oli vielä remppaa ja menin fillarikellariin. Huomasin että huoneen ovi jossa vesimittarit olivat oli jätetty auki. Abloy lukko joka menee kahden D-muotoisen renkaan läpi. Ovi auki ja lukko laitettu vain toisesta läpi. Oli viikonloppu. Soitin asiasta huoltoyhtiölle, että tulevat lukitsemaan oven kun ehtivät.

Forsb...

Kyllä. Netissä lukee että oli vielä ensimmäinen naispastori. Mies on ihan mukava, mutta naisella viiraa todella pahasti. Syntynyt varmaan uskonnolliseen perheeseen, elänyt suojattua elämää pää muovipussissa koko elämänsä. Kaikki mitä hän tekee on sallittua, mutta muiden tekemiset ovat pahoja. Järjetöntä mustamaalausta.

Vierailija

Taitaa olla jotenkin sairas se nainen. Mä kyllä muuttaisin pois. Mä kysyisin siltä että mitähän luulet jumalan ajattelevan noista sun touhuista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Missä talossa on vesimittarit julkisesti katsottavissa? Yleensä ne ovat huoneistoissa tai sitten digitaalisesti etäluettavia. 

Sähköpääkeskus on sellainen huone, mihin ei pääse kuin yleisavaimella. 

Olen ollut vuosia LVI-alalla, eikä kertaakaan ole suunnitelmissa tullut vastaan kaikkien luettavissa olevat vesimittarit. 

Itse työskentelen kiinteistöhuollolla ja olen nähnyt taloja, joissa vesimittarit ovat asuntokohtaisesti ovien ulkopuolella seinän sisällä. Yleensä ovien yläpuolella on avattavat paneelit, jonka takana vesimittari on.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat