Paniikkihäiriö,synnytyksenjälkeinen masennus ja imetys
Heippa!
Olen sairastunut tuohon synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lisänä saan pahoja paniikki kohtauksia. Aloitin sunnuntaina rauhottavat lääkkeet jotta selviän noista kohtauksista. Ongelmani on vaan se että ne väsyttää vietävästi ja muutenkin olen ihan loppu. En ymmärrä miten tästä selviää.
Ja tuosta väsymyksestä aiheutuu sitten ongelma imetyksen puolella. Eli miten saaha pidettyy maitomäärä ennallaan kun väsymys ja stressi vähentää sitä? Olen joutunut antamaan pojalle pullosta lisämaitoa ja se aiheuttaa koliikki vaivoja. Poika itkee jatkuvasti ja se väsyttää eentisestään. Lepohetkiä minulla ei oikein ole ku noita tenavia on 5kpl.
Onko täällä ketään joka on selvinnyt tuosta masennukseta eli joka osaisi kertoa miten tästä voi selvitä.
Pelkään kaikkea mahdollista, jopa nukkumista ja väsymistä. Auttakaa omilla tarinoilla ja kaikki ideat on tervetulleita.
Olenko yksin vaivan kanssa??
Kommentit (9)
ja keskusteluapua varmasti tarvitset...
Minkä ikäinen lapsi sulla on tämä pienin? Voisitko ajatella hyvällä omallatunnolla lopettevasi imetyksen. Korvikkeen annon myötä vauva saattaisi ruveta nukkumaankin pitempiä öitä, ja imetyksen rasittavuus jäisi pois. Tärkeintä on äiti, ei äidinmaito.
Minkä ikäisiä muut lapsesi ovat? Minulla on vain yksi, jonka syntymän jälkeen masennuin, ja masennuksen ollessa pahimmillaan laitoin pojan 1.5-vuotiaana ryhmikseen hoitoon. Ehkä voisit saada isompia lapsiasi päivähoitoon, jotta jaksaisit paremmin masennuksen kanssa.
Paniikkihäiriöstä minulla ei ole kokemusta.
Vastailen ammattini puolesta, omakohtaista kokemusta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta minulla ei ole.
Kerroit, että kyse on synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja myös paniikkikohtauksista. Niihin peruslääke olisi serotoniiniaineenvaihduntaan (aivojen välittäjäaine, serotoniinipuutos ----> masennus, paniikkihäiriö) vaikuttavat masennuslääkkeet, jotka ovat turvallisia, eivät väsytä, eivätkä aiheuta riippuvuutta (esim. lääkeaine nimeltä sitalopraami). On totta, että rauhoittavien lääkkeiden väsyttävä vaikutus lievenee, kun niihin tottuu, mutta toisaalta vaarana on riippuvuuden kehittyminen.
Jos saisin määrätä sinulle lääkkeet, niin ehdottomasti tuota sitalopraamia (tai vastaavaa), sen teho alkaa parissa viikossa, joten sinä aikana voisi olla mukana myös rauhoittavia lääkkeitä ja myöhemminkin tarvittaessa. Rauhoittavien vaikutus alkaa välittömästi, ainakin lyhytvaikutteinen nukahtamislääke olisi hyvä, jos saisit järjestettyä yön, jolloin sinun ei tarvitsisi huolehtia vauvasta, vaan saisit nukkua kunnolla.
Tärkeintä on ehdottomasti hoitaa sinut kuntoon, enkä tosiaan tuomitse rauhoittavia lääkkeitä, mutta pitkällä tähtäimellä suosittelen heti alusta alkaen esim. sitä sitalopraamia, joka ei väsytä, vaan mieliala kohenee ja eikä riippuvuudesta ole pelkoa! Ota vastaan kaikki lapsen hoitoapu mitä saat, lepäile ja ulkoile! Paranemisia!
Minulla on hieman samanlaista ongelmaa takana. Mulla on " vain" yksi lapsi joka syntyi ennenaikaisesti pikkukeskosena dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Mulla oli tosi vaikeaa eka vuosi synnytyksestä, ja kärsin lähinnä ahdistuksesta ja masennuksesta, paniikkihäiriökohtauksia minulla ei ollut.
Ensinnä kannattaa ehdottomasti hankkia lastenhoitoapua, tuolla lapsimäärällä saisit varmasti joksikin aikaa kodinhoitajan!
Ja univelat kannattaisi yrittää levätä kunnolla pois.
Itse ajauduin niin huonoon unitilanteeseen että lopulta varasin hotellista huoneen jossa oleskelin lähes 3 vuorokautta, nukuin ja katoin tv:tä, söin ja rentouduin sekä ulkoilin välillä. Tämä teki tosi hyvää ja armas mieheni ei napissut yhtään vaan ymmärsi tilanteen hienosti.
Aloitin sen jälkeen mielialalääkityksen (Cipralex) joka alkoikin vaikuttaa 3 viikon kuluttua positiivisesti.
Yöunen laatu parani ja huomasin ajattelevani monista asioista hyvää, mikä oli aiemmin aika harvinaista- mietin vaan huonoja puolia ja kadehdin muita joilla meni hyvin...
Lääkkeen ansiosta jaksoin kun jaksoinkin luoda hyvän suhteen lapseeni, ja olen kestänyt uhmaiänkin.
Imetys meni meillä ihan pieleen- silloin kun maitoa olisi tullut niin vauva oli liian heikko imeäkseen. Sitten kun hän vahvistui ja alkoi oppia imemisen saloja niin maidontulo ehtyi, vaikka sitä yritettiin virkistää kaikin keinoin- jopa lääkityksellä.
Toivon, että löydät oman väyläsi helpotukseen- muista ottaa vastaan kaikki mahdollinen apu mitä joku tarjoaa, äläkä pelkää mielialalääkkeitä!
Syyllisyys toki painaa kun/jos jättää lapset hoitoon mutta sehän on äideille sisäänrakennettu ominaisuus...
Voimia!
tai pikemminkin uupumus.Kaikilla koliikit ja allergioita. Mulla oli estrogeenit alhaalla, niinkuin ne on imetysaikana. Lopetin imetyksen, nukuin kk unilääkkeillä ja hain estrogeenilaastareita gyneltä verikokeen jälkeen. Voimat alkoivat palautua seuraavana päivänä. Paniikkikohtauksia en enää saanut, mutta välillä kauppaan meno esim. ahdisti tms. , mutta ei mitään niin rajua verrattuna niihin kunnon kohtauksiin.
Päivä tai hetki kerrallaan! Pääsetkö välillä yksin mihinkään? Vannon myös luontaishoitojen nimeen! Homeopatia auttoi ahdistukseen tosi hyvin ja nyt käyn vielä akupunktiossa, kun erehdyin kokeilemaan hormonikierukkaa. Eli hormooneista johtui minun masennus.
Yritähän jaksaa!!
Masennus ja paniikkikohtaukset synnytyksen jälkeen eivät putoa taivaalta, vaan niihin on olemassa syy ja myös hoito.
Asiasta ei puhuta neuvoloissa ja valitettavasti Suomen käytäntö on edelleen se, että annetaan joka iikalle mielialalääkkeitä oli se syy mikä hyvänsä.
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja paniikista on tehty tutkimukset Yhdysvalloissa ja myös Suomessa, mutta kukin voi miettiä syitä miksi niitä ei julkaista.
Olen kirjoittanut pari päivää sitten myös toiseen keskustelun avaukseen tähän alemmas samasta asiasta.
Sieltä pääsee yhteisööni, jossa olen puhunut paljonkin tästä nimimerkillä Kamomillos.
Oloon on olemassa täysin järkevä syy, eikä siis päässä ole vikaa, niin kuin munkin annettiin kaksi vuotta luulla, kun masennuin synnytyksen jälkeen ja sain paniikkikohtauksia.
Jo tieto siitä, että oloon on oikea syy, eikä joku epämääräinen mitä tää on kauhu, auttaa paljonkin.Kerron asiasta mielelläni lisää sähköpostitse: peukaloinen1@suomi24.fi
mulla tulee ahdistuskohtauksia melkeinpä päivittäin. aamulla en jaksa millään nousta. laitan pikkuneidin (3kk) jumppamatolle ja torkun kunnes tyttö alkaa itkemään. olen yksinäinen enkä saa mistään mitään irti . vauvakerhot ei kiinnosta, en jaksa jauhaa vauvoista ja kuunnella kuinka muiden arki tuntuu luistavan vaikka joutuvat imettämään tunnin välein. itse lopetin kuukauden jälkeen koska maityoa ei enää irronnut ja se ällötti ja oli sotkuista. en vaanpidä siitä että joku roikkuu tississä ja riuhtoo ja kuolaa. yritän lohduttaa itseäni sillä että en koe sitä siksi mieleiseksi koska minut on teininä yritetty raiskata. tuntuu että kaikki vaativat minulta jotakin ja liikaa ja aina ollaan arvostelemassa ja näkytetään kun en jaksa käydä kylässä! lapsen itku on alkanut saamaan mut raivon partaalle. joka yö kun menen nukkumaan joudun stressaamaan ja tsemppaamaan itseäni että huomenna mä en huuda, huomenna en itke, huomenna käydään lenkillä ja tehdän jotain, eikä vain olla sisällä. ja seuraavana aamuna taas hetken kaikki on hyvin kunnes se kitinä alkaa. neuvolassa ja psykologilla käynti auttaa pari päivää. mies kuuntelee mutta tuntuu unohtavan seuraavana päivänä ja huutaa minulle kun huudan vauvalle. tiedän kyllä ettei saisi!!! hermot ei vaan kestä! oon katkera kun en enää kerkiä siistiytymään ennen kun pitäis lähteä johkin ja masentaa olla tukka paskasena ja verkkareissa ! tuntuu että en saa olla enää se ihminen kuka olin! masentaa olla pa, ei voi enää hemmotella itteään ja pitää kulkea samoissa kauhtanoissa kun raskaana ollessakin koska lihosin yli 30 kiloa, josta puolet melkein jäi sentään synnärille! tämmösiä tunteita minun päässäni kytee, eli siis oikeasti kaikki on kaikin puolin kunnossa, tyttö terve ihana mies ja itse olen "terve" mutta minkä näille tuntemuksille voi? ärsyttää kun ihmiset lässyttävät että ei niistä kiloista tarvi välittää onhan sulla jo mies ja nyt on vauva tärkein.. tuntuu että olen niin yksin kaiken kanssa.jokanen päivä on pahempi kuin yksikään selviytyjien jakso.. miksei masentuneista äideistä tehdä tosi-tv:tä? :D vähän helpottaa kun saan lukea samankaltaisista tunteista, mutta musta tuntuu että mulla rupeaa vähitellen heitättämään päässä. tuntuu ettei kukaan ota tosissaan ja aina arvostellaan mun tapojani tehdä asiat tähän vielä plussaksi se morkkis kun on pakko päästä viikonloppuna kavereiden kanssa ulos. vaikka tulenkin yöksi kotiin. taisin jauhaa muutamat asiat moneen kertaan.. minusta tuntuu että seuraavaksi pyydän lääkitystä. tosin pelkään sitä lihomista, kuvottaa jo nyt katsella itteään peilistä ja suihkussa käynti masentaa. hävettää nämä lapselliset tuntemukset, en kehtaa puhua nnäistä edes psykologille!
selvennän vielä että tää kun pääsee kuuntelemaan musiikkia, näkemään niitä kavereita joilla EI ole lapsia on minulle se henkireikä. älkää tulko kritisoimaan siis! isä suostuu hyvin mielin hoitamaan lasta ja lähden kun tyttö on jo nukkumassa, ja tulen takaisin kun tyttö on vielä nukkumassa. toisilla riittää lämmin suihku taikka lenkki, minä tarvitsen kokonaisen illan ilman sitä itkua. nää neljä seinää kaatuvat päälle viikon mittaan, en tiedä mitään ihanempaa kuin elävä musiikki, ihmishulina kaupungin loiste ja ihanat ystävät!
Minulla ei ole kokemusta mainitsemistasi asioista, mutta kärsin itse ahdistuneisuudesta. (Olenkin laittanut asiasta viestiketjun liikkeelle, lue sieltä ihmisten kertomuksia. Jospa saisit niistä apua). Tuli mieleen, että kannattaisi varmastikin ottaa yhteys neuvolaan ja kertoa olostasi (ehkä oletkin sen jo tehnyt). Ja toivottavasti saat lastenhoitoapua, sillä viiden lapsen kanssa on varmasti hyvin raskasta! Valitettavasti minä en osaa muuta sanoa, kuin että tunnen myötätuntoa tilannettasi kohtaan ja toivon todella, että löydät itsellesi apua, tavalla tai toisella! Lupaathan etsiä itsellesi apua? Älä vaan jää " tuleen makaamaan" , sillä siitä ei varmaankaan hyvää seuraa...
Voimia sinulle paljon!
Maahinen