Koulutustuki loppuu

Vierailija

Itse olen sitä saanut ja olen tyytyväinen että voin tuen turvin opiskella tutkintoni loppuun. Ihmettelen todella hallituksen politiikkaa säästää koulutuksesta. Vuorotteluvapaa poistuu, koulutustuki poistuu... Maan ilmapiiri on muuttunut todella ahdistavaksi. Luultavasti valmistumiseni jälkeen alan katsella työpaikkaa ulkomailta, maasta jossa on oikea tekemisen meininki. Säästää pitää, mutta nyt kyllä ei kohde osu oikeaan.

Kommentit (10)

Vierailija

Minä en myöskään ymmärrä. Koulutukseen piti nimenomaan panostaa. Kun kaikkialla potkuja tulee, olisi tärkeää että niillä aloilla, joilla jo ymmärtää työn tekijöiden määrän vähenevän, voisi hakeutua paremmin työllistävien alojen uudelleenkoulutukseen tai lisäkoulutukseen ajoissa, ja pysyy töissä kiinni- sen sijaan että makaa työttömyyspäivärahalla tai toimeentulotuella kotona, kun se on rahallisesti kannattavampaa.

Samoin vuorotteluvapaa. Aikoinaan pääsin työnsyrjään kiinni kolme viikkoa potkujen jälkeen juuri vuorotteluvapaasijaisuuden ansiosta. Vuosia myöhemmin pidin itse vuorotteluvapaata ja tilalleni otettiin työtön. Joka hänkin oli niin hyvä, että palkattiin toiseen tehtävään vakituiseksi.

Lakkauttaminen ja supistaminen on tosi surkeaa työllisyyspolitiikkaa!

Vierailija

Vaikea ymmärtää mistä hallituksen koulutusvihamielisyys juontaa juurensa. On uusria puheita innovaatioista ja tuotekehityksestä ym. mutta sitten ihmisiltä viedään edellytykset kehittää itseään ja oppia uusia asioita. Suomen ainoa valtti on koulutettu väestö ja muu (länsi)maailma karkaa meiltä ulottumattomiin tällä menolla. 

Vierailija

Itse opiskelin joku vuosi sitten uuden ammatin. Mietin silloin, että miten voi olla mahdollista saada niin paljon aikuiskoulutustukea. Onneksi ehdin jo valmistua 😊

Vierailija

En minä itseäni ajattele, olenhan itse opiskellut koulutustuen turvin. Ajattelen koulutusleikkauksia yleensä, niitä ihmisiä jotka esim. haluavat vaihtaa ammattia, jatkaa opiskelua... En usko että kovinkaan moni haluaa ottaa lainaa opintoihinsa. Keski-iässä ammattia vaihtavalla on usein asuntolainaa, lapsia joista on menoja jne. Koulutuksesta leikkaamisella on suora vaikutus valmistuvien tasoon ja innovaatioihin. Maa on tilanteessa jossa innovaatioita tarvitaan kipeämmin kuin koskaan. Itse näkisin niin, että työssäolopäivien ja tuntien määrää voisi lisätä sekä tehdä ratkaisuja jotka mahdollistaisivat esim. ravintoloiden sunnuntaiaukiolon. Mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Ap

Vierailija

Ihmettelen syvästi. Ansiosidonnaisesta voisi leikata reippaasti, mutta kuitenkin niin, että joku haluaisi kouluttautua ansiosidonnaisella ja TE-keskus tätä puoltaisi uuden tutkinnon työllistävyyden vuoksi, ansiosidonnainen pysyisi entisen pituisena ja suuruisena. Muutoin ansiosidonnaisen saisi leikata puoleen. Koulutustuesta ei missään nimessä kannata leikata, koska täyden koulutustuen edellytyksenä on joka tapauksessa vähintään kymmenen vuoden työura. Vuorotteluvapaastakin leikkaamisen ymmärrän paremmin, vaikka mielestäni senkään kestoa ja tasoa ei ensimmäisenä olisi pitänyt ryhtyä leikkaamaan.

Hallituksen muita päätöksiä en kritisoi, on selvää että leikata täytyy ja köyhät siinä aina kärsivät. Mutta tuo, että leikataan etuuksista joita saa vain suoritetta vastaan, kuten opintotuki tai koulutustuki - se on idioottimaista. Piiloviesti on silloin, että älä tee mitään (toimeentulotuen minimistä ei leikata, eikä voidakaan leikata).

yökkönen

Koulutustuesta sen verran, että se ei ole lisännyt henkilöiden työllistymistä niin kuin odotettiin, vaan sitä on käytetty myös paljon hyväksi. Opiskellaan ja ollaan kirjoilla etujen vuoksi (ruoka maksuton/ tai edullista, matkoihin tukea), lainojen lyhennyksiin katkoa.

Koulutustuesta on suurin hyöty ollut opettajien lisätuntien muodossa. Valitettavasti näin.

Vierailija

Olen päälle nelikymppinen ja opiskellut yliopistotutkinnon 90-luvulla. Olen kuitenkin koko ajan työn ohella kehittänyt itseäni ja opiskellut esim. it-taitoja. En kyllä mitenkään pärjäisi niillä aiemman tutkinnon tiedoilla enää, maailma ja työskentely-ympäristö on muuttunut aivan valtavasti alallani, eikä vähiten netin ja kansainvälistymisen vuoksi. Uskoisin että sama on muillakin 40-50-vuotiailla ja jos ei pysty tai jaksa työn ohessa kehittää itseään niin putoaa ihan tyhjän päälle jos jää työttömäksi.

Ihan hullua lopettaa aikuisopiskelu. Jos on aivan pakko niin rajatkoon sitten työttömyysuhan alaisille ammatinvaihtajille, mutta mielestäni ihmisiä pitäisi rohkeammin kannustaa opintoihin ja uuteen ammattiin.

Vierailija

Hieman ohi aiheen, mutta saattaa kiinnostaa, että opetus ja kullttuuriministeri Grahn-Laaasonen on kutsunut taloustieteen  professori Roope Uusitalon, Jyväskylän yliopistosta selvittämään korkeakouluopiskelijoiden opintotuen uudistamista, Selvityksessä oitää ottaa huomioon opintotukimenojen säästätavoite Opintotuesta on määrä säästää 70 miljoonaa, vuoteen 2019 mennessä ja 150 miljoonaa € pitkällä aikavälillä lähde: Mtv 3:n tekstitv s. 109 (09.10.2015)    

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat